Rotukoirat - ennen, nyt, muttei tulevaisuudessa?

Seuraava teksti kokoaa omia mielipiteitäni perustuen lukemiini ja kuulemiini lääketieteellisiin faktoihin (pyrin sisällyttämään tarvittavat linkit tekstiin, mutten voi skannata esimerkiksi lehtiartikkeleita luettavaksi) ja kokemukseen, eikä sitä ole tarkoitettu sen enempää pyhäksi totuudeksi kuin loukkaukseksi ketään kohtaan.

Suurin osa nykyisistä rotukoirista on syntynyt jollakin seuraavista kolmesta tavasta.

1. alueellinen kanta

Alueellisella kannalla tarkoitetaan tietylle, laajalle maantieteelliselle alueelle kehittynyttä koirakantaa, joka on vuosikausia lisääntynyt laajalti keskenään. Ihminen on jalostanut näitä koiria usein ”vahvimman ja parhaimman periaatteella”, eli lisääntymään ovat päässeet ne maatiaiskannan yksilöt, jotka pärjäsivät tehtävissään. Tällaisilla koirilla on takanaan koko maantieteellisen alueensa geenipooli. Usein tällaisesta rodusta on kuljetettu muutamia yksilöitä ”moderniin maailmaan” ja rotu on saanut näihin muutamiin yksilöihin pohjaten modernin muotonsa. Tällaisilla roduilla on kotimaassaan/kotialueillaan mahdollisesti vieläkin laaja maatiaiskanta, joka ei poikkea modernista serkustaan niin paljoa, ettei koiria tunnistaisi samaksi roduksi.

Tällaisia rotuja ovat esimerkiksi salukit ja afgaaninvinttikoirat sekä rodut, joiden kotialueilta löytyy edelleen alkuperäisessä työkäytössä olevia koiria (monet laumanvartijakoirat).

2. alueellinen kanta, jota ei enää ole

Moderni rotu perustuu maatiaiskantaan, kuten edellisessäkin tapauksessa, mutta maatiaiskantaa olevia koiria ei enää juuri löydy tai moderniin tyyppiin on jalostettu mukaan jotakin muutakin rotua jossain kohtaa historiaa. Täten jäljellä ei enää ole ”alkuperäisiä” maatiaiskannan koiria, joita saatettaisiin ottaa mukaan rotuun.

Tällaisia rotuja ovat monet arktiset rekikoirat.

3. roturisteytykset/tiukka selektiivinen jalostus

Rotu perustuu joko selektiiviseen tiukkaan jalostukseen, jolla tähdättiin tiettyihin ominaisuuksiin ja jonka luomiseen käytettiin useampia tunnettuja rotuja tai rotu on peräisin mutaatiosta, jota syystä tai toisesta jalostettiin eteenpäin.

Tällaisia koiria ovat mm. Amerikan karvaton terrieri, pit bull ja kiinanharjakoira.  

Rodun syntytapa on vaikuttanut pitkälti siihen, millainen geenipooli rodulla on ollut käytössään aluksi ja millainen sillä on käytössään nyt. Voidaan olettaa melko turvallisesti, että maatiaiskantojen yksilöistä jalostetut koirarodut ovat geneettisesti rikkaampia kuin esimerkiksi yksittäisistä mutaatioista tai harkitusta rotukoirien sekoittamisesta peräisin olevat rodut. Tämä perustuu siihen, että ihmisen harjoittamassa selektiivisessä jalostuksessa sukusiitos oli äärimmäisen yleistä uusia rotuja luodessa, koska sillä saatettiin vakiinnuttaa halutut piirteet nopeasti rodun sisälle.

Oli rodun alkuperäinen tilanne mikä tahansa, suljettujen roturajojen kanssa pelatessa jokainen rotu kohtaa ennenpitkää geneettisen pullonkaulan (https://www.sciencedaily.com/releases/2015/05/150511095358.htm) ; tietyt geneettiset ominaisuudet vahvistuvat, mutta koska uutta verta ei saada mistään, geneettinen monimuotoisuus vähenee. Tämä johtaa resessiivisten tautien ilmituloon ja immuniteettiin liittyviin häiriöihin. Karkeasti yksinkertaistaen; elimistössä olevat MHC geenit määrittelevät, millaisia bakteereja ja viruksia elimistö tunnistaa. Sisäsiitos vähentää MHC geenien monimuotoisuutta, ja täten ne tunnistettujen sairauksien määrä vähenee ja immuniteetti pienenee.

Geneettisesti rikkailla roduilla immuniteettivajeeseen ja resessiivisten sairauksien lisääntymiseen kannassa menee kauemmin kuin geneettisesti köyhillä roduilla, mutta jokaisen rodun edessä on sama ilmiö, mikäli kantaan ei saada uutta verta.

Tämä tarkoittaa sitä, että ennen pitkää rotukoirat sellaisina, kuin me ne tunnemme nyt, katoavat omaan mahdottomuuteensa. Tekivät kasvattajat miten hyviä valintoja tahansa, he eivät voi taikoa mistään uutta verta.

Vai voivatko?
​

ROTURISTEYTYKSEt ja rotujen yhdistäminen

​Suomessa toteutettiin vähän aikaa sitten Kennelliiton tukemana kromföhrländerin ja villakoiran välinen roturisteytys, jossa tarkoituksena oli tuona pieneen kromföhrländerien (oliko ihan pakko keksiä rodulle näin vaikea nimi?) kantaan uutta verta villakoirista. Syntyneitä jännän näköisiä pentuja risteytetään tulevaisuudessa kantaan ja niiden ulkoiset ominaisuudet ”korjaantuvat”, mutta ne kantavat geeniperimässään rodulle tärkeää uutta verta.

Samankaltaisilla harkituilla roturisteytyksillä on mahdollista tuoda uutta verta rotuun kuin rotuun. Ihan mikä tahansa miksailu ei kuitenkaan aja asiaansa, sillä esimerkiksi samoja sairauksia kantavien rotujen risteyttämisellä saatetaan vain lisätä resessiivisten sairauksien ilmituloa, ja pahimmassa tapauksessa rotuun saattaa erilaisen tautiperimän mukana livahtaa joku uusikin kalmo geenisopan jatkoksi.

Yksilöt tulee siis valita hyvin ja terveistä linjoista, jotta tällaiselta vältytään. Mikä tahansa takapihalla kasvatettu sekarotuinen pentue ei mystisesti ole terve vain siksi, että se on sekarotuinen. Lisäksi roturisteytyksiin tulee hakea lupa, jotta ne voidaan rekisteröidä. Tästä on tehty luvattoman hankalaa.

Maailmassa on myös monia sukulaisrotuja, joiden väliset erot ovat niin vähäiset ja koiramäärät niin pienet, että rodut yhdistämällä tehtäisiin vaan kummallekin rodulle iso palvelus. Myös kokomuunnosten väliset risteytyksen (järkevästi toteutettuna) ovat keino lisätä rodun geenipoolin monimuotoisuutta. Monessa rodussa tiettyjä kokomuunnoksia ja värimuunnoksia saakin jo risteyttää keskenään. Uusia värejä myös hyväksytään koko ajan lisää.  
​

Maatiaiskannan hyödyntäminen

​Niissä roduissa, joissa maatiaiskantaa on vielä jäljellä, ollaan herkullisessa tilanteessa. Rotuun saatetaan saada uutta verta rotuunottamalla sopivia yksilöitä maatiaiskannasta.

Ikävä kyllä tällä on monen korvassa ikävä kaiku. Usein kavahtaminen perustuu maatiaiskannan ”hiomattomaan” ulkoiseen olemukseen sekä siihen, että ulkonäöllinen diversiteetti kasvaa hetkellisesti, kun moderniin tyyppiin sekoitetaan siitä lievästi poikkeavaa maatiaiskantaa. Loppuviimeksi nämä asiat on kuitenkin helppo jatkojalostuksella ”korjata”, mikäli korjattavaa edes on.

Maatiaiskannan käyttäminen rodun geenipoolin lisäämiseksi olisi kuitenkin viisasta, sillä loppuviimeksi tällä tavoin saadaan rotuun varsin helposti uutta verta. Lisäksi rotuunottotilanteissa rotuunotettu koira on läpäissyt rotumääritelmään pohjaavan tarkastelun. On siis vähintäänkin virheellistä väittää sitä määritelmän vastaiseksi (puhumattakaan siitä, että rotumääritelmä itsessään on usein paitsi maatiaiskannasta peräisin olevan historiallisen yksilön mukainen, myös laajasti tulkinnanvarainen).

Kasvattajan tulee myös kysyä itseltään, onko hän tähtäämässä jalostuksellaan siihen, että rotu on olemassa elinvoimaisena tulevaisuudessakin.  
​

Sohvavaliot

​Lyhyestä virsi kaunis; geneettinen monimuotoisuus säilyy pidempään (joskin, kuten edellä mainittiin, kohtaa kyllä pullonkaulan jossain vaiheessa jos uutta verta ei saada), jos olemassaolevaa tervettä kantaa hyödynnetään mahdollisimman monipuolisesti. Kennelliiton uusi jalostusohjesääntö kannustaakin myös ”kotikoirien” käyttöön jalostuksessa, mikäli ne täyttävät terveydelliset ehdot.  

Minä ite

Minulla on ollut kennelnimi vuodesta 2011 lähtien, ja tavoitteenani on aloittaa afgaaninvinttikoirien kasvatus tulevaisuudessa. Etsiessäni aktiivisesti sopivaa yksilöä kasvatustyöni aloittamiseksi olen yhä enemmän kaartumassa siihen, että tahdon hyödyntää mahdollisuuksien mukaan kaiken mahdollisen keinon lisätä geneettistä monimuotoisuutta.

En ole linjajakojen ystävä ja karsastan koirien jakamista käyttö- ja näyttölinjaisiksi. Etsin itse koiraa, joka sopii rotumääritelmään, mutta joka on geneettisesti mahdollisimman rikas. Tällaista linjaa haluan jatkossa myös jalostaa. Ihannekoiraani onkin vaikea kuvailla tiukasti ulkonäön perusteella; en usko koskaan pystyväni siihen, että linja vakiintuu tietyn näköiseksi. En katso sitä myöskään ongelmaksi.

Haluan jalostaa toisilleen sopivia koiria, jotka kykenevät rodunomaiseen toimintaan, mutta jotka myös näyttävät rotunsa jaloilta edustajilta. Tämänkaltainen röyhkeä leväperäisyys varmasti sekä suututtaa ihmisiä että toivottavasti myös viehättää tulevaisuudessa joitakin pennunostajia.

Arvostan valiotitteleitä, ovat ne sitten näyttöpuolelta tai käyttöpuolelta.
​
Kenties voitaisiin siis todeta, että ihannekoirani olisi valio kummallakin puolella, tai jollei valio, niin ainakin erinomainen kummassakin osa-alueessa.