Näyttis vai käyttis?

Moni nykyrotu on jakautunut enemmän tai vähemmän kahtia. Jos rodulla on menneisyys työskentelevänä koirana ja se tekee nykyäänkin samoja hommia silloin tällöin, olivat ne hommat mitä tahansa, suurella todennäköisyydellä siitä löytyy nykyään KÄYTTÖLINJA ja NÄYTTELYLINJA. 

Käyttölinjaisista koirista puhuttaessa joutuu välillä mielenkiintoiseen ja hankalaan välikäteen; esimerkiksi agilityyn varta vasten jalostetut bordercolliet eivät välttämättä polveudu farmilla työskentelevistä paimenkoirista. Monissa roduissa FCI-rekisterissä oleva käyttölinja on enemmänkin harrastamiseen jalostettu linja. Jos paimenkoira on työkoirarekisterissä, se harvoin on FCIn alaisessa rekisterissä. Yleisesti ottaen kuitenkin on järkevää pitää työlinjaista ja käyttölinjaista synonyymeinä. (Lähde: http://www.tending.info/tausta.html )

Joidenkin rotujen kohdalla FCI:n alainen kanta on jakautunut voimakkaasti työlinjaisiin koiriin ja näyttelylinjaisiin koiriin. Jos jako on pitkäaikainen, erilinjaiset koirat eroavat usein toisistaan hyvinkin voimakkaasti sekä ulkoisesti että muiden ominaisuuksiensa kautta. Käyttölinjaisen koiran käyttöominaisuudet tekevät siitä usein arjessa haastavamman koiran. Jotta se pystyy tekemään työtään, siinä on oltava sellaisia piirteitä ja selviä, käytökseen vaikuttavia voimakkaita viettejä, ettei se ole välttämättä paras valinta pelkäksi seuralaiseksi. Tämä pätee myös silloin, kun näyttelylinjaisen rotunsa edustajan ulkomuoto ei ihmistä miellytä.

Eri kasvattajilla on myös erilaisia painotuksia. Minä en koskaan halunnut perro de presa canariota, sillä en koe pärjääväni sellaiselle vielä, mutta halusin työhön pystyvän presa canarion vahdiksi kotiin ja töihin. Sotaperuna tulee kasvattajalta, joka kasvattaa FCIn alaisia presa canarioita ennen kaikkea ja erityisesti vahtikäyttöön. Ne ovat siis työkoiria ja eroavat näyttelyihin ja vain seuralaiseksi jalostetuista presalinjoista huomattavasti. 

Honkkelivaiheessa oleva Sotaperuna on presa canario, FCIn alainen sellainen. Perro de presa canario on presojen "historiallisesti" työlinjainen muoto ja näiden koirien takaa on turha muotovalioita etsiä. Ne ovat usein ominaisuuksiltaan hyvin selvästi näyttelyyn jalostettuja "seurapresoja" ja vahtihommiin jalostettuja, Sotaperunan kaltaisia "työpresoja" voimakkaampia.

Ei ulkomuodon perusteella

Koiraa ei saisi koskaan valita vain ulkomuodon perusteella. On ymmärrettävää, että esimerkiksi liioiteltujen ulkonäköpiirteiden välttäminen on yksi tärkeä kriteeri koiraa ottaessa, mutta jos valinta osuu työlinjaiseen vain sen ulkomuodon perusteella, muut ominaisuudet saattavat tulla ja usein tulevatkin yllätyksenä. Kannattaa siis aina kysyä itseltään, olenko minä valmis tähän. Työlinjainen koira ei kysele, haluatko mennä ja haluatko tehdä. Sen kanssa on mentävä ja tehtävä. 

Valintaa tehdessä kannattaa aina punnita oma elämänsä ja koiralle asetetut odotukset arjessa. En tarkoita tällä harrastuksia vaan sitä, miten paljon koiralle on varata aikaa harrastusten ulkopuolella ja vastaako se elämäntapaasi silloin, kun harrastaminen on syystä tai toisesta tauolla. Koronan aikaan olemme varmasti itse kukin löytäneet itsemme siitä tilanteesta, että harrastaminen hankaloituu. Jos kotona on tuolloin täysin tavalliseen arkeemme sopimaton koira, stressitaso nousee helposti kummallakin korkealle. Menevän koiran kanssa on mentävä silloinkin, kun tavoitteellinen harrastaminen on hetken aikaa pannassa.

Voimakkaat vietit ovat toinen asia, johon kannattaa varautua. Teini-ikä voimakasviettisen koiran kanssa on täysin omanlaistaan aikaa ja siihen ei ikävä kyllä ole olemassa helppoa ja nopeaa ratkaisua. Kun seitsenkuinen ja jo mahdollisesti isokokoinen nuori koira loikkii, räyhää, kiskoo, testaa ja terrorisoi, omistajan on jaksettava kerta toisensa jälkeen, päivä toisensa jälkeen, viikko ja kuukausi toisensa jälkeen kerrata, opettaa, ohjeistaa, kieltää, palkita. Ihmiset tulevat tuomitsemaan koiran, koulutuksen, ohjaajan taidot ja välineet, mutta siitä huolimatta on vain painettava eteenpäin. 

Koira on yksilö linjasta riippumatta

Hyvin harvassa tilanteessa työlinjainen koira on oikeasti tarpeen. Suurimmassa osassa tapauksista näyttelylinjainen koira kykenee aivan mainiosti vastaamaan tarpeisiin. Sen kanssa voi aivan yhtä lailla lenkkeillä pitkälle, harrastaa omaksi iloksi ja viettää aktiivista elämää. Vain "tavanomaiseen aktiiviseen touhuamiseen" työkoiraa ei tarvitse. Linjoissa on kuitenkin eroja kummassakin spektrin päässä. Työlinjainen, mutta olemukseltaan rauhallinen koira voi itse asiassa olla loistava kaveri aktiiviselle perheelle ihan tavanomaiseksi lenkkikaveriksi. Näyttispentueeseen voi syntyä vietikäs ja meneväinen touhottaja, josta on moneen harrastukseen ja joka vaatii huomattavasti sisaruksiaan enemmän aktiviteettia, ymmärrystä ja koiranlukutaitoa.

Koiraa valitessa linjaa tärkeämpää on tutustua koiran vanhempiin ja koiraan itseensä yksilönä. Millainen juuri tämä pentu on? Millaiset ovat sen ominaisuudet? Pentutestaus asiantuntevan testaajan suorittamana on iso apu silloin, kun lähdetään saattamaan oikeita ihmisiä ja oikeita koiria yhteen. Kasvattajan sanaa vastaan ei kannata ämpyillä; vaikka kuinka olisi ihastunut siihen yhteen suloiseen pentuun, se ei välttämättä ole omaan perheeseen sopiva koira. 

Lopuksi

Olisi jo tarpeen päästä eroon siitä ajatuksesta, että näyttelykoirat ovat lapasia ja pullamössöjä, eikä niistä ole kuin sohvakoristeiksi ja kehään patsastelemaan. Toisaalta olisi myös hyvä pysähtyä miettimään sitä, onko "liian haastavien" harrastuskoirien jalostaminen mielekästä. Koiran tulisi linjasta riippumatta osoittaa jonkinlaista sopeutumiskykyä silloinkin, kun elämä jostain syystä hiljenee hetkeksi.

Työlinjaisten koirien status on tällä hetkellä korkea. Uskon tämän johtuvan osaltaan "Helpon koiran siunaus"-postauksessa pohtimastani "helppojen koirien" arvostuksen laskemisesta. Tosiharrastaja haluaa "käyttiksen", koska se "pystyy enempään ja on parempi", vaikkei tosiasia olisikaan näin. Työkoira on statussymboli, koiramaailman Tesla, jollaista ei voi olla, jos ei osaa "paljon kaikenlaista". Epäselväksi jää, mitä se "kaikenlainen" on ja miksei sitä voisi osata, jos omistaa näyttelylinjaisen tai sekalinjaisen koiran.  

Työkoiraan päätyvällä tulisi olla jokin muukin kuin ulkonäköpohjainen peruste valinnalleen. Toisaalta, on aina kyseenalaista alkaa tuomita ihmisten koira-, rotu- ja linjavalintoja tilannetta tuntematta. Työkoiratkin ovat kuitenkin koiria. Työkoirien omistajillakin on elämä koirien ulkopuolella. On absurdia ajatella, että he olisivat 24/7 sidottuina metrin päähän koirastaan naksuttelemassa, palkkaamassa, aktivoimassa ja opettamassa sitä. Toki tällainen koira ottaa ja vaatii aikaa, mutta ei sen kasvattaminen mahdotonta ole, jos asenne on kunnossa. 

Tästä huolimatta toivon, että ihmiset osaisivat antaa arvostusta myös niille näyttely- ja seuralinjaisille koirille. Myös niistä on monenlaiseen menoon. On pitkälti omistajasta kiinni, mitä koira oppii ja mihin se pystyy. Vaikka työlinjainen koira on luonnollinen valinta tiettyyn työhön kehitettyä koiraa etsivälle tai harrastusten huipulle tähtäävälle, omat unelmat ja tosielämä kannattaa koiraa valitessa erottaa toisistaan selkeästi. Jos tarvetta työkoiran vietille, pystyvyydelle ja menevyydelle ei ole muualla kuin omissa haaveissa, joiden toteutumiseen ei kuitenkaan aio sen enempää uhrata aikaa, ehkä kannattaa valita se näyttelylinjainen tai ainakin se työkoirapentueen rauhallinen yksilö. Tällä tavalla elo on kummallekin mukavampaa. 

Joviaalin ja sopeutuvaisen seurakoiran status on ikävän alhainen - ja aivan täysin syyttä! Aika suuri osa meistä ei loppuviimeksi tarvitse työkoiraa, ei ainakaan jokaisessa elämänvaiheessa. Asuessani itse opiskeluaikanani rivariyksiössä en tarvinnut työkoiraa mihinkään. Seurakoiria sen sijaan hankin kolme.