Härmäläinen perusjuntti, eli elämää teinikoiran kanssa

Teiniaika on hankalaa aikaa paitsi läheisille, yleensä myös teinille itselleen. Vaikka vuodet menisivät läpi suhteellisen helposti, tapahtuu mielessä ja vartalossa silti lukuisia muutoksia, jotka vaikuttavat tapaan nähdä itsensä ja kohdata muut sekä yleisesti ottaen päätöksentekoon ja käyttäytymiseen. Fyysiset muutokset tapahtuvat kaikilla eläimillä, mutta sosiaaliseen kanssakäymiseen vaikuttavat käytöksen muutokset korostuvat eritoten eläimillä, jotka on luotu elämään monen yksilön laumoissa.

Teiniaika sijoittuu koiralla pentuajan ja vakaan aikuisuuden väliin. Sen alkuaika ja pituus riippyy yksilöstä ja sen perimästä. On rotuja ja linjoja, joiden teinikuukaudet ovat ohi nopeasti ja jotka ovat melko valmiita ja vakaita jo runsaan vuoden ikäisinä. Kokonaan oma juttunsa ovatkin sitten ne, joiden pentuaika venyy ja joiden teini-ikä tuntuu kestävän ikuisuuden. Jokaiselle koiralle teiniys on kuitenkin tärkeä osa kasvua aikuiseksi. Teinikoira testaa, ärisee, etsii paikkaansa, pelkää hassuja asioita, nukkuu ylettömästi ja joskus taas ei rauhoitu ollenkaan. Itsenäistyminen, kapinointi ja oman paikan löytäminen laumassa ovat tärkeä osa aikuistumista, eivätkä ne ole mahdollisesta hankaluudestaan huolimatta ongelmakäytöstä tai vaadi erityisiä korjausliikkeitä. Päin vastoin; teinikoiran kanssa kannattaa pitäytyä tutuissa rutiineissa.

En jaksa!

Älä huoli; harva muukaan teinikoiran omistaja aina jaksaa. Teiniaika voi olla hankalaa ja rasittavaa. Suloinen ja nopeasti oppinut pentu muuttuu kaikessa vastaanpanevaksi ja korostuneen itsenäisesti toimivaksi öykkäriksi, joka äkkiä haluaakin pitää saamansa sukan ja ärähtää sitä pois ottaessa tai alkaa kiusata laumatovereitaan näennäisesti yhdessä yössä. Tämä on kuitenkin aivan normaalia. 

Näennäisesti "ilman syytä" esiintyvä öykkäröinti on kenties arjessa hankalin muutos. Joillakin koirilla tätä esiintyy vähän tai ei ollenkaan, mutta itsenäisillä ja dominoivilla roduilla ja yksilöillä söpön pennun muuttuminen häijyksi ja itsepäiseksi Härmäläiseksi Perusjuntiksi on ikävä kyllä korostunutta ja vahvaa. Suurella todennäköisyydellä sitä ei myöskään voi mitenkään välttää. Hyvä peruskoulutus ja luottavainen suhde koiraan auttaa, mutta teini-ikää sekään ei pysty estämään. 

"Mä hoidan tän."

Vartiointitaipumus herää korostuneen voimakkaana usein juuri teini-iän kynnyksellä. Vahtimiseen taipuvaiset koirat tuppaavat tähän aikaan vahtimaan melko lailla kaikkea. Sotaperuna saattaa parkkeerata itsensä minun huomaamattani varpailleni, kun olen vaikkapa nauttimassa aamukahvia, ja vasta kumea murina tai koiraportille hyökkääminen havahduttavat minut tilanteeseen. Vaikka on toki suloista, että minun aamuhetkeni rauhallisuus on Sotaperunalle sydämen asia, ei tällainen käytös ole kuitenkaan suotavaa. Nyreänä pois käsketty Sotaperuna sitten mulkoilee eteisestä, että on se kumma, kun ei saa taata turvallisuutta. En kuitenkaan koe, että talouden keski-iältään yli 10 vuotta olevat muut koirat olisivat minulle minkäänlainen uhka. Ne ovat sitä korkeintaan aamupalavoileivälle ja sillekin vain luvan kanssa. 

Vahtikäytös korostuu myös töissä, jonne Sotaperuna ei saa enää tulla mukaan kuin parina rauhallisena päivänä viikossa ja silloinkaan se ei kohtaa asiakkaita. Kaiken vahtiminen on paitsi hankalaa, myös hyvin kuluttavaa. Työpäivän jälkeen Sotaperuna on aivan piipussa, vaikka se näennäisesti katseli ikkunasta koko päivän. 

"Minä hoidan tämän"-asenne korostuu myös muussa kuin vahtimisessa. Lumiprinsessa on aina ollut hyvin itsenäinen ja itsepäinen koira, mutta se oli sitä teininä raivostuttavuuteen asti. Mikään käsky ei mennyt perille, kaikki piti kokeilla vähintään kuuteen kertaan ja säännöt lakkasivat olemasta saman tien kun selkänsä käänsi ja kiellon tai käskyn viimeinen kirjain lakkasi kaikumasta. Se myös loikki niskaan ja selkään, repi vaatteita ja riehui hihnassa tai vaihtoehtoisesti heittäytyi tielle makaamaan, eikä suostunut liikkumaan mihinkään. Tätä vaihetta keksi kaksi uskomattoman pitkää vuotta. 

Vedä henkeä, se menee ohitse

Niin turhauttavilta kuin nuo sanat kuulostavat teinikoiran aivoituksien kanssa painiessa, ne ovat totta; teiniaika menee ohitse. Jos koiran käytökseen alkaa kiinnittää liikaa huomiota ja jos alkaa korjata ongelmallista käyttäytymistä systemaattisilla korjausliikkeillä, saattaa huomaamattaan "kasvattaa kärpäsestä härkäsen", eli luoda ongelman, jota ei ollut olemassakaan. Teini-iän sekoilut kun eivät johdu siitä, etteikö koira osaisi; se ei yksinkertaisesti nyt vaan halua, koska se haluaa tehdä itse. Itsenäistyminen on uskomattoman tärkeä ja hieno osa aikuiseksi kasvamista ja kaikista paras tapa suhtautua siihen on olla ymmärtäväinen ja jatkaa tuttujen asioiden vaatimista, mutta kärsivällisesti. Joskus saattaa olla tarpeen muistuttaa tietyistä säännöistä, mutta yleisesti ottaen teinikoira vastustaa vain vastustamisen vuoksi.

Tämä onkin asia, joka kannattaa muistaa, kun puhutaan koiran inhimillistämisestä! Koira OSAA kyllä kapinoida, sanottiin siitä mitä tahansa. Kapinointi on osa teini-ikää ja se on osa sosiaalisen eläimen kasvamista, myös ihmisen kasvamista. Koira ei tee sitä, koska se on kettumainen, vaan koska se etsii omaa paikkaansa, kokeilee rajojaan ja rakentaa itsestään kuvaa itselleen. Se ei osaa ajatella "kuka minä olen?", mutta se vaistomaisesti etsii omaa paikkaansa yhteisössään. Osasta koirista tulee johtajia, osasta tulee seuraajia. Oman paikkansa ne löytävät vain kokeilemalla, jotkut selvästi ja rajusti, jotkut hienovaraisemmin. 

Lopuksi

Kun teini-iän jaksaa kahlata lävitse tukevana ja turvallisena omistajana, joka jaksaa sietää, antaa anteeksi, opettaa ja ohjaa, on palkintona ennen pitkää upea koira, josta on kasvanut paras mahdollinen versio itsestään. 

Joskus hermot menevät itse kullakin. Joskus ei vaan jaksa. Joskus tulee aktivoitua koiraa liikaa tai annettua sille liian vähän tekemistä ja se kostautuu. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ongelma, se on inhimillisyyttä. Kunhan yleisesti ottaen pitää päänsä kylmänä teinin kanssa, tulevaisuudessa odottaa kyllä palkinto. Jaksakaa, jatkakaa kouluttamista, palkitkaa, ohjatkaa, muistuttakaa ja ennen kaikkea muistakaa kaiken opettamisen ohessa antaa sitä positiivista, kannustavaa palautetta ja hellyyttäkin. Teinikoiran päässä on meneillään melkoinen myrsky ja se kaipaa ihan yhtä lailla silloista halausta kuin ihmisteinikin. Se kaipaa myös mahdollisuutta olla oma itsensä; tehdä hauskoja juttuja yksin tai kaverin kanssa. Kokea maailmaa ilman ohjausta ja tehdä omia päätöksiään. 

Kun teini-ikä on ohitse, palkintona on koira, joka luottaa sinuun kuin vuoreen ja johon sitä voit luottaa. Ikävän moni koira vaihtaa kotia juuri teininä; aikana, jolloin ne kaikista eniten kaipaisivat meidän tukeamme ja turvaamme. Älä petä teinikoiraa, ja aikuisena se ei ikinä petä sinua.

Lumiprinsessa on tästä hyvä esimerkki; tuskin yksikään muu tuntemani koira on saanut vierailta niin paljon palautetta kesyttömyydestään kuin kermakarkki teininä. Tänä vuonna kuukauden päästä kermakarkki täyttää viisi vuotta. Se on täysipäisin, tasapainoisin, itsevarmin ja rohkein koira, jonka tiedän. Sen voi luottaa lasten, vanhusten ja aikuisten seuraan pelkäämättä. Toissapäivänä se karkasi Sotaperunan kanssa vahingossa auenneesta portista, mutta juoksi kotiin koirapillin kuullessaan ja toi vielä teininakeronkin mukanaan. 

Vaikean ja pitkän teini-iän aikana mietin useampaan otteeseen, tuleeko yhteiselostamme koskaan seesteistä ja mukavaa. ​Tuli siitä. Se vain vaati aikaa. Se vaati pitkän matkan, jonka aikana Lumiprinsessa juoksi sinne, tänne ja tuonne. Se kokeili kaikkea, etsi itseään, testasi rajojaan, jotta se voi lopulta odottaa minua risteyksessä ja todeta "nyt minä olen nähnyt kaiken, ja nyt minä haluan jatkaa sinun kanssasi".