Uros vai narttu?

Hormonit vaikuttavat kaikkeen tekemiseen, tapaan kohdata maailma, reaktiivisuuteen ja sosiaalisuuteen. Koiramaailmassa leikkaamattomien koirien kanssa elävät tietävät, että sukupuolella on väliä puhuttaessa koiran käytöksestä. Mutta kumpi sitä sitten kannattaa hankkia, jos koiraa on hankkimassa?

Yksiselitteistä vastausta ei ole. Loppuviimeksi yksilön luonne ja energiataso merkitsevät aina sukupuolta enemmän. Jollain tavalla pääosin testosteronista tai pääosin estrogeenista ammentavat otukset kuitenkin poikkeavat toisistaan ja moni harrastaja päätyy valitsemaan kumppanikseen mieluiten vain jompia kumpia; uroksia tai narttuja. Tähän vaikuttavat monet asiat; henkilökohtaiset mieltymykset, harrastaminen/harrastus, käytännön syyt... 

Toteutin omassa sosiaalisessa mediassani kyselyn siitä, kumpia kukakin koiria harrastavista tuttavistani ja ystävistäni pääosin suosii valintaa tehdessään. Ainoana kriteerinä vastaamiselle oli, että kyse on leikkaamattomista (kastroimaton tai steriloimaton) koirista. Leikkaaminen muuttaa koiran hormonitoimintaa ja kehon toimintaa monin tavoin, ja omasta mielestäni leikkaamiselle tulisi aina olla painava terveydellinen tai käytöksellinen syy. Pelkkää käytännöllisyyden nimissä leikkaamista en hyväksy, sillä luonnollisella hormonitoiminnalla on syynsä.

Vastauksia sateli mukavasti. Alla siis koottua pohdintaa siitä, millaisia ovat "Pirjo perusnarttu" ja "Pekka perusuros". Huomatkaa, että kyseessä on puolihumoristinen ja yleistävä kokoelma. Yksilö on aina yksilö ja omaa valintaa tehdessä kannattaa kuunnella kasvattajaa ja olla avoin. Sukupuolistereotypiat ovat harvinaisen voimakkaasti läsnä myös koiramaailmassa.

Kiero ja läheisyyshakuinen narttu

Yleisin kokemus narttukoirista oli, että ne ovat uroksia ovelampia ja kierompia. Niiden kanssa joutuu tahimaan useammin ja toistamiseen, vaikka ne sitten taas tuntuvat uskovan hetkellisesti uroksia helpommalla ja vähemmällä vääntämisellä. 

Nartut kuvattiin oveliksi ja mielenkiintoisiksi kumppaneiksi, joilla on aina takataskussa jonkinlainen varasuunnitelma sen varalta, että omistaja sattuu jossain vaiheessa lepsumaan vaatimuksistaan. Tilaisuus teki kokemuksen mukaan nartuista varkaita huomattavasti uroksia useammin. 

Nartut kuvattiin laumassa uroksia helpommiksi. Ne laumautuvat hyvin ja jakavat tehtäviä toisilleen, kunnioittaen sitten näitä jaettuja vastuualueita niin, että laumaelämä on auvoista. Silloin harvoin, kun nartut kuitenkin päättävät alkaa tapella, niiden sanottiin tappelevan tosissaan ja "loppuun asti". Toisiaan vihaamaan alkaneita narttuja on puheiden mukaan hyvin vaikea saada koskaan ystävystymään uudelleen. Ne eivät yksinkertaisesti tule toimeen. Parhaassakin tapauksessa niiden suhde jää kyräilyasteelle ja ne tuntuvat odottavan mahdollisuutta puukottaa laumatoveriaan selkään. 

Hormonit tekevät nartuista epäluotettavia harrastuskumppaneita. Jos niillä ei ole juoksua juuri kilpailujen kynnyksellä, ovat ne valeraskaana ja flegmaattisia. Juoksujen ja valeraskauden jälkeinen muutama kuukausi otollista harrastusaikaa osuu aina sellaiseen kohtaan vuotta, ettei mitään ole tarjolla. Lupaava harrastuskoira lihoo siis sohvalla samaan aikaan, kun sen urospuoliset vastineet pokaavat pystejä autuaan tietämättöminä hormonikierron aiheuttamista mielialanvaihteluista. Ja kun se ailahtelu jäisikin vain mielialoihin; hormonitoiminta voi myös turvottaa muuten timmissä kunnossa olevan nartun pulleaksi ja turpeaksi juuri sen kesän tärkeimmän harrastustapahtuman kynnyksellä. JES! Kannatti maksaa 50 euroa osallistumisesta.

Suhteessa omistajaansa nartut kuvattiin usein paremmin omistajan tunnetiloihin reagoivina ja "sielun peileinä", jotka hakeutuvat lähelle ja syliin, jos sille on vähäisintäkään tarvetta. Ne ikään kuin jakavat hetkellisesti maailman painon kanssasi, vaikkeivät syytä synkkyydellesi oikein ymmärräkään.

Touhukas ja yksinkertainen uros

Suurin osa mielipiteistä kuvaili uroksia (anteeksi kaikki urospuoliset minkä tahansa lajin edustajat, mutta olen samaa mieltä) suoriksi ja toimintatavoiltaan yksinkertaisiksi; hommat hoidetaan tietyllä tapaa, se on siinä, ei tarvitse jäädä jahkailemaan, nyt eteenpäin. Kun edessä on pulma, uros lähestyy sitä ratkaisumielessä. Jos se pulma ei ratkea, uros ei jää miettimään, vaan menee toista kautta. 

Moni mielipide kuvaili uroksia "yksinkertaisen mauttomiksi ja lapasiksi" ja mainitsi sen takia valitsevansa mieluummin mielenkiintoisen nartun. Myönnän itsekin, että allekirjoitan väitteen urosten "helppoudesta" narttuihin verraten. Tylsiä ne eivät kuitenkaan mielestäni ole! Urosten helppouden katsottiin johtuvan siitä, että niiden käytöstä on yksinkertaisuuden takia hyvin helppo ennakoida ja yleensä kertakeskustelu riittää viemään omistajan mielipiteen perille. 

Laumassa uroksien "tyhmyys tiivistyy" ja uroslaumoilla kuvailtiinkin olevan suurempi mahdollisuus jahkautua porukalla ongelmiin. Ne myös pörhistelevät toisilleen useammin, mutta mahdolliset selkkaukset ovat "paljon melua tyhjästä"-tyyppisiä läpsyttelyjä, joiden jälkeen lähdetään yhdessä kaivamaan ruusupensasta ylös. 

Uroksilla koettiin olevan isompi ja jatkuva tarve pullisteluun ja merkkailuun lenkillä. Niiden on usein vaikeampi tulla toimeen vieraiden (tai edes oman perheen) samansukupuolisten kanssa. Harrastuksissa uros on kuitenkin narttua vakaampi; jahka se kasvaa hillitsemään itsensä, sen harrastuspotentiaali pysyy samana ympäri vuoden. Juoksut tai valeraskaudet eivät sekoita uroksen päätä ja se paahtaa täysillä läpi harrastusvuosiensa osallistuen suurella todennäköisyydellä huomattavasti useampaan tapahtumaan, kilpailuun ja kokeeseen kuin sen narttupuolisey vastineet.

Ihmisiä kohtaan urokset koettiin tottelevaisemmiksi ja nöyremmiksi. Niillä kuvailtiin olevan "kyllä äiti/isä"-asenne, joka tekee niistä arjessa helppoja ja mukavia kavereita. Ne ovat narttuja leikkisämpiä läpi elämänsä ja yleisesti ottaen myös touhukkaampia ja energisempiä. 

Molempi parempi!

Mukaan mahtui muutamia mielipiteitä, omani mukaanlukien, joissa valinta tehtiin yksilön ominaisuuksien ja luonteen sekä oman muun lauman kulloisenkin koostumuksen mukaan. Sukupuolen koettiin vaikuttavan koiran käytökseen, mutta mitään selkeää toisen sukupuolen suosimista ei harrastettu. 

Leikkaamatonta sekalaumaa pitäviä kaikki, myös sellaisia itse harrastavat, pitivät maskokismiin taipuvaisina. Sekalaumassa kun pääsee kokoaikaisesti nauttimaan kaikista sukupuolten huonoimmista puolista - pysyvästi! Nartut ovat milloin kuin ahteriin ammutut karhut, milloin tyrkyttävät itseään kaikelle liikkuvalle, ja siinä sivussa urokset merkkaavat koko ajan, ulisevat, vinkuvat ja älämöivät päivin öin ja haastavat riitaa kaikkien muiden urosten kanssa. Sen pari kuukautta vuodesta, kun hormonihöyryisten sekopäiden lauma elää harmoniassa, omistaja voi kuitenkin nauttia mahdollisimman luonnonmukaisen lauman toiminnan katselemisesta (ja laskea kauhulla päiviä seuraaviin juoksuihin).

Hyvää vapun aikaa! Toivottavasti kevätkin saapuisi viimein - ainakin täällä lämpötilat pysyttelevät sitkeästi viidessä asteessa jopa aurinkoisina päivinä.