Vihainen, kiltti, ujo...

Edellinen blogipostaukseni herätti kovasti keskustelua omassa somessani. Osa ihmisistä kysyi, miksi kukaan haluaisi lähtökohtaisesti aggressiivisen, vaarallisen koiran. Puheenvuorojen lomasta nousi esille aggressio-termin ihmiskohtainen subjektiivisuus. Aggressiivisuus tarkoittaa todella monelle terminologiasta vähemmän kiinnostuneelle vihaista. Tämä selittää osaltaan, miksi sanapari "aggressiivinen koira" saa ihmiset varpailleen.

Ihmiset selittävät koirien luonnetta helposti ns. kattotermeillä, joiden alle mahtuu monen monta käytöstä aikaansaavaa prosessia ja syytä, jotka kaikki johtavat suurinpiirtein samankaltaiseen ilmiasuun. Tovi sitten luin toisesta koirablogista (joku linkittämistäni, mutten muista, mikä niistä. Kurkatkaa koko linkkilista! Paljon loistavaa luettavaa) tekstin kiltteydestä ja siitä, miksi pitäisi välttää puhumasta kiltistä koirasta. Aihe, josta tänään puhun, liippaa läheltä kyseistä postausta sekä paneutuu syvemmin paitsi yleistävien termien ongelmiin, myös oikeiden termien merkityksiin. 

Kun käytetään kattotermejä, sorrutaan helposti yleistämiseen ja jopa suoranaiseen harhaanjohtamiseen. Aggressio ja pidättyväisyys ovat hyviä esimerkkejä. Aggressiivinen koira EI OLE vihainen koira. Pidättyväinen koira EI OLE ujo koira. Kun terminologia ei ole hallussa, sanat korvataan helposti lähimmällä kattotermillä, jonka merkityksen yksilö ymmärtää. Tulos on silloin kaikkea muuta kuin totuudenmukainen. 

Oma ongelmansa on myös termien sekoittaminen toisiinsa, vaikka ne ymmärtäisikin, ja tästä johtuva käytöksen väärinymmärtäminen. Pidättyväisyys ei ole arkuutta, mutta arkuus ei myöskään ole pidättyväisyyttä. Reaktiivinen koira ei välttämättä ole aggressiivinen koira, vaikka aggressiivinen koira usein on jollain tavalla reaktiivinen koira. Sekavaa? Ei se mitään. Käydään homma läpi.

Aggressio vs. vihaisuus vs. reaktiivisuus

Aggressio on viettiteorian mukaan yksi perusvieteistä. Viettiteorian ulkopuolella aggressio lasketaan ominaisuudeksi, joka koiralla joko on tai joka sille kehittyy pitkäkestoisten ulkoisten ärsykkeiden, tapahtumien ja kokemusten seurauksena tai stressistä johtuen. Aggressio on tunne, jonka taustalla on usein joko turhautuneisuus tai uhan, ahdistuksen tai vaikkapa mustasukkaisuuden kokemus. Aggressio herää, kun elimistön testosteronitaso nousee yllättäen. Aggression merkitys yksilölle on yksilön itsensä, sen jälkikasvun, sen lauman tai sen resurssien säilyttäminen. Aggressiivinen koira tarkoittaa koiraa, jolla on kyky, potentiaali ja halu toimia hyökkäävästi tilanteessa, jossa se kokee itsensä, laumansa tai reviirinsä olevan uhattu. Aggressiivinen koira EI OLE arjessa ilman ärsykkeitä sen enempää vaarallinen tai ikävä elinkumppani kuin koira, jolla on matala aggressio. Oman perheensä kanssa, rennossa tilanteessa, koira on perusluonteensa mukainen. 

Reaktiivisuudella tarkoitetaan koiran reaktiokykyä ja -kynnystä. Voimakkaasti reaktiivinen koira reagoi nopeasti ja voimakkaasti erilaisiin ärsykkeisiin. Reaktiivisuus ei ole pelkästään negatiivinen asia, vaan korkeasta reaktiivisuudesta voi olla koiralle myös hyötyä. Jatkuva voimakas reagointi asiaan kuin asiaan voi kuitenkin nostaa stressiä. Reaktiivinen koira ei välttämättä ole aggressiivinen koira, sillä ei välttämättä reagoi aggressiivisesti ärsykkeisiin. Reaktiivinen koira voi reagoida ympäristön ärsykkeisiin myös loputtoman positiivisesti ja iloisesti ja rrrrrrrrrakastaa kaikkia ja kaikkea. Reaktiivisuudella kuvataan vain ja ainoastaan sitä, miten nopeasti ja herkästi koira toimii tilanteissa. 

Vihaisuus on termi, jolla yleensä tarkoitetaan ikävästi ja vaarallisesti käyttäytyvää koiraa, jonka käyttäytymisen taustoja ei joko tiedetä tai haluta ymmärtää. Pihassaan louskuttava, isokokoinen vahtikoira luokitellaan vihaiseksi, koska sen käytös äsyttää, pelottaa tai hämmentää. Se ilmentää voimakasta aggressiivisuutta itseä kohti ja moinen tuntuu ikävältä. Koira, joka näykkää itseä tai vaikka omaa lasta on vihainen, koska sen käytös tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta. "Vihainen koira" tarkoittaa yleensä jollain tavalla yksilöä itseään kohtaan ikävästi tai uhkaavasti käyttäytyvää koiraa, eikä sitä tule sekoittaa koiran luonteeseen. Koiran käytöksen takana on monesti täysin looginen selitys, jota yksilö syystä tai toisesta ei ymmärrä. 

Pidättyväisyys vs. ujous vs. arkuus

Pidättyväisellä koiralla tarkoitetaan koiraa, joka ei mene heti katsomaan uusia asioita, vaan suhtautuu niihin aluksi varauksella. Sillä ei ole halua eikä tarvetta mennä suuna päänä vieraiden ihmisten, asioiden tai esineiden luokse ja uusissa tilanteissa se voi aluksi tuntua eleettömältä, sisäänpäinkääntyneeltä tai väistävältä. Pidättyväinen koira ei ahdistu ja tilanteen jatkuessa se rentoutuu ja lopulta hyväksyy tilanteen, vaikkei se edelleenkään varsinaisesti osoittaisi oma-aloitteisuutta uuden asian, ympäristön tai ihmisen tutkimiseen. Pidättyväisyys on epäluuloisuutta, mutta se tulee erottaa arkuudesta.

Arkuus on kyvyttömyyttä käsitellä uutta tilannetta ja siitä stressaantumista ja ahdistumista. Arka koira ei palaudu uudessa tilanteessa ja se osoittaa selviä ahdistumisen merkkejä. Arkuus on usein hermorakenteen heikkotta; koira ei kykene käsittelemään muutoksia ja siltä "menee hermot" ja se ahdistuu. Moni nuori koira käy teininä läpi niinkutsutun "mörköiän", jossa ne käyttäytyvät arasti ja ahdistuvat kaikesta maan ja taivaan välillä. Pelot voivat olla järjettömiä ja vaihtelevat yhdestä ainokaisesta kanervasta keskellä valtavaa kanervaniittyä (kuten Ruhtinatar) rapisevaan paperipussiin (Sotaperunan tämänhetkinen nemesis). 

Ujous on termi, jolla ihmiset kuvaavat vaihtelevasti joko arkoja tai pidättyväisiä koiria jälleen kerran omaan tunnemaailmaansa peilaten. Koirat ovat pidättyväisiä tai ne ovat arkoja. Ihmisen ujoudella tarkoitettaisiin ehkä jotakin pidättyväisen ja aran väliltä, mutta koirista puhuttaessa on parempi pitäytyä termeissä "pidättyväinen" ja "arka". On myös tärkeää erottaa toisistaan pidättyväinen ja arka koira, sillä arkuus ja huono hermorakenne periytyvät voimakkaasti. Koira, joka selvästi paineistuu, ahdistuu, pelkää ja inhoaa kaikenlaista muutosta eikä kykene palautumaan tilanteissa, on arka ja jos se on sitä pysyvästi ja synnynnäisesti, se ei omasta mielestäni sovellu jalostukseen. 

Avoimuus vs. iloisuus vs. hermostuneisuus

Tämä onkin mielenkiintoinen kolmikko, sillä kaksi piirteistä lasketaan yleisesti ottaen "positiivisiksi" piirteiksi ja yksi "negatiiviseksi". Tosiasiassa näistäkin jälleen vain kaksi on ominaisuuksia, yksi on subjektiivinen, omaan tunnemaailmaan peilattu kattotermi. Hermostuneisuuden ilmiasu luo usein tunteisiin peilattuna positiivisen fiiliksen, vaikka koiran itsensä olo on kaikkea muuta.

Avoimuus​ on pidättyväisyyden vastakohta. Avoin koira suhtautuu kaikkeen lähtökohtaisesti positiivisesti ja se haluaa mennä tutustumaan uusiin paikkoihin, tilanteisiin, esineisiin ja ihmisiin oma-aloitteisesti ja hyväntahtoisesti. Avoin koira ei ole sama asia kuin rohkea koira; pidättyväinenkin koira voi olla rohkea. Avoimella koiralla on sisäsyntyinen oletus siitä, että sillä ei ole uusissa tilanteissa tai ihmisissä mitään pelättävää eikä siihen kohdistu uhkaa.

Hermostunut koira luokitellaan hyvin usein virheellisesti avoimeksi koiraksi. Tämä johtuu luultavasti osaltaan siitä, että hermostunut koira heittelee rauhoittavia signaaleita ja yrittää kaikin tavoin tehdä itsestään mahdollisimman vaarattoman, pentumaisen ja herttaisen, jottei kukaan vetäisi sitä turpaan. Ihmisistä tämä on hassua ja suloista ja heidän mielestään koira näyttää iloiselta. Iloisuus on kuitenkin jälleen kerran termi, jossa koiraan peilataan omia ilon tunteita ja ilmiasuja. Hermostunut koira voi vaikuttaa "iloiselta" ja "kivalta" ja sitten äkkiä näykkääkin sormeen. Tässä kohtaa elekieltä tuntematon hämmentyy ja sanoo, että koira kävi kiinni "ilman ennakkovaroitusta" tai "ihan tuosta vain", vaikka koiran koko hermostuneesta elehdinnästä ja epätoivoisesta rauhoittavien signaalien sykermästä olisi jo pitänyt pystyä päättelemään sen olevan ahdistuksesta violetti.

Taistelutahtoinen

Taistelutahtoinen koira ei tarkoita koiraa, joka kulkee mentaaliset nyrkit pystyssä ja etsii tapettavaa tai turpaanvedettävää. Taistelutahdolla tarkoitetaan halua olla luovuttamatta "ilman taistelua", eli esimerkiksi normaalielämässä intoa kiskoa lelua ihmisen tai toisen koiran kanssa. Taistelutahtoiset koirat eivät koskaan väsy vetämään lelua kilpaa omistajansa kanssa ja ne tuntuvat syttyvän siitä leikistä erityisesti. Ne haluavat ottaa muut koirat kiinni jahtausleikissä ja niistä on kiva voittaa. Taistelutahtoiselle koiralle itse kisaaminen on jo palkkaavaa toimintaa.

Moni menestynyt kisaava vinttikoira on taistelutahtoinen. Moni hyvä agilitykoira, hyvä metsästyskoira tai hyvä suojelukoira on taistelutahtoinen. Myös moni aggressiivinen koira on taistelutahtoinen, ja silloin pelkkä tappelemaan pääseminen on niille miellyttävää ja palkkaavaa touhua. Tästä syystä ne harvemmin perääntyvät ja kerran tapeltuaan pyrkivät usein tappelemaan lisää. Taistelutahto ei kuitenkaan itsessään tarkoita koiraa, joka haluaisi taistella toisten koirien kanssa väkivaltaisesti. Se tarkoittaa myös niitä koiria, jotka ihan vain tykkäävät kisailla, vaikeivät ne koskaan osoittaisi vähäisintäkään uhkaa kellekään.

Miksi terminologialla on väliä?

Termien ymmärtäminen on tärkeää silloin, jos koirasta tekee päätelmiä niihen perustuen. Taannoisen blogitekstini "Riidanhaastaja laumassa" synnyttämän keskustelun myötä koin tarpeelliseksi alleviivata, miten vääriä käsityksiä ihmisille helposti syntyy, jos termit eivät ole tuttuja.

Aggressiivinen koira  tai aggressio eivät ole termejä, joilla kuvataan koiran pahantahtoisuutta tai hallitsemattomuutta. Aggressiivinen koira voi olla tutuille ihmisille ja omalle laumalleen koira, jota helposti kuvailisi tunnepohjaisesti "iloiseksi" ja "mukavaksi" ja "ystävälliseksi". Vieraalle ihmiselle aggressiivinen koira näyttäytyy helposti "vihaisena" ja "epäystävällisenä" ja "raivoisana". Kyse ei ole eläimen ominaisuuksista vaan siitä, miltä sen reaktiot tuntuvat.

Hermostunut koira saattaa vaikuttaa "iloiselta", vaikka se olisi ihan paniikissa. Koiran kuvaileminen iloiseksi ja ystävälliseksi on aina mutkallista, sillä jälleen kerran iloinen ja ystävällinen ovat termeinä sellaisia, joita käytämme kuvaamaan eläimen meissä herättämiä ajatuksia ja tunteita. Hermostunut koira ei hyödy siitä, ettei sen hermostusta osata tunnistaa. Päin vastoin, pitkittynyt stressi saattaa johtaa terveyden ja käytöksen häiriöihin.

Avoin koira voi sekin olla reaktiivinen koira ja reagoida voimakkaasti ärsykkeisiin. 

Pidättyväinen koira ei ole arka koira, eikä arka koira ole pidättyväinen koira. Kumpaakin koiraa tulee helposti kuvailtua ujoksi, jos termit ja niiden merkitys eivät ole hallinnassa. 

Lopuksi

En tunnistanut omaa koiraani osasta kommenteista, joita blogipostaukseen johtavan linkin alle Facebookissa tuli. Maalaillut kuvat ympäristölle uskomattoman vaarallisesta ilmestyskirjan hirviöstä, joka repii leikkien lomassa Lumiprinsessan palasiksi tai käy hallitsemattomasti ystävieni, tuttujeni ja ohikulkijoiden kimppuun eroavat radikaalisti siitä, mitä minä näen.

Minä näen kotona koiran, jota hyvin helposti ja käsi sydämellä kuvailisin "hassuksi", "ystävälliseksi", "iloiseksi" ja "touhukkaaksi" koiraksi. Jos minä kertoisin, että minulla on kotona "hulvaton" ja "energinen" koira, joka tulee lattialla istuessani syliin ja tervehtii minua kotiintullessani aina kenkä tai tyyny suussa ympyrää juosten, ihmiset hymyilisivät vilpittömästi. Tämä kuvaus on aivan yhtä totta kuin mitä olisi sanoa, että minulla on kotona "aggressiivinen" ja "reaktiivinen" koira, jolla on voimakas "taistelutahto". Näin sanoessani en todellakaan saa osakseni yhtäkään hymyä, päin vastoin.

Kummassakin kuvauksessa on kuitenkin kyse ihan samasta koirasta. 

Kumpikin kuvan koira on taistelutahtoinen. Vain toinen niistä tuomitaan siitä hyvästä.