Kesämenoja ja koirasuunnitelmia

Heinäkuu on ollut töiden parissa varsin kiireinen ja ylijäävä vapaa-aika on mennyt astman kanssa painimiseen, joten olemme elelleet lähinnä hiljaiseloa oman laumani kanssa. Vanhuskoirat ovat ottaneet aurinkoa ja käyskennelleet vapaana, nuorempien kanssa on koitettu pitää jonkinlaista perusharrastuskuntoa ja taitoja yllä. Kermakarkki oli päässyt hiukan pyöristymään ja heinäkuun lopussa kummittelevaan Pori KV-näyttelyyn mennessä olisi tarkoitus saada olemusta vähän kuivemmaksi.

Kermakarkki lumiprinsessa ei ole millään tasolla lihava, se on yksinkertaisesti pyöreä. Eläinlääkäri väitti sitä jopa oikein hyvän painoiseksi ja merkittävän lihaksikkaaksi (jälkimmäisen myönnän ylpeästi itsekin). Näyttelyissä pärjätäkseen vinttikoiran tulisi kuitenkin olla sekä lihaksikas että kuiva. 

Itse en pidä liiallista kuivuutta enkä laihuutta tavoiteltavana eikä siitä mielestäni tulisi palkita. Vinttikoirat ovat kuitenkin normaalipainoisina tavan ihmisten silmiin laihoja, joten niiden kanssa ei todellakaan tarvitse mennä äärimmäisyyksiin, jotta se vaadittu kuivuus saavutetaan. Kermakarkki on varsin raskasluustoinen ja jykevä, isohko narttu, joten se voisi aivan hyvin menettää kilon olematta liian kuiva. Päin vastoin; se lienisi siinä kohtaa ihannepainossaan.

​Saas katsoa, saavutammeko tätä pistettä ennen näyttelyä. 

"Ei kaduta. En oo lihava. Onko lisää nannaa?"

Kultaisia hetkiä

Koska haluan pitää blogin pääosin asiapitoisena ja mukavana, en ole kovastikaan puhellut tänne Kenraalimajurin saattohoidosta. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että meidän yhteinen aikamme kestää enää kuukauden pari. Lääkitys on eläinlääkärin kanssa tarkoin mietitty ja ennen kuin syksyn kylmän mukanaan tuomat kolotukset alkavat on Kenraalimajurin aika siirtyä eteenpäin. Minä en vielä tiedä, kuinka minun olisi tarkoitus selvitä siitä, mutta vanhuus saavuttaa lopulta jokaisen. Sitä vastaan on turha taistella.

Me olemme talsineet Kenraalimajurin kanssa samaan suuntaan jo 14,5 vuotta. 8kk ikäisenä se oli ensi kertaa kuoleman kanssa silmätysten, sillä sen polvet (2 ja 4, lateraalisesti luksoituvia kummatkin) olivat pettäneet jo pari kuukautta sitten, kukaan Suomessa ei suostunut leikkaamaan niitä ja reisiluut ja selkäranka olivat vääntyneet. Sitkeästi soittelin ympäriinsä, anelin ja yritin, kunnes sattumalta kuulin Seinäjoella leikkaavasta ortopedista. Ajoimme paikalle, lääkäri tutki koiran ja sanoi, että hän voi leikata sen kyllä, mutta leikkaus on iso, kummatkin jalat on leikattava kerralla ja edessä on elämän mittainen kuntoutus, nivel- ja lihashuolto ja pakko pitäytyä tiukassa paino- ja liikuntasuunnitelmassa. Kaikesta tästä huolimatta hän lupasi polvien kestävän viisi, kenties seitsemän vuotta, mutta tuskin vanhuuteen asti.

Leikkaukseen suostuminen oli elämäni tähänastisesti paras päätös. Se pelotti silloin aivan valtavasti ja mietin, onko se aivan turhan iso riski. Tuleeko koiralle tarpeetonta kärsimystä? Olisiko sen parempi mennä?

Jos nyt voisin mennä takaisin siihen hetkeen, tarttuisin itseäni hartioista, halaisin ja sanoisin, etten voi aavistakaan, miten oikein juuri päätin. Miten suuri merkitys Kenraalimajurilla tulee olemaan ja miten monessa elämässä. Miten siitä tulee viisipäisen koiralauman kuningas, oman koiraharrastukseni ja koulutustapojeni suunnannäyttäjä ja miten se tulee pelastamaan yhden ihmishengen (minun lisäkseni). Mikää päätös ennen tai jälkeen ei ole ollut enempää riskinoton arvoinen. Vain yksikin saamamme lisävuosi olisi ollut sen kaiken arvoista - ja me saimme niitä neljätoista. Neljätoista ihan uskomatonta vuotta.

Olen yrittänyt löytää pitkästä matkastamme lohtua tulevan vaikean hyvästijätön tueksi. Siitäkin huolimatta henkeni salpautuu ja tuntuu kuin joku törkkisi jäisiä nastoja rintaan aina, kun vain mietinkin sitä. 

Kuinka erilainen minä olisin ilman Kentraalimajuria? Missä minä edes olisin ilman sitä? Mihin elämäni olisi vienyt, jos vierelläni ei olisi kulkenut keskikokoinen, omasta mielestään kuitenkin aivan valtava harmaa villakoira Aaro?

Kuva on kuvituskuva, johon törmäsin tänään sattumalta Facebookissa. Kaikki kunnia kuvan alkuperäiselle tekijälle. 

Kunpa eläisitte ikuisesti.