SEYn sivuilla on voinut koko Eläinten viikon ajan tutustua kouluttamiseen, testata omaa koulutustietouttaan ja myös lukea Eläinten manifestin. Siinä kiinnitetään tänä vuonna huomiota eläinten kouluttamiseen ja sen etiikkaan.

Koko manifestin voi lukea tästä linkistä, mutta käyn sen kohta kohdalta läpi myös tässä, sillä olen koko vuoden ottanut enemmäm tai vähemmän kantaa kouluttamisen etiikkaan ja kouluttajan valitsemiseen taidon, ei suurien puheiden perusteella. 

Olen toutottanut toitottamasta päästyänikin, miten tärkeää on ymmärtää kouluttamansa koiran rotutyypillistä käytöstä, viettejä ja perimää. Vaikka oppiminen tapahtuu aivoissa saman kaavan mukaan melko lailla kastemadoista ihmisiin, emme me kaikki suinkaan opi samalla tavalla. Koiramaailmassa halutaan usein vetää mutkat suoriksi ja sanoa, että yksi sopii kaikille. Näin ei kuitenkaan ole ja moni itsenäisten koirien omistaja turhautuu kursseilla, jos heidän koiransa itsenäisyyttä ei ymmärretä ja jos heille ei osata opettaa itsenäisen koiran motivointia. 

Koirankoulutuksessa tulee huomioida rodun ja koirayksilön erityispiirteet kuitenkin niin, ettei siinä milloinkaan alennuta pahoinpitelyyn, pelotteluun, pakottamiseen tai ahdistamiseen!

Positiivinen kouluttaminen ei sulje pois kuria. Kuri ei tarkoita alistamista. Alistamisella ei ole laumaeläimen kouluttamisen kanssa mitään tekemistä. Kyllä, voit saada koiran lopettamaan päälle loikkimisen hakkaamalla sitä köydellä niin, että se värjöttelee lopulta huoneen nurkassa eikä uskalla lähellekään, mutta kouluttamista tämä ei ole. Se on väkivaltaa. Kouluttajan ei koskaan tule alentua käyttämään väkivaltaa. Ymmärrys ja elekielen tulkitseminen auttavan etsimään ne keinot, joilla itsenäisen ja ohjaajakovankin koiran saa rauhoitettua ilman väkivaltaa. 

Jos saat ohjeeksi satuttaa koiraa tai "alistaa sitä", vaihda kouluttajaa.

Sivusin aihetta hetki sitten kirjoittaessani kiirehtimisestä.

Me odotamme koirilta paljon ja äkkiä. Emme välttämättä edes vaivaudu opettamaan niille asioita, vaan päädymme rankaisemaan niitä ja turhautumaan niiden tekemisistä, vaikkemme ole antaneet niille minkäänlaisia mahdollisuuksia onnistumiseen. Moni ihmisen mielestä ärsyttävä/hankala toiminta on koiralle täysin luonnollista. On epäreilua olettaa, että se osaisi käyttäytyä meidän, ihmisten, haluamalla tavalla, koska se on koira. Se käyttäytyy koiran tavalla, kunnes me opetamme sille muun käytösmallin. 

Lue, millaista koiraa olet ottamassa. Mieti, sovitko sinä sille koiralle. Kun valitset pentua, valitse pentu, jolle sinä sovit. Pyydä kasvattajaa auttamaan ja luota hänen tietotaitoonsa (valitse kasvattaja, johon voit luottaa! Tästä pitäisi ehkä kirjoittaa ihan oma juttunsa). Älä kuvittele, että saat kovallakaan vaivalla muovattua koirasta tietynlaisen, jos sen ominaisuudet eivät yksinkertaisesti sovi sinun elämääsi. 

Älä ikinä milloinkaan koskaan ota koiraa vain ulkonäön tai haavekuvan perusteella. Ole rehellinen ja realistinen myös niiden "huonojen puolien" suhteen; et välttämättä voi niille mitään. Ne on vain hyväksyttävä.

Koirat tarvitsevat rajoja, lajinomaista tekemistä, kunnioittavaa kohtelua ja hyvää ruokaa ollakseen tyytyväisiä. Kukapa maailmassa ei tarvitsisi! Ota aina huomioon se mahdollisuus, ettei koirasta ehkä olekaan siihen harrastukseen/käyttötarkoitukseen, johon sen otit. Pidä mielessäsi, että se ansaitsee silti parasta - sinun luonasi tai muualla. Älä vie elävältä olennolta elämää pakottamalla sitä tekemiseen, joka ahdistaa sitä, laiminlyömällä sen perustarpeita tai jättämällä sen huomiotta. 

Liittyy kohtaan 4. Valitse koira, joka sopii siihen toimintaa, jota haluaisit tehdä. Jos sinulle sattuu energinen koira, tee sen kanssa asioita. Älä oleta, että se rauhoittuu katsomaan Netflixiä kanssasi, jollet ole ensin tarjonnut sille sen energiatason ja vaatimustason kohtaavaa tekemistä. Jos sinulla on rauhallinen koira, älä väellä ja väkisin raahaa sitä kymmeneen harrastukseen viikossa, jos se selvästi alkaa oireilla väsymystään. 

​Sinulla ei ole mitään oikeutta tehdä elävän olennon elämästä hankalaa ja ahdistavaa vain, koska itse päätit raahata sen elämääsi. Eläimellä ei ollut tilanteessa mitään sananvaltaa. Vastuu hyvästä elämästä on sinulla. 

Kun taito loppuu, väkivalta alkaa. Turhautuminen, ahdistuminen ja motivaation puute ovat kaikki täysin luonnollisia tuntemuksia minkä tahansa oppimisen kohdalla. Jos huomaat näiden tunteiden hallitsevan elämääsi koirasi kanssa, hae apua. Älä alennu käyttämään väkivaltaa, vahingollisia välineitä tai kuuntele huonoja neuvoja, jotka lupaavat nopeita tuloksia, vaikka se olisi miten houkuttelevaa. 

Taitava, osaava kouluttaja ei tarvitse väkivaltaa!

On aika pyristellä eroon siitä, että positiivisesti kouluttavat kouluttajat ovat "osaamattomia nakin tuputtajia, joilla ei ole minkäänlaisia resursseja toimia oikeasti kovien koirien kanssa". Taitava kouluttaja osaa kyllä toimia myös vaativien, itsenäisten, välinpitämättömien, pidättyväisten, jopa arkojen ja aggressiivisten koirien kanssa joutumatta turvautumaan väkivaltaan. Jos joku tarjoutuu nykimään koiraasi pannasta liinan avulla sinun keskittyessäsi ohjaamiseen, jos joku tarjoaa sinulle sähköä, jotta "saadaan koira nippuun", jos joku kehottaa sinua rankaisemaan koiraa väärästä suorituksesta, sano EI. Sinulla on oikeus, ja velvollisuus, vaatia osaavaa kouluttajaa! 

Olen kouluttanut monia koirakkoja, mutta mieleeni on elävästi jäänyt yksi. Vedin silloin kolme irtokoulutustuntia remmirähisevälle itsenäisen ja reaktiivisen rodun edustajalle ja hänen turhautuneelle omistajalleen.

Ensimmäisellä tunnilla tarkkailimme ja opettelimme helpottavia käskyjä sekä kontaktia. Toisella ja kolmannella käynnillä meillä oli käytännön ohitusharjoituksia yleisellä lenkkipolulla. 

Viimeisen tunnin alussa huomasin, miten koira alkoi jo pitkältä toiset koirat huomatessaan tarjoamaan katsekontaktia. Muista koirista oli tehty sille merkki omistajalta saatavasta palkkiosta. Sen reaktiot olivat matalaenergisempiä ja ne oli helppo keskeyttää paria yllättävää tilannetta lukuunottamatta kevyellä hihnapakotteella ("Katso tänne!") ja kontaktin ottamisella. Suurimman osan ajasta se tarjosi kontatia itse ja muutaman ohituksen se selvitti moitteetta jopa toisten koirien rähinästä huolimatta. 

Monen vuoden mittainen, iso ongelma oli kahden viikon itsenäisellä harjoittelulla ja kolmella vedetyllä tunnilla lähes kurissa. Koira käyttäytyi lenkeillä rennommin, luottavaisemmin, ja se luotti omistajansa harkintakykyyn. Kuulemma muutos näkyi myös muualla arjessa; koira kuunteli, totteli ja se nautti tekemisestä.

Omistaja oli tehnyt koiran kanssa aivan uskomattoman hienon, ison työn. Hän ei lopulta tarvinnut siihen kuin välineitä itsenäisen, reaktiivisen koiran hallintaan ja sen käyttäytymisen ja käytöksen syiden ymmärrykseen. Viimeisimmältä tunnilta lähtiessään hän totesi olevansa aika luottavainen sen suhteen, että he pärjäävät nyt kahdestaan. 

Tällaisten asioiden kuuleminen saa minut aina uskomattoman iloiseksi, sillä se todistaa, miten pitkälle ihan pelkkä ymmärrys meidät jo vie. Koirat, ne kyllä osaavat lukea meitä kuin avointa kirjaa. Me vain tarvitsemme joskus vähän vinkkiä niiden lukemiseen. 

Alla hauska kuvakaksikko.

Ylempänä on vuonna 2002 napattu kuva minusta ja perheemme tällöin 7-vuotiaasta kääpiövillakoira Sunnysta. Sunny oli minun lähtölaukaukseni koiramaailmaan. Käytin mielelläni vapaa-aikani sen turkinhoitoon, kouluttamiseen, ulkoiluun ja yhdessäoloon. En koskaan edes kaivannut "hurjaa nuoruutta", sillä minä viihdyin oikein hyvin kotona koirajutuissa.

Alempana on viime viikonloppuna räpsäisty kuva minusta ja Sotaperunasta. Olen edelleen samalla tiellä, edelleen aivan yhtä innoissani koirista, ja rakastan niitä edelleen perheenjäseninäni aivan yhtä paljon.

Tänä vuonna vietin 26:tta vuottani koirien kanssa. 

Koirat kehittyvät kaikki yksilöllisesti ja omaan aikaansa. Osa koirista on varsin rauhallisia yksivuotiaina, osa on vielä täysin pentuja.

Koirien kehityskaaresta on tehty kaikenlaisia karkeita arvioita suurinpiirteisine ikään liittyvine virstanpylväineen. Yksi tällainen esitellään hankikoira.fi-sivustolla. Pidän tätä itse varsin hyvänä rankana ja suuntaa antavana näkemyksenä. Ensiviikkojen ja murrosiän jälkeen mainitaan koiran olevan yleensä aikuinen n. 2-3 vuoden iässä. Me kuitenkin odotamme usein saumattoman hyvää ja moitteetonta käytöstä jo koiranpennuilta, teinikoirista puhumattakaan. Tämä on epäreilua, typerää ja edesvastuutonta ja johtaa pahimmillaan räikeisiin, jopa väkivaltaan johtaviin turhautumisen ja ahdistuksen tunteisiin. 

En voi sanoa tietäväni ihmislapsien koulua edeltävistä ikävuosista aivan valtavasti, mutta tiedän sen verran, että n. puolivuotias ihminen on oppinut tunnistamaan vanhempansa ulkonäköperusteisesti ja äänestä, osaa maata selällään ja osaa jo jotenkuten hallita päänsä liikkeitä. Arvaa, mitä me odotamme tämän ikäisiltä koirilta? Moitteetonta odottamista, hyvää käytöstä, loikkimattomuutta, käskyjen tunnistamista ja noudattamista, hienoa hihnakävelyä, jättämistä, sisäsiisteyttä, laumakäytöksen alkeita ja kontaktia.

On aivan totta, että koirat ja ihminen ovat eri lajia. Koira kehittyy nopeammin. On kuitenkin epäreilua, miten me edellytämme koirilta aikuismaisen hallittua käyttäytymistä niiden vielä käydessä läpi varhaispuberteettiaan. Itse asiassa, osa koirista ei ole vielä edes aloittanut teini-ikäänsä 6kk ikäisenä. Silti me odotamme niiltä jo hyvää itsehillintää ja tottelevaisuutta. 

Osa koiranomistajista ei yksinkertaisesti tunnista koiran kehitysvaiheita. Toinen puoli tunnistaa, mutta ryhmäpaine ja omat odotukset saavat ne unohtumaan. Kovat odotukset sekä ulkopuolisilta että itseltä yhdistettynä pennun/teinikoiran arvaamattomaan käytökseen ja sille täysin luonnollisiin temppuiluihin johtavat turhautumiseen. Turhautuminen taas usein johtaa kiukkuun ja kiukku purkautuu koiraan. Toinen turhautumisen mahdollisista purkautumisteistä on välinpitämättömyys, apaattisuus ja turtuminen - ei jakseta tehdä mitään eikä puuttua mihinkään, koska mistään ei tunnu olevan apua.

Apatia ja välinpitämättömyys johtavat toisenlaisiin laiminlyönteihin; koira jää vaille koulutusta, ehkä jopa vaille aktivointia ja liikuntaa. Temppuilevan ja tempoilevan koiran kanssa ei halua lähteä mihinkään, koska se aiheuttaa stressiä ja ketutusta. On helpompaa jäädä kotiin ja sulkea koira vaikka tarhaan, häkkiin tai heittää se pihalle yksikseen. 

On tärkeää ymmärtää, ettei koira osaa olla tarkoituksella rumasti sanottuna perseestä. Se on nuori ja vilkas, ei vielä tiedä eikä jaksa muistaa kaikkea. Se ei opi, jos sen kanssa ei tee. Se ei rauhoitu, jos sen mieli käy ylikierroksilla.

Kaikki koiran kanssa tapahtuva toiminta ei aina ole hauskaa, mutta se on pakko tehdä. Netti on piukassa kursseja, joissa luvataan nopeita tuloksia, tyylikkäät ja mietityt Instagram-postaukset ja kulppeat treenivideot luovat kuvaa siitä, miten onnistunut koiranomistaja on aina iloinen ja hänen koiransa pennusta asti ihan pro niin arjessa kuin harrastuksissa. Tämä valheellinen kiiltokuvamaisuus on toki kaunista ja viihdyttävää, mutta hohdokkuuden ylistämisellä on myös synkkä puolensa; se saa ihmiset ajattelemaan, että kaikki paitsi SUPERRRRRRR KOIRA! on aina merkki epäonnistumisesta. Niinpä siihen superkoiraan pyritään yhä vain nopeammin, yhä vain sokeammin. 

Tosiasiassa iso osa treenistä on kamppailua omaa taitamattomuuden tunnetta vastaan. Jälleen kerran tähdennän, että osaava koiranohjaaja hallitsee mielentilansa ja tiedostaa, koska voidaan tehdä etenevää ja vaativaa treeniä ja koska on vaan parempi nakella palloa. Hän myös ymmärtää, että jos väsymys pikkuhiljaa hiipii jatkuvaksi tunteeksi, korjausliike on tehtävä. Koira ei voi kasvaa tiedostavaksi, oikein toimivaksi aikuiseksi ilman ohjausta. 

Kiirehtimisen kulttuuria vastaan voi taistella vain olemalla kiirehtimättä. Hyväksymällä sen, että etenee mieluummin koiran ehdoilla, ehkä sitten vähän hitaammin, kuin muiden odotusten ja omien odotuksiensa sokaisemana. Se on joskus hirvittävän vaikeaa, mutta se maksaa itsensä takaisin.

Kiirehtimällä ja vaatimalla koiralta liikaa liian nopeasti kuormitetaan koiran mieltä täysin tarpeettomasti. Antamalla koiran kasvaa rauhassa ja ilman turhaa omistajaan kohdistuvaa ahdistusta, pelkoon perustuvaa miellyttämisen tarvetta ja stressiä tuetaan vakaan, itsevarman koira-aikuisuuden syntyä. Pentujen kuuluu hepuloida ja sekoilla, teinikoirien kuuluu kapinoida. Hyväksy se, luovu epärealistisista odotuksista ja iloitse onnistumisista. 

Väitän, että suuri osa kiirehtimisen kulttuurista opitaan harrastuskentän reunalla. Olisi tärkeää ymmärtää, että virhettömyys ottaa aikaa. On vielä tärkeämpää alleviivata nuorille ja vasta aloittaneille harrastajille, että jokaisen onnistuneen suorituksen takana on satoja, tuhansia toistoja. Jos me itse kiirehdimme ja kasvatamme muita kiirehtimään, teemme karhunpalveluksen koirille. Niiden tulisi olla kaikessa tekemisessä etusijalla. 

Lopuksi, vaikka onkin hyvin paheksuttavaa olla tätä mieltä; liian rajut otteet, jatkuva turhautumisen tunne ja väkivalta kertovat usein siitä, että koiran ominaisuudet ja vaatimukset ja ohjaajan taitotaso eivät kohtaa toisiaan. Tästä syystä olisi ensiarvoisen tärkeää selvittää itselleen, millainen rotu/koira omaan arkeen, omaan osaamiseen ja omaan tekemiseen sopii. Toki itseään voi kehittää ainoastaan ottamalla haasteita vastaan, mutta täysin toisiaan kohtaamattomat vaatimukset ja taidot aiheuttavat vain ja ainoastaan turhautumista.

Kukaan ei ole seppä syntyessään, Roomaa ei rakennettu päivässä ja tukku muita vanhoja sananlaskuja muistuttavat meitä siitä, että onnistuminen ja hyvät asiat vaativat työtä ja aikaa. Ilman työtä, panostusta, aikaa ja aktiivista opiskelua kukaan ei voi oppia mitään. 

Koiranohjaajalla soisi olevan tervettä halua kehittää itseään. Omien virheidensä tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti onnistumista. Se toinen askel on kova ja aktiivinen työ ja itsensä kehittäminen. 

Palkintona kaikesta meillä on toimiva yhteistyö koiran kanssa ja koira, joka haluaa toimia kanssamme omasta vapaasta tahdostaan, koska toiminnasta on sille hyötyä. Meidän on jo aika opetella pois siitä käsityksestä, että koiralla olisi jonkinlainen korkeammalta laskeutuva pyhä tahto toimia kanssamme ilman minkäänlaista itsekästä kannustinta. Myös tämä auttaa pääsemään eroon kiirehtimisen kulttuurista; jos me kaikki ymmärtäisimme, mikä meidän koiraamme motivoi, ehkä me jaksaisimme perehtyä sen motivaation kehittämiseen ja hyödyntämiseen sen sijaan, että olettaisimme yhden sopivan kaikille ja turhautuisimme, kun näin ei ole. 

Puhuin taannoin yhden tuttavani kanssa Kennelliiton kasvattajan peruskurssista. Olimme yhtä mieltä siitä, että kurssilla painotettiin uskomattoman paljon ihan perusasioita. Tästä pääsimme keskustelemaan koira-ajokortista ja siitä, olisiko se sittenkään niin surkea ajatus. Työläs, totta kai, mutta kuinka monelta ongelmalta vältyttäisiin, jos perusasiat opetettaisiin ihan tavan koiranomistajille, kasvattajista nyt puhumattakaan.

Koiranlukutaidolla tarkoitetaan kykyä lukea koiraa ja sen tunnetiloja sekä ennakoida sen käytöstä. Tämä on taito, jonka oppii vain koiraa seuraamalla. Harvoissa tapauksissa sanon, että pelkkä lukeminen ei riitä, mutta tässä tapauksessa se ei todellakaan riitä; koira on nähtävä, koettava ja sen kanssa on vietettävä aikaa sekä sitä on seurattava sen jokapäiväisessä elämässä. 

Netistä löytyy hyviä kuvallisia ohjeita koirien eleiden lukemiseen. Näissä usein piirretyissä kuvakollaaseissa on käyty läpi koiran peruselekieltä ja ne sopivatkin hyväksi ohjenuoraksi ihmisille, joilla ei ole koiraa. Jokainen koiranomistaja kuitenkin tietää, että kuvaesimerkit ovat hyvin liioiteltuja ja koiran eleet ja niiden selkeys vaihtelevat rodun, koirayksilön ja iän mukaan. Pennut ja ystävälliset koirat ovat usein liioitellun selkeitä eleissään, sillä ne tahtovat tehdä selväksi, etteivät tarkoita pahaa. Monelle vahtikoiralle  vähäeleisyys sen sijaan on enemmän sääntö kuin poikkeus; voimakastakin reaktiota voi edeltää pelkkä silmänvalkuaisen vilahtaminen. 

Harva koira on salakavala. Suurin osa koirista haluaa tulla kuulluksi ja ne puhuvat meille ja toisilleen omaa kieltään selvästi ja kuuluvasti ennen kaikkea silloin, kun ne tuntevat olonsa kurjaksi. Suurin osa koirista kun ei halua aiheuttaa mitään ylimääräistä säätöä. Ne haluavat olla rauhassa ja tyytyväisiä ja jos jokin tai joku estää niitä olemasta tällaisia, ne kommunikoivat tilanteen selvittääkseen. Koska koirat eivät osaa pukea tunteitaan sanoiksi meidän on opeteltava puhumaan niiden kanssa niiden omalla kielellä; eleillä, ilmeillä, energialla ja olemuksella. 

Jos oman koiran reaktiot tuntuvat arjessa yllättäviltä, jos hoitotoimenpiteet eivät suju tai jos koira ei kuuntele, kysy itseltäsi, miksi. Jos koira ei ole kipeä, teini, juoksuinen narttu, hormoniensa juuri sillä hetkellä vietävissä oleva uros tai muulla vastaavalla tavalla jostakin ohimenevästä syystä vähän sekaisin, ehkä et yksinkertaisesti ymmärtänyt sen kertoneen sinulle "anteeksi, mutta voitko olla survomatta niitä kynsisaksia tassuihini juuri nyt, KIITOS". Ja oikeasti; kommunikaatiokatkoksia tapahtuu kaikille! Ei kukaan, edes ammattilainen, ole aina 100% tilanteen tasalla. Puhummehan me ihmisetkin samaa kieltä keskenämme ja silti välillä kyselemme "täh?".

Miten esimerkiksi hoitotoimenpiteessä sitten tulisi toimia? Mitä hyötyä koiranlukutaidosta on vaikka niitä kuuluisia kynsiä leikatessa? Jos osaamme ymmärtää koiraa, pystymme ennakoimaan sen toimintaa. Jos koira selvästi kertoo, ettei se halua kynsiään leikattavan, meidän tulee tehdä tilanne sille mukavaksi. Lisäksi meidän tulee eleillämme ja käytöksellämme kertoa, että olemme pahoillamme, mutta homma nyt vaan tulee suorittaa, koska se on jokaisen edun mukaista.

Otin kynsien leikkuun esimerkiksi siksi, että meillä käy paljon kynnenleikkuuasiakkaita. Muut kuin käytökselliset syyt ovat vähemmistö. Suurin osa asiakkaista tuo koiransa kynneleikkuudeen, koska koirat eivät anna leikata kynsiään kotona. Ne murisevat, näykkivät ja sätkivät. 

Yleensä epäonnistuneen kynnenleikkuun takana on kommunikaatio-ongelma ja tottumattomuus. Koira ei halua tassujaan koskettavan, koska se tuntee olonsa epävarmaksi. Ihminen saattaa pelätä sen hampaita tai muulla tavalla osoittaa, ettei ole ihan varma siitä, mitä on tekemässä. Tämä saa koirankin kyseenalaistamaan tilanteen sen lisäksi, että suurin osa koirista on ennen kaikkea etutassuistaan varsin kosketusherkkiä. Kun ihminen varoo, koira varoo ja homma ei onnistu, ei sitä lopulta edes jakseta tai haluta viedä loppuun ja ongelma on syntynyt. 

Avain mihin tahansa onnistuneeseen perustoimenpiteeseen on onnistunut kommunikaatio ja itsevarmuus. Koira odottaa ohjeita, joten meidän tulee antaa ne selvästi, itsevarmasti ja luotettavasti. Niin suuri klisee kuin se onkin, koiran kynsiä oppii leikkaamaan vain leikkaamalla koiran kynsiä, ja koira tottuu kynsien leikkaamiseen vain, jos sen kynsiä leikataan ja tassuja pidellään usein. Ymmärtämällä, mitä koira meille sanoo, pystymme etenemään opiskelussa koiran vaatimalla ajalla, tavalla ja energialla. Herkkähipiäiselle, lähes kuurosokealle Kenraalimajurille on tehtävä sivelemällä ja koskemalla selväksi, että nyt leikataan kynnet. Ne täytyy leikat yksi kerrallaan, nätisti, hötkyilemättä ja ajan kanssa. Sotaperunan manikyyri on täysin toisenlainen; se pysähtyy omista touhuistaan minuutiksi asenteella "noninoni, valmista tulee, nopeesti" ja kun kynnet on supernopeasti napsittu, se singahtaa takaisin omiin hommiinsa (viime aikoina esimerkiksi repimään liljoja tai tuhoamaan sitä yhtä ainoaa puskaa, josta olen kovin tarkka ja jota hoivaan ja varjelen joka kesä). Kumpikin koirista kertoo minulle omalla tavallaan ja omilla eleillään, mikä tyyli heille sopii. Minä mukaudun heidän tarpeisiinsa tehden kuitenkin selväksi, että ne kynnet on leikattava. Samalla tavalla asennoidun asiakkaisiin. Kunnioitan koiran sanomaa, mutta teen selväksi, että olen täällä töissä ja minulla on tänään menoa muuallekin. 

Kuten sanoin aiemmin, koiranlukutaidon oppii keskustelemalla koiran kanssa ja seuraamalla sen keskustelua muiden kanssa. Laumakommunikaation seuraaminen on oikeasti äärimmäisen mielenkiintoista ja koirien keskenään käymä jatkuva keskusteku uskomattoman antoisaa katseltavaa. Yksittäinen koira kommunikoi sekin jatkuvasti, yleensä ihmiselle, ja saatat monesti huomata, että ihmisen kanssa keskustellessaan koira on huomattavasti selväsanaisempi kuin puhuessaan lajitoverilleen. 

Koirat ovat siis usein meitä kohtaan varsin kohteliaita ja puhuvat meille OIKEIN SELKOKIELISESTI, jotta me varmasti YMMÄRRÄMME. Silti emme joskus ymmärrä. Se mahtaa olla turhauttavaa. Säästäkäämme siis koiria ja antakaamme niille arvostusta oppimalla edes peruskielioppi. Silläkin pääsee jo pitkälle. 

Alla huvin ja urheilun vuoksi muutama keskustelukuva. 

Häkki. Suomisanakirja.fi sanoo häkin olevan "Koppimainen rakennelma, jonka katto ja seinät (tai ainakin yksi niistä) on tehty (metalli)tangoista, verkosta tms." Koiramaailmassa häkki tarkoittaa yleensä tarhaa pienempää, mahdollisesti mukaan taittuvaa metalli- tai kangasviritelmää, joka tukirakenteidensa avulla saadaan pystytettyä verrattain nopeasti ja jonka sisällä koiran tulisi mahtua istumaan, makaamaan rennosti ja seisomaan. 

Häkittäminen nousi tapetille jo vuosikausia sitten eläinsuojelujärjestöjen tehdessä hyvää työtä koirien ja muiden otuksien paremman elämän puolesta. Eläinsuojelulaki ei kuitenkaan mainitse kuljetushäkeistä, näyttelyhäkeistä tai harrastushäkeistä ihan kamalasti. Niissä otetaan kantaa lähinnä isompiin, koiran säilömiseen tarkoitettuihin tarhoihin. Pienemmistä häkeistä sanotaan ainoastaan seuraavaa: "”Kissaa tai koiraa taikka muuta eläintä saadaan pitää sen kuljetukseen tarkoitetussa laatikossa tai häkissä taikka muussa vastaavassa pienikokoisessa säilytystilassa vain, jos eläimen kuljettaminen, sairaus tai muu tilapäinen ja hyväksyttävä syy sitä vaatii.”

Mikä on tämä "muu tilapäinen ja hyväksyttävä syy"? Tässä tulee vastaan lain tulkinnanvaraisuus. Esimerkiksi minulle aggressiivisen rodun omistajana hyväksyttävä syy on muiden eläinten ja aggressiivisen eläimen itsensä turvallisuuden takaaminen. Tilapäisyyden tulkitsen niin, ettei koiraa saa säilyttää pienessä häkissä pitkiä aikoja eikä silloin, kun sille on mahdollista taata muulla tavoin turvallinen ympäristö, jossa se ei ole muille vaaraksi.

Kauanko häkissä saa viettää aikaa? Tämäkin on tulkinnanvaraista. Mitään tarkkaa aikarajaa ei ole määritelty. Tilapäisyys viittaisi kuitenkin siihen, ettei otus ole siellä toistuvasti pitkiä aikoja. Miten sitten esimerkiksi öiden nukkinen häkissä? Työkoiran pitkät päivät häkissä auton takana? Kummassakin tapauksessa kyseessä on perusteltu syy (kuljettaminen, lemmikin turvallisuuden takaaminen), mutta koira on häkissä toistuvasti, kuitenkin tilapäisesti.

Suomen häkkilaki on siis aika tiukka, vaikka sitä miten tulkitsisi. Kuitenkin esimerkiksi Yhdysvalloissa koirat ovat poissaolojen ajan lähes poikkeuksetta häkissä. Crate training on tärkeä osa sikäläisen koiranpennun yksinolo-opetusta. Myös Suomessa häkittämiseen törmää useimmiten juuri yksinolon kanssa. Jonkin verran siihen törmää myös silloin, jos talossa on useita koiria, jotka eivät tule toimeen keskenään ja kaikille olisi taattava tarpeeksi sosiaalista kontaktia ja vapautta.

Häkki ei aiheuta koiralle traumoja, mikäli häkissä oleminen ei ole koirasta epämukavaa tai sitä ei säilytetä siellä toistuvasti pitkiä aikoja sen ollessa hereillä. Öiden nukkuminen häkissä tuskin stressaa yhtäkään otusta, jos häkki on sille kyllin tilava. Jotkin koirat myös selvästi rauhoittuvat päästessään "luolaan" ja oikein sijoitettu, peitetty, pehmoinen häkki voi myös auttaa esimerkiksi hermostuneen lemmikin totuttamista vieraisiin. Häkki ei kuitenkaan oletusarvoisesti ole jokaisen koiran lempparipaikka.

Hereillä ollessaan häkissä odottava eläin  herkästi turhautuu. Kun koiralla on halu tehdä, sillä olisi energiaa tehdä, mutta se on suljettuna pieneen tilaan se ahdistuu ja stressaantuu. Hetkellisesti hereillä odottamisesta ei ole haittaa, vaikkei koira siitä kamalasti nauttisikaan (vaikkapa harrastuksissa oman vuoron odottaminen), mutta toistuvasti ja pysyvästi liian pitkiä aikoja häkissä viettäneet eläimet alkavat ilmentää stressiä ja käyttäytyvät impulsiivisesti. Niillä on valtavasti patoutunutta energiaa, jota ne epätoivoisesti haluavat purkaa ihan mihin tahansa.

Juuri patoutuvan energian aiheuttaman stressin takia esimerkiksi itsensä tuhoilulla vaarantavan koiran häkittäminen työpäivien ajaksi on kaksipiippuinen asia; toisaalta se on perusteltua, monesti jopa ihan oikeasti tarpeellista, jos koira tuhoaa KAIKEN ihan vain nuoruuden innossaan (ja uskokaa minua, näitä koiria on. Jokaisella tuhoavalla koiralla ei suinkaan ole pitkittynyttä tylsyyttä tai eroahdistusta. Ne vain tykkäävät askarrella), mutta vaakakupin toisella puolella vaanii rajoittamisen aiheuttama stressi. Tämä stressi voi päin vastoin pahentaa tuhoilua. On siis ehdottomasti tarpeen pyrkiä mahdollisimman nopeasti pois työpäivähäkittämisestä tuhoilun vuoksi. Tämä vaatii yksinoloharjoittelua, treenaamista ja koiran elekielen tuntemista. Häkki on siis väliaikainen työkalu, jolla varmistetaan koiran turvallisuus pidempien poissaolojen ajan, ei suinkaan pysyvä ratkaisu. Työkaluna häkkiä ei kuitenkaan tule väheksyä, sillä esimerkiksi kodinvaihtaminen nuoruuden intotuhoilun vuoksi on ylimitoitettu ja koiraa huomattavasti enemmän stressaava ratkaisu. 

Joissakin tapauksissa, hyvin harvoin, häkki ON pysyvä ratkaisu esimerkiksi poissaolojen ajaksi. Tällasia tapauksia on kuitenkin erittäin vähän ja syy on yleensä aina terveydellinen (henkisesti tai fyysisesti).

Häkkiin tulee opettaa, jotta häkki on koirasta mukava mesta. Osa koirista oppii pitämään häkistä huomatessaan, että siellä on kivaa, rauhallista ja turvallista. Osa koirista on sitkeästi sitä mieltä, että maailma ulkopuolella on häkkiä kivempi paikka. Tällaisille koirille häkistä on tehtävä miellyttävä paikka.

Varsinkin nuorilla koiraharrastajilla on tapana tehdä asioista välillä turhan hankalia. Syyllistyin tähän itsekin, joten voin näin vuosia myöhemmin myöntää sen ja myös todeta näkeväni sitä toisissa. 

Koiranomistaminen on kilpavarustelua ja haastavan koiran kasvattamisesta voi lisätä sulan mentaaliseen hattuunsa. Niinpä koiraharrastajilla on tapana glorifioida vaikeutta ja hankaluutta ja tehdä ongelmia sinne, missä niitä ei todellisuudessa ole. Tämä on osaltaan tottumattomuutta, osaltaan antaa luvan olla silloin tällöin väsynyt ja lannistunut. Meidän tulisi olla armeliaampia itsellemme ja ymmärtää, että helponkin koiran kanssa on välillä vähän raskasta. Joskus on lupa todeta, että se vähäkin on tänään liikaa ja istua koko päivä katsomassa telkkaria ja syömässä lohturuokaa, kunhan koiran perustarpeista huolehditaan ja lusmuilu ei tule tavaksi.

Haastavuuden ihannointi johtaa helposti siihen, että hankitaan liian vaikeita koiria. Tämä voi osaltaan kannustaa käyttämään kyseenalaisia koulutusmetodeita, kun oma taitotaso ei yksinkertaisesti riitä. Helposti käy myös niin, ettei niistä mutkattomista arjen kavereista ja niiden kouluttamisesta tajua ottaa itselleen krediittiä, vaikka ehdottomasti pitäisi! Oli koira miten mutkaton tahansa, jokainen hyvin käyttäytyvä koira on kouluttaneelle syystäkin ilon, onnen ja ylpeyden aihe. Myös sillä helpolla koiralla voi olla tai sille voi kehittyä ongelma, ja se taas ei tarkoita automaattisesti sitä, että kouluttaja on surkimus. Takana voi olla vaikkapa trauma. Hyvin käyttäytyvästä koirasta saa ja siitä pitää olla ylpeä, oli sen rotu mikä tahansa. 

Vaivaton, helposti arjen rutiinit ja tavat oppiva koira tulisi nostaa arvostuksessa korkeammalle kuin missä se on nyt. Sen kanssa pääsee nopeasti nauttimaan siitä, mitä koiranomistaminen on parhaimmillaan!

Haikalasen kanssa lenkkeily on sitä, mitä koiran kanssa ulkoileminen voi parhaimmillaan olla. Joskus Haikalanen voi pelästyä vastaantulevia, mutta jos tilanteet ennakoi ja pysyy itse rauhallisena, myös Haikalanen selviää ohituksesta nopeasti. Se ei vedä, muttei jumita. Se menee tasaista tahtia hihnanmitan edellä, kiskomatta, nuuhkii silloin tällöin ja tekee asiansa, muttei jää patsastelemaan. Sen kanssa voi uppoutua ihailemaan kevääseen heräävää luontoa tai tarkkailla pikkulintuja pajupusikossa. Sen kanssa voi pällistellä puroja ja hienoja kiviä ja maisemia, tai sen kanssa voi hölkätä rivakasti eteenpäin kunnonkohotusmielessä. 

Haikalanen ottaa kaikki ihmiset vastaan iloisesti. Se ei arkaile, ei ole vihainen, ei käyttäydy arvaamattomasti. Se ei tee itsestään numeroa vieraiden aikana, mutta tulee iloisena rapsuteltavaksi. 

Haikalanen on arjessa ihastuttavan mutkaton koira. 

Lumiprinsessa ja Sotaperuna ovat vaativia. Sotaperunan voimakas aggressio aiheuttaa erityisjärjestelyitä arkeen ja vaatii ahkeraa koulutusta ja treeniä pysyäkseen hallinnassa. Sillä on korkea energiataso ja se haluaa ja myös vaatii fyysistä ja psyykkistä haastamista. Lumiprinsessalla ei ole aggressiota, mutta se on aktiivinen ja touhukas koira, joka varsinkin nuorena tarvitsi roppakaupalla tekemistä ollakseen sisätiloissa ja lepohetkinä hallinnassa. 

Vaativan koiran kanssa pääsee haastamaan itsensä ja kehittyy kouluttajana. Monesti hyvä harrastuskoira on myös arjessa vaativampi kuin lupsakampi ja rennompi kaverinsa. Vaativan koiran kanssa voi arjestaan saada sujuvaa, mutta se ollatenkin VAATII vaivannäköä. Tästä syystä tulisikin aina kysyä itseltään, onko sille vaivannäölle aikaa? Onko siihen halua? Mukava, mutkaton rotu/koirayksilö antaa aivan yhtä paljon, mutta huomattavasti vähemmällä säätämisellä. Jos ei ole tahtoa eikä tarvetta nähdä vaivaa ja tehdä töitä, kannattaa koira valita se mielessä pitäen.

Vaikkei mikään koira ole vaivaton eikä helppo sellaiselle, joka ei koiran kanssa halua elää, vihkiytyneelle koiraihmiselle löytyy roppakaupalla suhteellisen helposti koulutettavia rotu/koiravaihtoehtoja. On paljolti myös asenteesta kiinni, minkä näkee ongelmana. Nuoren uroskoiran törttöilyt kuuluvat yksilöstä ja perimästä riippumatta usein asiaan. Ei niistä kannata vääntää ongelmaa. Ne ovat täysin tyypillisiä nuoren uroskoiran sähläyksiä, joihin kannattaa suhtautua nimenomaan sellaisina eikä vaipua ahdistuksen ja ankeuden suohon ja vakuutella itselleen oman koiransa haastavuutta. Ongelmia ei kannata tehdä sinne, missä niitä ei ole. Se lisää stressiä sekä omistajalla että koiralla. 

Tulisuuden ja särmän vaaliminen on tärkeää silloin, kun koiran tyypillisesti tulee tällaisia piirteitä syystä tai toisesta ilmentää. Tällaisten piirteiden ihannoiminen ja niiden hakeminen silloin, kun etsinnässä on lupsakka ja helppo arjen seuralainen, on täysin turhaa. Myös maltillisella energiatasolla varustettu koira voi olla luonteikas arjen kaveri ja myös sen kanssa voi vaeltaa kilometritolkulla toreilla ja tuntureilla. Siihen tarkoitukseen ei kannata väellä ja väkisin etsiä sitä koiraa, jolla energiaa on kahmalokaupalla, jolla on voimakkaat vietit ja joka rotutyypillisesti suhtautuu asioihin varauksella. 

Arjessa helpolla ja mutkattomalla koiralla on sielua parantava vaikutus. Sitä ei tulisi koskaan väheksyä. Haastavakin koira parantaa toki sielua sellaisella ihmisellä, jolla on tarjota sen vaatimuksille sopiva koti. ​Meidän kannattaakin kysyä itseltämme, mitä me haemme, ja valita seuraksemme koira, joka hakee samaa. 

​Breeders should do the basic sozialicing before the pups even leafe their mother's side. Getting the pups outside to smell fresh air (if the weather and temperature allows it) and getting them used to different surfaces is very important when raising a litter of pups. Meeting people before moving to one's own family is also important. If the family has other, vaccinated, familiar dogs living in the house, meeting and playing with them is also very beneficial to the pup.

The thing to remember by the new owner is that no matter how much the breeder does work with the pups, the main work is left to the new home. The timing is also crucial, since from 3 weeks old to 12 weeks old is the phase the pup is most open to new things. It is called the socialization stage, and meeting as many people as possible and going to as many safe places as possible is the most effective at this stage. After this the pup will become a little less open to new things and warming up slows down. It may also start to have surrealistic fears, which is perfectly normal but may make meeting new people and getting accustomed to new places less effective and more stressful. The fear stage will pass eventually, but if one skips the early socialization and waits until the fear stage is over one misses the most sensitive weeks of learning in the beginning. That may have later negative effects on how the dog sees the world.
​

Pups don't get their perfect vaccinations until 12 weeks or after. This means the pup is not welcome to most dog happenings and you should also be wary with meeting strange dogs in general. However, meeting familiar, friendly dogs you know are vaccinated and taken care of is not only possible but also adviced. This way the pup learns how to behave with other dogs. It has learned basics of this in a litter box with it's mother and siblings and possible other dogs of the breeder's family, but developing these skills with new safe friends is always beneficial.

Be sure that the dogs the pup meets are friendly. The time of getting to tolerate unfriendly dogs is not at this point. The pup needs to meet balanced dogs, so they can show balanced way of behaving.

Meeting new people is crucial too. Some breeds are more aloof than others, some pups are friendly from the start. Mixing shyness with aloofness is very common. A shy dog shows excessive amount of calming signals and stress when it meets new people. Aloof pup just simply ignores the new people or monitors them from afar at first. Wary dogs don't want to come near new persons in the beginning and may show signs of, well, being wary when they approach them, but this passes eventually as the pup learns these people are of no threat.

No matter there is a clear difference between being aloof and wary and being shy and having bad nerves, it is a fact that wary, aloof breeds are more prone to become nervous, shy and unsocial if they lack sozialication. This is why one needs to put some extra work in sozialication if one takes in some of these breeds or dogs.

Taking the pup to experience different types of surfaces or at least making sure it gets to know them at home will pay back later when the pup needs to walk calmly in concrete, grass, steel, asfalt, stone, sand. One can also train the pups ability to ignore moving surfaces by building small unstable platforms that are safe for the pup to investigate. Some pups go on these platforms themselves, some might need encouraging, but a small pup is easy to train if it's nerves are good. If they are not, it takes more time and effort to train the dog and one needs to be careful not to pressure the pup too much. This can also happen with strong, brave pups, but they can take more than their nervous counterparts.

The last thing to think is if there is a mall or some sort of a market place filled with people you can take your pup to. Make sure you have good leash and harness/collar, and make sure not to leave your pup too alone. Don't protect it too much, either. Carrying it around in your lap the whole time doesn't really teach it to face this environment by itself. Getting to see these loud, crowded places is essential for example hobby, working and show dogs who are supposed to be able to relax in these environments when they are older. It is beneficial for the others, too. ​

We have a wide variety of companion breeds these days. Most of those breeds have served some other purpose too in the past, but have been bred to be companions after they were replaced with modern technology or just simply not needed anymore. Times change. Many breeds had their loyal friends back in the days and when the breed's original purpose was no longer useful they were bred to be companions. This meant their working traits or certain strong instincts were bred away in order to make them more easy to live with.

Most of companion breeds are small. In FCI we have a whole group of companion and toy breeds. While some of the breeds are large or medium, companion dogs are often compatible with small modern apartments that don't have large yards or much room. Most of modern people live in cities and work long days, so having a dog that need tons of exercise and room and makes lots of noise just isn't practical. 

Then why do people end up taking in breeds that still have strong instincts and breed specific traits that need special attention? If we have a whole group of companion breeds, why we have hunting breeds and high prey drive breeds ending up with families that find their behavior problematic?
​

Unfortunately looks play a huge part in why certain active working breeds with strong instincts that may cause some problems in modern society end up in wrong families. Some breeds like Siberian huskies resemble the type of an arctic ”base dog” people find them aesthetically pleasing. They also look wolf-like to inexperienced eye which is yet another reason people have strong liking on them. However, huskies are a breed that need lots of exercise and usually at least another dog in the family. They don't do well alone, they tend to be vocal with their pack and they like to work. They pull, and that is what they were bred to do. Taking in a husky, keeping it in a small apartment all day long alone and walking it on a no-pull harness an hour a day is ignoring the dog's needs. Sometimes some dogs, specially from show lines, may end up adapting. Most do not.

The same thing happens regularly with hunting breeds. Some breeds like dachshunds can live happily as family pets as long as they get to use their energy in some breed specific way. They like to sniff around, dig and ”kill a prey”, and if their needs are not met, they are not happy. They start to act up. Sometimes people don't understand many of those show stars work outside the show ring, or they have large open areas they can use their hunting instincts on. Some flashy breeds like Weimaraners are still widely and often used as hunting dogs and they don't do well at all being just home pets. Luckily most breeders are strict with homes, but accidents happen.

Movies have a tendency to increase the demand of a breed. When Disney put out 101 Dalmatians, thousands of young dalmatians ended up searching for new homes during the next few years. People fell in love with the breed from the movie, and when they realized what they saw in the movie had nothing to do with the actual breed they got rid of the dog. Turned out ”Pongo” was far more interested in ripping the house up and launching at other dogs than it was finding the love of a lifetime for his owner.

Pumis and schipperkes are great examples of breeds that look simply adorable but are actually pretty hard-headed and active. They are not for everyone, yet their looks have led many people taking in a pup and later giving it up when it turned out far less adorable than they thought.

To add to all the above, there is a trend to go for the working line of the breed instead of the usually more calm show line. Working lines tend to loos less exaggerated, but that is not the only way they differ from the show line. They are usually far more active and they require more things to do. Someone who just took one in because it looked better than the puffy show star may be up for a surprise if the needs of the working dog are not met.

All of this applies also to breed mixes. It is harder to tell how a mixed breed dog will end up when it's older, but it's parents can tell us a lot. If the breeds in the ancestry are known, we can also assume something about the possible breed related traits the dog may end up having. All this should be taken into consideration when thinking about buying a pup, no matter how adorable or cool the puppies and the parents look like.  
​

Frustration shows in many ways. Earlier I wrote about lack of exercise and mentioned some behavioral issues there that could be caused by it. The same applies here. Aggression, destroying home and refusing to listen or trying to boss people around can all tell about frustration caused by being unable to behave in a breed specific way. The mind fills the gap with some secondary behavior in an attempt to reduce stress caused by frustration.

​Sometimes the dog will end up doing what it was bred to do but with some unwanted target. This is the most common with herding breeds starting to herd cars, bicycles or people, or cattle dogs nibbling at ankles. Guarding dogs can turn very dangerously territorial and alerting dogs often alert about every small sound they hear. This is the case with many small spitz that live in towns. It's in their nature to alert. They do what they were bred to do, no matter the neighbors may disagree.

All above can be controlled with training to a certain point, but in most cases the problem remains for as long as the dog is frustrated. This means the only solution would be to combine training with some breed specific hobby. Luckily, dogs are not that picky with their hobbies. They don't know if the lure they chase is alive, they just enjoy chasing it. Dachshunds may be all happy tracking down pieces of beef in some man made tunnels and herding breeds can try their luck with experienced shepherd and some sheep that are used to being herded by dogs. They can also enjoy some other activity where they can work with their owner and focus.

It's way easier to live with a dog that fits your life style than trying to learn a new way of life to adapt to your dog. This is why one should be extra careful when picking a breed or a breed mix. We will later discuss about some traits of individual dogs and how important it is to pick the right puppy from the litter, but to get to that point we need to understand the importance of picking the breed first.

If you enjoy short walks and relaxing on the cough watching TV or reading a good book, find a companion breed. It doesn't matter if you have always wanted a rottweiler. If you don't live a life fit for a rottweiler, don't take it in. No breed should be chosen just based on how cool it looks. Many people who struggle with their large strong working breed for years could have been completely happy with a small companion breed. This goes vice versa, too; if you are an active outdoors person who loves hikes and wants a dog that can keep up and maybe even accompany you to hunting grounds, maybe don't pick a French bulldog.  

When I meet a person with a problematic dog, I always want to know as much of the dog as I possibly can. I make sure all the normal needs of the dog are met (more than often they are not) and after that I want to know how the breed specific needs are met. Many people seem to think a trainer or a consultant can somehow magically transform the dog and make it perfect for them, but this is a false assumption. They can do nothing if the dog is not given right kind of stimulation and if the owner isn't ready to work with the dog.

There is nothing I or any other trainer or consultant can do if the dog lives in a home that is not fit for it. The owner needs to be ready to change their ways if that is what the dog needs. This means if they have a hunting dog, they need to find a way to answer to it's need to track, for example. If they have a sighthound, it needs to run free. If they have a husky, it needs to work. If they have a Belgian shepherd malinois, it needs stuff to do and things to think. Exercise. There is no cure to a breed specific trait, and there should not be. The human is the one that took the dog in, and if the dog is to stay in the family the human must answer to it's needs. There may be some other problems too that need training and working on, but the general problem of totally wrong kind of environment needs to be attacked first. Only after that those other behavioral issues can be worked with. Sometimes there even isn't any other problem. Boredom and frustration cause many kind of problematic behavior, not to mention sometimes the whole ”problematic behavior” is actually the dog performing a task it's meant to perform. It's owners just simply find it difficult to work with.

The problem with many TV superstar trainers is the idea of ”fixing” the dog's ”problems” when in many cases the actual problem is the human being who fails to meet the needs of his/her dog. Teaching the dog a trick with pieces of cheese or hissing and correcting it when it growls is reacting to behavior that is caused by some bigger issue. Shows have limited TV time and no matter there is lot of work put in every dog, viewers only see a fracture of it. This can lead to thinking hiring a trainer to meet the dog a couple of times is a solution to one's problems. Unfortunately some so called trainers know this and they end up taking people's money and giving them lots of bad advice when in reality the problem behind the behavior is never even figured out. They may even take the dog in to participate in ”a camp”, but when the dog returns so do the problems should it be they are caused by frustration.

There really is no highway to Heaven here. Unfortunately, if the owner isn't willing to work with the dog and answer to it's needs, there is nothing anyone can do. The only way to make sure this so called problem behavior stops is to make sure the dog gets to be what it's instincts tell it to be. Obviously there are dogs that have bad nerves, traumatized dogs and ill dogs that are pain, but those dogs are a completely new story. It's way more common to meet dogs that would have no problems at all if the people owning them would pay some attention to what their dog is and find a way to let it behave like it's supposed to. 

​We can choose to see that breed specific behavior as a problem, or we can try and build something out of it. I prefer the latter.