Puhuin taannoin yhden tuttavani kanssa Kennelliiton kasvattajan peruskurssista. Olimme yhtä mieltä siitä, että kurssilla painotettiin uskomattoman paljon ihan perusasioita. Tästä pääsimme keskustelemaan koira-ajokortista ja siitä, olisiko se sittenkään niin surkea ajatus. Työläs, totta kai, mutta kuinka monelta ongelmalta vältyttäisiin, jos perusasiat opetettaisiin ihan tavan koiranomistajille, kasvattajista nyt puhumattakaan.

Koiranlukutaidolla tarkoitetaan kykyä lukea koiraa ja sen tunnetiloja sekä ennakoida sen käytöstä. Tämä on taito, jonka oppii vain koiraa seuraamalla. Harvoissa tapauksissa sanon, että pelkkä lukeminen ei riitä, mutta tässä tapauksessa se ei todellakaan riitä; koira on nähtävä, koettava ja sen kanssa on vietettävä aikaa sekä sitä on seurattava sen jokapäiväisessä elämässä. 

Netistä löytyy hyviä kuvallisia ohjeita koirien eleiden lukemiseen. Näissä usein piirretyissä kuvakollaaseissa on käyty läpi koiran peruselekieltä ja ne sopivatkin hyväksi ohjenuoraksi ihmisille, joilla ei ole koiraa. Jokainen koiranomistaja kuitenkin tietää, että kuvaesimerkit ovat hyvin liioiteltuja ja koiran eleet ja niiden selkeys vaihtelevat rodun, koirayksilön ja iän mukaan. Pennut ja ystävälliset koirat ovat usein liioitellun selkeitä eleissään, sillä ne tahtovat tehdä selväksi, etteivät tarkoita pahaa. Monelle vahtikoiralle  vähäeleisyys sen sijaan on enemmän sääntö kuin poikkeus; voimakastakin reaktiota voi edeltää pelkkä silmänvalkuaisen vilahtaminen. 

Harva koira on salakavala. Suurin osa koirista haluaa tulla kuulluksi ja ne puhuvat meille ja toisilleen omaa kieltään selvästi ja kuuluvasti ennen kaikkea silloin, kun ne tuntevat olonsa kurjaksi. Suurin osa koirista kun ei halua aiheuttaa mitään ylimääräistä säätöä. Ne haluavat olla rauhassa ja tyytyväisiä ja jos jokin tai joku estää niitä olemasta tällaisia, ne kommunikoivat tilanteen selvittääkseen. Koska koirat eivät osaa pukea tunteitaan sanoiksi meidän on opeteltava puhumaan niiden kanssa niiden omalla kielellä; eleillä, ilmeillä, energialla ja olemuksella. 

Jos oman koiran reaktiot tuntuvat arjessa yllättäviltä, jos hoitotoimenpiteet eivät suju tai jos koira ei kuuntele, kysy itseltäsi, miksi. Jos koira ei ole kipeä, teini, juoksuinen narttu, hormoniensa juuri sillä hetkellä vietävissä oleva uros tai muulla vastaavalla tavalla jostakin ohimenevästä syystä vähän sekaisin, ehkä et yksinkertaisesti ymmärtänyt sen kertoneen sinulle "anteeksi, mutta voitko olla survomatta niitä kynsisaksia tassuihini juuri nyt, KIITOS". Ja oikeasti; kommunikaatiokatkoksia tapahtuu kaikille! Ei kukaan, edes ammattilainen, ole aina 100% tilanteen tasalla. Puhummehan me ihmisetkin samaa kieltä keskenämme ja silti välillä kyselemme "täh?".

Miten esimerkiksi hoitotoimenpiteessä sitten tulisi toimia? Mitä hyötyä koiranlukutaidosta on vaikka niitä kuuluisia kynsiä leikatessa? Jos osaamme ymmärtää koiraa, pystymme ennakoimaan sen toimintaa. Jos koira selvästi kertoo, ettei se halua kynsiään leikattavan, meidän tulee tehdä tilanne sille mukavaksi. Lisäksi meidän tulee eleillämme ja käytöksellämme kertoa, että olemme pahoillamme, mutta homma nyt vaan tulee suorittaa, koska se on jokaisen edun mukaista.

Otin kynsien leikkuun esimerkiksi siksi, että meillä käy paljon kynnenleikkuuasiakkaita. Muut kuin käytökselliset syyt ovat vähemmistö. Suurin osa asiakkaista tuo koiransa kynneleikkuudeen, koska koirat eivät anna leikata kynsiään kotona. Ne murisevat, näykkivät ja sätkivät. 

Yleensä epäonnistuneen kynnenleikkuun takana on kommunikaatio-ongelma ja tottumattomuus. Koira ei halua tassujaan koskettavan, koska se tuntee olonsa epävarmaksi. Ihminen saattaa pelätä sen hampaita tai muulla tavalla osoittaa, ettei ole ihan varma siitä, mitä on tekemässä. Tämä saa koirankin kyseenalaistamaan tilanteen sen lisäksi, että suurin osa koirista on ennen kaikkea etutassuistaan varsin kosketusherkkiä. Kun ihminen varoo, koira varoo ja homma ei onnistu, ei sitä lopulta edes jakseta tai haluta viedä loppuun ja ongelma on syntynyt. 

Avain mihin tahansa onnistuneeseen perustoimenpiteeseen on onnistunut kommunikaatio ja itsevarmuus. Koira odottaa ohjeita, joten meidän tulee antaa ne selvästi, itsevarmasti ja luotettavasti. Niin suuri klisee kuin se onkin, koiran kynsiä oppii leikkaamaan vain leikkaamalla koiran kynsiä, ja koira tottuu kynsien leikkaamiseen vain, jos sen kynsiä leikataan ja tassuja pidellään usein. Ymmärtämällä, mitä koira meille sanoo, pystymme etenemään opiskelussa koiran vaatimalla ajalla, tavalla ja energialla. Herkkähipiäiselle, lähes kuurosokealle Kenraalimajurille on tehtävä sivelemällä ja koskemalla selväksi, että nyt leikataan kynnet. Ne täytyy leikat yksi kerrallaan, nätisti, hötkyilemättä ja ajan kanssa. Sotaperunan manikyyri on täysin toisenlainen; se pysähtyy omista touhuistaan minuutiksi asenteella "noninoni, valmista tulee, nopeesti" ja kun kynnet on supernopeasti napsittu, se singahtaa takaisin omiin hommiinsa (viime aikoina esimerkiksi repimään liljoja tai tuhoamaan sitä yhtä ainoaa puskaa, josta olen kovin tarkka ja jota hoivaan ja varjelen joka kesä). Kumpikin koirista kertoo minulle omalla tavallaan ja omilla eleillään, mikä tyyli heille sopii. Minä mukaudun heidän tarpeisiinsa tehden kuitenkin selväksi, että ne kynnet on leikattava. Samalla tavalla asennoidun asiakkaisiin. Kunnioitan koiran sanomaa, mutta teen selväksi, että olen täällä töissä ja minulla on tänään menoa muuallekin. 

Kuten sanoin aiemmin, koiranlukutaidon oppii keskustelemalla koiran kanssa ja seuraamalla sen keskustelua muiden kanssa. Laumakommunikaation seuraaminen on oikeasti äärimmäisen mielenkiintoista ja koirien keskenään käymä jatkuva keskusteku uskomattoman antoisaa katseltavaa. Yksittäinen koira kommunikoi sekin jatkuvasti, yleensä ihmiselle, ja saatat monesti huomata, että ihmisen kanssa keskustellessaan koira on huomattavasti selväsanaisempi kuin puhuessaan lajitoverilleen. 

Koirat ovat siis usein meitä kohtaan varsin kohteliaita ja puhuvat meille OIKEIN SELKOKIELISESTI, jotta me varmasti YMMÄRRÄMME. Silti emme joskus ymmärrä. Se mahtaa olla turhauttavaa. Säästäkäämme siis koiria ja antakaamme niille arvostusta oppimalla edes peruskielioppi. Silläkin pääsee jo pitkälle. 

Alla huvin ja urheilun vuoksi muutama keskustelukuva. 

Törmäsin taannoin ilmoitukseen, jossa etsittiin vinttikoira x voimakoira yhdistelmän nartulle lempeää ison rodun edustajaa sulhaseksi. Tarkoitus oli tehdä yksi pentue omaan ja tuttavien käyttöön. Koiralta oli tutkittu luustoa kiitettävästi, sen suhteen ei siis nokan koputtamista.

​Ilmoituksen alle ilmestyvien kommenttien kautta oli kuitenkin selvää, ettei aloittajalla ollut juuri minkäänlaista käsitystä siitä, millaisten viettien kanssa hän on tekemisissä ja kuinka tärkeää olisi suunnitella yhdistelmä sen perusteella, millaisia ominaisuuksia koiralla on sen luuston ulkopuolella; vinttikoira x voimakoira kun ei vieteiltään ole välttämättä millään tasolla kannattava yhdistelmä. Kun tähän sekoittaa mitä tahansa "lempeää" ja "isoa" välittämättä tämän yksilön vieteistä ja perimästä ollaan pahimmassa tapauksessa tekemisissä hyvin vaikeiden koirien kanssa. Vai miltä kuulostaisi vierasaggressiivinen, koira-aggressiivinen, itsenäinen, itsepäinen ja voimakkaan riistaviettinen, ohjaajakova ja välinpitämätön koira? No, sopivalta kenties johonkin tilanteeseen, mutta tuskinpa kovinkaan moneen. 

Koiraa ottaessaan, oli koira millainen tahansa, tulisi olla mahdollisimman selvillä siitä, millaisilla ominaisuuksilla varustettua koiraa on kotiinsa päästämässä. Tästä syystä en itse suosittele esimerkiksi rescuekoiraa tai välttämättä edes supermixiä ensimmäiseksi koiraksi, ellei tavalla tai toisella voida varmistua siitä, ettei ensikoiraansa odottava saa sikaa säkissä. Toisaalta, edes koiran taustan tiedostaminen tai sen kuuluminen tiettyyn rotuun ei riitä, jollei olemassaolevaa tietoa halua selvittää. Ikävän monesti törmään koiranomistajiin, jotka ovat jättäneet esillä olevan ja helposti löydettävän tiedon hyödyntämättä syystä tai toisesta. 

Vinttikoirataustaisten tai podencotaustaisten koirien kanssa tulisi olla jonkinlainen käsitys siitä, millaisia nämä koirat ovat ja mitä niiden kanssa eläessään voi odottaa kohtaavansa. Jos koiran ominaisuudet tulevat yllätyksenä, ne voivat tuntua ongelmallisilta, vaikkeivät ole sellaisia. Esimerkiksi liikkuvan saaliin perään ampaiseminen, välinpitämättömyys, miellyttämishaluttomuus tai esineiden päälle tai niiden yli loikkiminen eivät ole ongelmakäytöstä; ne ovat tämänkaltaisille koirille normaalia viettikäyttäytymistä ja täysin ennakoitavissa - jos vain tajusi osata odottaa sitä. Toinen hyvä esimerkki helposti ongelmaksi koettavasta käytöksestä on aggression ilmentäminen. Aggressio nousee hankalaksi erityisesti silloin, kun sitä ei ole osattu odottaa. 

Jos käsissä on tiedettävästi tietynlaiseen käytökseen taipuvaisen rodun edustaja, MIKSI rotuominaisuudet niin usein muodostuvat ongelmaksi tai yllätykseksi?

Nykyinen yhteiskunta rakastaa ekstrovertteja. Avoimia, positiivisia, pärjääviä ja aktiivisia ihmisiä, jotka harrastavat, käyvät urheilemassa ja joilla on hyvä perhe tai vähintäänkin laaja ystäväpiiri, jota he tapaavat usein. Tämä sama ihanne vaivaa (ja valitsen sanan tarkoituksella, koska tästä todellakin on vaivaa monestakin syystä ja monellekin taholle) myös koiramaailmaa. Jokaisen koiran tulisi olla avoin, koirasosiaalinen ja ihmisohjautuva paras kaveri, jonka voi surutta ja helposti ottaa mukaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Koulutuksen tulisi olla tehty ja koiran valmis yksivuotiaana. Hihnakäytöksen tulee olla moitteetonta, luoksetulon takutonta ja varmaa ja perustottelevaisuus on hallittava perusteellisesti. Kaikki tästä poikkeava on huomion arvoista. Koiran tulee olla sosiaalinen ja iloinen, jokaisen koskettavissa ja joko eleetön tai myönteinen jopa vieraita lajikumppaneitaan kohtaan. Jälleen kerran, poikkeus on merkki epäonnistumisesta.

Koirat, jotka kehittyvät hitaasti ja jotka eivät ominaisuuksiltaan sovellu muottiin täydellisyydestä vaikka valehdellaan sellaisiksi, jos ei muuten. Kuten isoveljeni kuitenkin härskisti toteaisi; on ihan turha tunkea kahdeksan tuuman paskaa kuuden tuuman putkeen - ei se vaan mahdu. Meillä on aivan valtava määrä koiria, joilla on aivan valtavasti ominaisuuksia, jotka eivät tee niistä supersosiaalisia ja iloisia jokapaikanhöyliä. Ne ovat siitä huolimatta oikeille ihmisille oikeassa ympäristössä erinomaisen mukavia seuralaisia. Ne vahtivat taloa ja henkeä, auttavat metsällä, etsivät kadonneita ja puolustavat karjaa laitumella. Ne varoittavat tunkeilijoista tai osoittavat suunnan. 

Jokaisesta rodusta ja jokaisesta koiratyypistä löytyy poikkeuksia. Nämä poikkeustapaukset tulisi kuitenkin tiedostaa sellaisiksi eikä niiden ominaisuuksia tule yleistää jokaista rodun edustajaa koskeviksi. Pahimmassa tapauksessa koiran rotuominaisuuksien vähättely johtaa hankaluuksiin, sillä kuten edellä mainittiin, niihin ei osata varautua ja niitä pidetään ongelmina, jotka on mahdollista kitkeä koulutuksella pois. 

Kaikki koirat eivät sovi kaikille.

Vaikka kuka sanoisi mitä, tietyt ominaisuudet eivät katoa koirasta kouluttamalla mihinkään. Se voidaan opettaa hallitsemaan viettinsä ja halunsa, mutta perimää ei voi pyyhiä pois. Sitä ei myöskään tarvitse pyyhiä eikä piilottaa.

Minulla on itsenäisiä, itsepäisiä rotuja. Ne ottavat aikaa. Kun naapurin labradorinnoutaja kulki hihnassa moitteettomasti yksivuotiaana, minun samanikäinen afgaanini loikki minua vasten, repi vaatteita ja heittäytyi tielle makaamaan. Se oli aivan täysin pentu vielä kolmevuotiaanakin. Jossain kohtaa kolmen ja neljän ikävuoden välillä se kuitenkin äkkiä tasoittui, rauhoittui ja muisti kaiken, mitä sille on opetettu. Se vaati aikaa ja niin muutkin afgaanit usein tekevät. Niitä ei saa lapukoita, eikä se ole ongelma, jollei siitä tee ongelmaa.

Tunne itsesi ja valitse koirasi sen perusteella, mihin olet valmis ja mitä haluat. Ole rohkeasti tukena kasvavalle koirallesi. Hyväksy se, että jos poikkeat normista ja ihanteesta sinut ja koirasi sekä koulutuksesi tullaan tuomitsemaan. Jaksa kuitenkin eteenpäin, sillä tietyt ominaisuudet vaativat enemmän aikaa ja tietyt ominaisuudet vaativat enemmän miettimistä.

Sinä et ole epäonnistunut, jos koirasi ilmentää sille tyypillisiä ominaisuuksia. Älä silottele, vaan puhu asioista oikeilla nimillä. Osoita tietämyksesi mieluummin tuntemalla ne koirat, joiden kanssa teet työtä kuin pyrkimällä sitkeästi jokaisen mahdollisen koiran kanssa samanlaisiin tuloksiin samanlaisessa ajassa.

Ja jos olet koira-alan ammattilainen; tutki ja selvitä kurssillasi olevien rotujen ominaisuudet. Älä oleta, että jokainen koira toimii samoilla keinoilla ja samassa ajassa kuin sinun koirasi, sillä rodulla on väliä ja roduntuntemuksella on väliä.

Erotu eduksesi ja ole se ihminen, joka tasapäistämisen sijaan pyrkii löytämään keinot ja ajan myös sille koiralle, joka vaatii enemmän. Ennen kaikkea, älä milloinkaan yritä oikoa kovakouraisesti ja väkivallalla, sillä pitkäaikaiset ja pysyvät ratkaisut vaativat ymmärrystä ja tietotaitoa. 

Häkki. Suomisanakirja.fi sanoo häkin olevan "Koppimainen rakennelma, jonka katto ja seinät (tai ainakin yksi niistä) on tehty (metalli)tangoista, verkosta tms." Koiramaailmassa häkki tarkoittaa yleensä tarhaa pienempää, mahdollisesti mukaan taittuvaa metalli- tai kangasviritelmää, joka tukirakenteidensa avulla saadaan pystytettyä verrattain nopeasti ja jonka sisällä koiran tulisi mahtua istumaan, makaamaan rennosti ja seisomaan. 

Häkittäminen nousi tapetille jo vuosikausia sitten eläinsuojelujärjestöjen tehdessä hyvää työtä koirien ja muiden otuksien paremman elämän puolesta. Eläinsuojelulaki ei kuitenkaan mainitse kuljetushäkeistä, näyttelyhäkeistä tai harrastushäkeistä ihan kamalasti. Niissä otetaan kantaa lähinnä isompiin, koiran säilömiseen tarkoitettuihin tarhoihin. Pienemmistä häkeistä sanotaan ainoastaan seuraavaa: "”Kissaa tai koiraa taikka muuta eläintä saadaan pitää sen kuljetukseen tarkoitetussa laatikossa tai häkissä taikka muussa vastaavassa pienikokoisessa säilytystilassa vain, jos eläimen kuljettaminen, sairaus tai muu tilapäinen ja hyväksyttävä syy sitä vaatii.”

Mikä on tämä "muu tilapäinen ja hyväksyttävä syy"? Tässä tulee vastaan lain tulkinnanvaraisuus. Esimerkiksi minulle aggressiivisen rodun omistajana hyväksyttävä syy on muiden eläinten ja aggressiivisen eläimen itsensä turvallisuuden takaaminen. Tilapäisyyden tulkitsen niin, ettei koiraa saa säilyttää pienessä häkissä pitkiä aikoja eikä silloin, kun sille on mahdollista taata muulla tavoin turvallinen ympäristö, jossa se ei ole muille vaaraksi.

Kauanko häkissä saa viettää aikaa? Tämäkin on tulkinnanvaraista. Mitään tarkkaa aikarajaa ei ole määritelty. Tilapäisyys viittaisi kuitenkin siihen, ettei otus ole siellä toistuvasti pitkiä aikoja. Miten sitten esimerkiksi öiden nukkinen häkissä? Työkoiran pitkät päivät häkissä auton takana? Kummassakin tapauksessa kyseessä on perusteltu syy (kuljettaminen, lemmikin turvallisuuden takaaminen), mutta koira on häkissä toistuvasti, kuitenkin tilapäisesti.

Suomen häkkilaki on siis aika tiukka, vaikka sitä miten tulkitsisi. Kuitenkin esimerkiksi Yhdysvalloissa koirat ovat poissaolojen ajan lähes poikkeuksetta häkissä. Crate training on tärkeä osa sikäläisen koiranpennun yksinolo-opetusta. Myös Suomessa häkittämiseen törmää useimmiten juuri yksinolon kanssa. Jonkin verran siihen törmää myös silloin, jos talossa on useita koiria, jotka eivät tule toimeen keskenään ja kaikille olisi taattava tarpeeksi sosiaalista kontaktia ja vapautta.

Häkki ei aiheuta koiralle traumoja, mikäli häkissä oleminen ei ole koirasta epämukavaa tai sitä ei säilytetä siellä toistuvasti pitkiä aikoja sen ollessa hereillä. Öiden nukkuminen häkissä tuskin stressaa yhtäkään otusta, jos häkki on sille kyllin tilava. Jotkin koirat myös selvästi rauhoittuvat päästessään "luolaan" ja oikein sijoitettu, peitetty, pehmoinen häkki voi myös auttaa esimerkiksi hermostuneen lemmikin totuttamista vieraisiin. Häkki ei kuitenkaan oletusarvoisesti ole jokaisen koiran lempparipaikka.

Hereillä ollessaan häkissä odottava eläin  herkästi turhautuu. Kun koiralla on halu tehdä, sillä olisi energiaa tehdä, mutta se on suljettuna pieneen tilaan se ahdistuu ja stressaantuu. Hetkellisesti hereillä odottamisesta ei ole haittaa, vaikkei koira siitä kamalasti nauttisikaan (vaikkapa harrastuksissa oman vuoron odottaminen), mutta toistuvasti ja pysyvästi liian pitkiä aikoja häkissä viettäneet eläimet alkavat ilmentää stressiä ja käyttäytyvät impulsiivisesti. Niillä on valtavasti patoutunutta energiaa, jota ne epätoivoisesti haluavat purkaa ihan mihin tahansa.

Juuri patoutuvan energian aiheuttaman stressin takia esimerkiksi itsensä tuhoilulla vaarantavan koiran häkittäminen työpäivien ajaksi on kaksipiippuinen asia; toisaalta se on perusteltua, monesti jopa ihan oikeasti tarpeellista, jos koira tuhoaa KAIKEN ihan vain nuoruuden innossaan (ja uskokaa minua, näitä koiria on. Jokaisella tuhoavalla koiralla ei suinkaan ole pitkittynyttä tylsyyttä tai eroahdistusta. Ne vain tykkäävät askarrella), mutta vaakakupin toisella puolella vaanii rajoittamisen aiheuttama stressi. Tämä stressi voi päin vastoin pahentaa tuhoilua. On siis ehdottomasti tarpeen pyrkiä mahdollisimman nopeasti pois työpäivähäkittämisestä tuhoilun vuoksi. Tämä vaatii yksinoloharjoittelua, treenaamista ja koiran elekielen tuntemista. Häkki on siis väliaikainen työkalu, jolla varmistetaan koiran turvallisuus pidempien poissaolojen ajan, ei suinkaan pysyvä ratkaisu. Työkaluna häkkiä ei kuitenkaan tule väheksyä, sillä esimerkiksi kodinvaihtaminen nuoruuden intotuhoilun vuoksi on ylimitoitettu ja koiraa huomattavasti enemmän stressaava ratkaisu. 

Joissakin tapauksissa, hyvin harvoin, häkki ON pysyvä ratkaisu esimerkiksi poissaolojen ajaksi. Tällasia tapauksia on kuitenkin erittäin vähän ja syy on yleensä aina terveydellinen (henkisesti tai fyysisesti).

Häkkiin tulee opettaa, jotta häkki on koirasta mukava mesta. Osa koirista oppii pitämään häkistä huomatessaan, että siellä on kivaa, rauhallista ja turvallista. Osa koirista on sitkeästi sitä mieltä, että maailma ulkopuolella on häkkiä kivempi paikka. Tällaisille koirille häkistä on tehtävä miellyttävä paikka.

Lumiprinsessan (Kermakarkin) dietti toimi kohtalaisesti, mutta neiti oli edelleen varsin tukeva kehään mennessään. Panin merkille, että monella muullakin vinttikoiralla oli "koronakiloja" (tietynlaista pehmeyttä piirteissä, jos nyt ei oikeasti niitä varsinaisia kiloja). Ymmärtäähän sen toisaalta; itse kukin on joutunut varmasti skippaamaan pari harrastusta ja kenties se superkunnon ylläpitäminen on tehnyt tilaa rennommalle ulkoilulle.

Meidän tuomarimme oli Tanya Ahlman-Stockmari ja hänen arvostelunsa on varsin koiran näköinen. En allekirjoita kommenttia turkista, sillä se on täysin rodunomainen, mutta muutoin arvostelussa ei ole huomauttamista. Liikkeiden epätasapaino on harmittavasti meillä tällä hetkellä ongelmana. Vika on eittämättä minussa, sillä lenkillä koira liikkuu kivasti. Handlerin pitää siis harjoitella. Toki taustalla on myös pitkäaikainen jumi lantiossa, mutta sitä on nyt menestyksekkäästi hoidettu jo pari kertaa. Toivottavasti Harjavallan kehään mennessä lukko aukeaa lopullisesti.

Kehistelyn jälkeen vietimme mukavan päivän kaverin teltassa seuraillen päivän muita kehiä ja jutellen niitä näitä. Prinsessa nautiskeli uuden ystävänsä huomiosta ja kampaamopalveluista samalla kun minä vaihdoin oman ystäväni kanssa kuulumisia ja kommentoin kehien kulkua. 

Korona-aika on aiheuttanut monelle koiranpennulle arkuutta sosiaalisissa tilanteissa, eikä syyttä; on voinut olla vaikeaa saada koiralle tarpeeksi vieraita ihmis- ja koirakontakteja. Tämä näkyy erityisesti luonnostaan epäsosiaalisten rotujen keskuudessa. 

Yleisen käsityksen vastaisesti on kuitenkin olemassa monia rotuja, jotka ihan tavallisinakin vuosina ja aivan tavallisesti sosiaalistettuina kasvavat kavahtamaan vieraan kosketusta tai vieraiden koirien seuraa. Silloin tällöin näyttelyissä törmää siihen, että tuomaria pakoon pinkonut koira onkin yllättäen ERInomainen. Olenpa todistanut sitäkin, miten handlerinsa jalkojen välistä pakoon survonut koira oli lopulta ROP.

Joskus tuomari itse valitsee olla koskematta koiraan. Tällöin kyse ei ole koirien ominaisuuksista, ainakaan suoraan, vaan tuomarin omasta valinnasta. Kanariandoggikehän laidalla huomasin, että tuomari ei koskenut koiriin urosten kivesten tarkastamista lukuunottamatta. Handlerit näyttivät koirien hampaat ja tuomari kurkki koiran rakenteen pidempää. Osa koirista näytti siltä, etteivät ne todellakaan olisi sietäneetkään vieraita käsiä itseään lääppimässä, osa taas olisi selvästi ollut asian kanssa "ihan fine". Väitän, että yhtä lukuunottamatta tuomari olisi kuitenkin voinut koskea koiria, kunhan handleri olisi pitänyt koiran pään kurissa ja koiran kontaktissa. 

Näyttelyiden alkuperäinen tarkoitus oli varmistaa koirien rodunomaisuus. Nykyään vaadimme koirilta harrastusmielessä huomattavasti enemmän kuin mitä näyttelyissä on alun perin ollut tapana. Mainittuun näyttelyiden alkuperäiseen tarkoitukseen vedoten voisi siis perustella, että kaikkia rotuja ei tarvitse voida koskea. Kuitenkin, koiranäyttelyt nykyaikaisessa, modernissa muodossaan ovat harrastus, joka vaatii koiralta tietynlaista (joskus ehkä pakotettuakin) sosiaalisuutta. Sen tulee sietää ihmisvilinää, muiden koirien läsnäoloa ja sitä tuijottavia ja koskevia, vieraita ihmisiä.

Itse olen hieman sen kannalla, että näyttelykoiraan tulisi voida koskea rodusta riippumatta, vaikkakin arvostan sitä, että tuomari pitää kosketuksen minimaalisena eikä laita käsiään tai kasvojaan tiedetysti pidättyväisten ja vieraisiin ynseästi suhtautuvien rotujen naamalle. Koiran tulisi kuitenkin kestää lyhytaikainen kosketus joutumatta paniikkiin tai menettämättä hermojaan ja syömättä ketään. Onhan se kuitenkin osallistumassa sosiaaliseen tapahtumaan, jossa toivomuksena on, että sek koiralla että omistajalla on mukavaa.

Pidän rotujen omia erikoisnäyttelyitä erinomaisena asiana; tällaisissa katselmuksissa rotutuomari (eli rodun tunteva, mahdollisesti sitä harrastanut/kasvattanut tuomari) ymmärtää rodun ominaisuuksia ja osaa sanoa koirasta siihen koskemattakin enemmän kuin "tavan tuomarit". Kasvattajat saavat koiristaan arvion, jonka perusteella he voivat jatkojalostaa linjaansa. Miksi meidän tulisi erikseen hankkia esimerkiksi vahtikoirarotuiselle työkoiralle muotovalion arvo? Eikö asiantunteva arvio koiran ulkoisesta olemuksesta yhdistettynä terveystutkimuksiin riitä todistamaan koiran rakenteellista arvoa?

Mitä te olette mieltä? Tuleeko näyttelyissä hyväksyä, että kaikki eivät ole koskettavissa, vai tuleeko äärimmäisten rotuominaisuuksien arviointi jättää erikoisnäyttelyihin, joissa rodun mahdollisesti epäsosiaalisetominaisuudet ovat tuttuja jokaiselle osallistujalle tuomareista handlereihin?