"Aivan älyttömän hieno uros."

Syystä tai toisesta, joko ominaisuuksiensa, ulkonäkönsä tai kummankin ansiosta uros erottuu edukseen muista rotunsa uroksista. Se jää monen mieleen ja sen saavutettua sukukypsyyden jalostuskyselyt alkavat kasaantua. On helppoa ja usein myös taloudellisesti tuottavaa vastailla kyllä. Pentumäärä lisääntyy ja kuin vahingossa uroksesta tulee yksi oman rotunsa pahimmista vihollisista. 

Puhuttaessa geenipoolin kaventumisesta syyttävä katse kohdentuu usein uroksiin. Tälle on hyvä syy; nartun tehokas, hedelmällinen ikä on urosta lyhyempi. Sillä menee aikaa pentujen kantamiseen ja hoitamiseen. Useimmat kennelliitot myös rajoittavat nartun jalostuskäyttöä eläinsuojelullisista syistä eikä sen joka juoksuista tehdä pentuja. 

Urosten ei tarvitse huolehtia pentujen kantamisesta, hoitamisesta tai mistään muustakaan. Ne voivat astua vuoden ympäri ja siittää useamman pentueen siinä ajassa, mikä nartulta menee yhteen. 

Koiramaailmassa urosten liikakäyttöä jalostuksessa kutsutaan matadorijalostukseksi. Matadorijalostuksen syy on usein esipuheen  kuvatun kaltainen, alkujaan ihan viaton tilanne; menestyvä ja hyvä uros herättää mielenkiintoa ja päätyy astumaan useamman pentueen. Kun tämän uroksen jättämiä jälkeläisiä sitten käytetään, levitetään uroksen geenejä edelleen eteenpäin. Mitä useampia pentueita uroksella on, sitä useamman jalostuskäyttöön päätyvän koiran takana ko. uros esiintyy. Kun otetaan huomioon narttujen vähäisempi jalostuskäyttö ja koiran elinikä, matadorijalostuksella saatetaan hyvinkin päätyä siihen tilanteeseen, että tulevaisuuden käytettävät jalostuskoirat ovat kaikki tämän uroksen kautta läheistä tai melko läheistä sukua. Mitä enemmän urosta käytettiin, sitä vähemmän käytettiin muita uroksia ja sitä vähemmän geneettistä vaihtelua koirapopulaation seuraavassa sukupolvessa on. 

Perusasiaa perinnöllisyydestä

En ole millään tasolla genetiikan asiantuntija, mutta ihan pelkällä lukion pitkällä biologialla ja vähän syvemmällä jalostukseen vaikuttavien asioiden opiskelulla on mahdollista selvittää itselleen kaikki, mitä koiranjalostuksesta tarvitsee tietää. Yksinkertaistettuna; koiria kasvattavan tai kasvatuksesta kiinnostuneen ei tarvitse ymmärtää, missä lokuksessa mikäkin väriin vaikuttava geeni asustelee, mutta perinnöllisyyden perusasiat on hyvä hallita. 

Kun puhutaan perinnöllisyydestä, puhutaan tiettyjen ominaisuuksien siirtymisestä vanhemmilta pennulle. Karkeasti jaoteltuna esimerkiksi sairaudet periytyvät dominoivasti, resessiivisesti tai kasautuvasti. Dominoivat sairaudet ovat sellaisia sairauksia, joihin koira sairastuu, vaikka ne tulisivat vain toiselta vanhemmalta. Resessiiviset sairaudet tulevat näkyville vasta, kun niitä aiheuttavia geenejä tulee kummaltakin vanhemmalta. Toiselta tai kummaltakin vanhemmaltaan sairaan geenin perinyt koira ei välttämättä sairastu itse, mutta se saattaa kyllä olla kantaja ja periyttää sairaita geenejä eteenpäin. Kasautuvasti periytyvät sairaudet ovat sairauksia, joiden ilmaantumiseen vaikuttavat useammat geenit ja ne tulevat esille silloin, jos geenit esiintyvät yksilössä samaan aikaan. 

Dominoivat sairaudet on helppo karsia pois jalostuksesta, sillä ne näkyvät päälle päin. Resessiiviset sairaudet ja kasautuvasti periytyvät sairaudet taas voivat levitä laajalle, ennen kuin niistä tulee ongelma. Resessiivisesti ja kasautuvasti periytyvät sairaudet muuttuvat sitä suuremmaksi ongelmaksi mitä vähemmän geneettistä vaihtelua on olemassa. Matadorijalostuksessa ongelmana onkin, että tiettyjen urosten liikakäyttö kaventaa rodun geenipoolia huomattavasti. Kun resessiivisesti periytyviä sairauksia alkaa putkahdella esille kasvavalla tahdilla, ollaan yleensä jo hätätilassa. Terveenä koko elämänsä elänyt matadoriuros on voinut olla yhden jos toisenkin resessiivisesti tai kasautuvasti periytyvän sairauden kantaja, ja vaikkei se olisikaan, geneettisen vaihtelun vähentyessä muut siihen liittyvät ongelmat lisääntyvät. 

Muutamia esimerkkejä

Käytän esimerkkinä kahta omaa rotuani, sillä niiden sukupuut minulla ovat sattuneista syistä muita paremmin hallussa.

Afgaaninvinttikoirien kasvatus muutama vuosikymmen takaisin pohjautui monen kasvattajan kohdalla hyvin voimakkaaseen linjaamiseen. Vaikka tulokset olivat monessa tapauksessa ulkoisesti ja luonteiltaan hyviä, on meidän nykyaikana jalostusvalintoja tekevien vaikea löytää koiria, jotka eivät kahdeksan sukupolven päässä näyttäisi melko lailla toisiltaan; samat koirat toistuvat kerta toisensa jälkeen.

En halua kenenkään vihoja niskaani enkä tohdi mollata kenenkään kasvatustyötä, joten esimerkkiurokseni vuosien takaa tuntekoot tässä tekstissä nimen Ihan Hiton Hieno. 

Ihan Hiton Hieno oli oman aikansa menestyneimpiin kuuluvan kasvattajan omastakin mielestäni hienoimpia uroksia. Koiran itsensä sukusiitosprosentti eli COI% on AHI Pedigree Databasen (Afghan Hound Pedigree Database) tiedojen perusteella n. 20% kymmenen sukupolven mukaan laskettuna. AHI:n generaattori laskee pyydettäessä myös niinsanotun "ancestor loss"-prosentin, eli sen, miten monta prosenttia kaikista mahdollisista, tiedetyistä kantakoirista kyseinen koirayksilö on menettänyt (eli joiden geenejä ei sen veressä virtaa). Kyseisen koiran kohdalla prosentti on huimat yli 80%. 

Jotta tämä avautuisi jollain tavalla ilman asiaan suuremmin paneutumista; neljän sukupolven kohdalla mahdollisia koiria, joista yksilö voi polveutua, on kahdeksan (8). Ihan Hiton Hienon kohdalla koira Aika Hieno Tämäkin esiintyy näissä mahdollisissa kahdeksassa paikassa kolme kertaa. Siis 3/8 Ihan Hiton Hienon neljän sukupolven mukaan lasketuista kantakoirista on yksi ja sama koira. Koira Varsin Vaikuttava esiintyy kantakoirissa 2/8 kertaa. Muut koirat esiintyvät yhden kerran ja täyttävät jäljelle jäävät kolme paikkaa. Kahdeksasta mahdollisesta kantakoirasta Ihan Hiton Hienolla on siis vain 5 koiraa, kun lasketaan mukaan neljä sukupolvea. 

Tämä antaa jonkinlaista käsitystä siitä, miten tiukkaan linjattu Ihan Hiton Hieno oli itse. Koiraa itseään käytettiin jalostukseen paljon, ja sillä on LÄHESTULKOON SATA JÄLKELÄISTÄ (100). Kun tiettyjä linjoja liikkuu ylöspäin, on vaikea olla kohtaamatta Ihan Hiton Hienoa useampaan otteeseen. Sama toistuu muutaman muun hyvin käytetyn uroksen kohdalla. 

Ongelmaksi näiden itsekin jo varsin tiukkaan linjattujen koirien kohdalla tulee se, että ne esiintyvät niin monessa sukutaulussa niin monta kertaa, ettei edes ulkosiitos eri linjojen kesken, mutta saman rodun sisällä takaa käyttöön valtavasti enempää geenipoolia. Oman nuoremman afgaanini kasvattajat ovat jalostusvalintoja tehdessään hyvinkin tarkkoja siitä, millaisia koiria ja mistä linjoista he käyttävät. Lumiprinsessa on ulkosiitoksen tulos, eli sen COI% ei ole edes kymmenen sukupolven mukaan laskettuna kuin 5,10%. Tästä huolimatta, koska muutama vuosikymmen sitten tietyt urokset astuivat lukemattoman monta narttua, sen ancestor loss on jopa n. 66%, siis reilusti yli puolet. 

Sukusiitoksen haitat alkavat näkyä tutkimuksien mukaan (lähteenä Kennelliitto) siinä vaiheessa, kun prosentti ylittää 10. Yleisimpiä ongelmia ovat hedelmällisyyden ja libidon laskeminen, luonneongelmat, tulehdusalttiudet ja vastustuskyvyn heikkeneminen. Viiden sukupolven mukaan lasketun sukusiitosprosentin tulisi olla alle 6,25%. Tällöin pompitaan vielä suht vankoilla jäillä. Kasvattajien kovan työn ja asiaan paneutumisen takia minulla on Lumiprinsessan kanssa siis varsin hyvä tilanne; sen sukusiitosprosentti kun on 5:n sukupolven mukaan laskettuna pyöreä 0,00%. Kuitenkin, tulevaisuutta ajatellen, nuo menneisyyden matadorurokset kummittelevat jalostusvalintoja tehdessä ja sulkevat armotta pois osan koirista, jotka noin muuten voisivat sopia Lumiprinsessalle hyvin. 

Presa Canarioiden kohdalla kysyin luvan käyttää muutamaa havainnollistavaa kaaviota, jotka löytyvät  tarkasteluun tästä linkistä, kennel Kikapoon sivuilta. 

Klikkaamalla auki ensimmäisen linkin Suomen Presa Canario-kannasta pääsee näkemään havainnollistavia kaavioita jalostuksessa käytetyistä uroksista ja nartuista. Kymmenen käytetyimmän jalostusuroksen sukutaukuja tutkiessa voidaan ottaa esimerkiksi vaikka uros Tamaran, joka esiintyy lähes jokaisen sukutaulussa, joskus useampaan otteeseen. Se tarkoittaa sitä, että jatkojalostettaessa näiden urosten pentuja mahdollisesti keskenään Tamaran kertautuu joka kerta ja sen määrä sukutaulussa ja osuus koiran geenipoolissa kasvaa ja kasvaa. Tämä tarkoittaa sitä, että linjaamalla koiria, jotka polveutuvat Tamaranista, pikkuhiljaa kavennetaan geenipoolia, kasvatetaan sukusiitosprosenttia ja aletaan hätyytellä hälytysrajaa. 

Tamaranista puhuttaessa joku voi toki ottaa esille sen seikan, ettei se nyt loppuviimeksi kuitenkaan Ihan Hiton Hienon esiintymistiheyksiin yllä. Ei yllä ei, mutta Suomen Presa Canario-kanta on huomattavasti pienempi kuin Suomen afgaanikanta. Presa Canario FCI-rotuna on ylipäänsä huomattavasti pienilukuisempi. Tästä syystä se, että Tamaran esiintyy suvuissa näinkin useasti näin pienessä kannassa on varsin huolestuttavaa puhuttaessa suomalaisen kannan geenipoolin monimuotoisuudesta. Kasvattajien on käytännössä sitouduttava tuomaan Suomeen uutta verta luotettavista lähteistä ja löydettävä ne linjat, joiden tuominen Suomeen on kannattavaa, eli joilla ei ole täällä jo tukkukaupalla kaukaisia sukulaisia. 

Lopuksi

Rotukoirien jalostus vain suljettujen roturajojen sisällä on jokaisessa mahdollisessa skenaariossa ennen pitkää tuhoon tuomittua. Jos suljetaan kylän rajat (rodun rajat), eikä oteta kylään koskaan uusia asukkaita, kyläläiset voivat valita puolisonsa vain kylän sisältä. Ennen pitkää, väistämättä, kaikki ovat sukua. Riippuen siitä, miten moni oli sukua kylän porttien pamahtaessa kiinni tämä tilanne tulee eteen kenties pian, kenties vähän pidemmän ajan kuluttua, mutta se tulee eteen joka tapauksessa.

Mitä tarkempia jalostusvalinnoissa ollaan ja mitä enemmän suositaan tyyppijalostusta pelkän linjajalostuksen sijaan, sitä kauemman meillä on aikaa. Jossakin vaiheessa rotuun on otettava uusia yksilöitä joko maatiaiskannasta (jos sellainen löytyy) tai geenipoolia on lisättävä harkituilla roturisteytyksillä. Yksinään ja ilman tätä meille ei synny mystisesti uutta materiaalia. Joskus tähän käsitykseen törmää, mutta on absurdia ja väärään tietoon pohjautuvaa olettaa, että taivaasta lennähtelisi kantaan uusia geenejä, jos niitä ei sinne erikseen tyrki. 

Vastuuntuntoisella ja tiedostavalla kasvatuksella roduille voidaan ostaa lisää aikaa. Parasta olisi, jos meidän olisi mahdollista säännöllisin väliajoin lisätä rotuun geenipoolia roturisteytyksen tai rotuunotetun koiran avulla. Tällöin rotu pysyisi kokonaisuutena varsin homogeenisenä, mutta sen geneettinen variaatio lisääntyisi. Toki tämä vaatisi sitä, että kasvattajat rohkeasti käyttäisivät näitä koiria (eivät toki liikaa) ja niiden jälkeläisiä, eivätkä ajattelisi, että niiden lisääminen omaan linjaan tuhoaa kaiken kovalla työllä rakennetun.

Loppuviimeksi se 10% sukusiitosprosentti tulee huolimattomalla sinne tänne siittelyllä aika nopeasti vastaan. Sen jälkeen, mahdollisesti ennenkin, ongelmat alkavat. Kasvattajalla on valtava vastuu omasta rodustaan, eikä hänen tule koskaan unohtaa, että hän jalostaa eläviä, tuntevia eläimiä. Siteeraan loppuun ystävääni, sillä hän kiteytti asian erinomaisesti;

Eihän kukaan tunnollinen kasvattaja halua kasvattaa sairaita koiria?

Pikkuinen Lumiprinsessa elämänsä alkutaipaleella. Ensi syksynä maailmaan toivottavasti syntyy Lumiprinsessa junioreita.