SEYn sivuilla on voinut koko Eläinten viikon ajan tutustua kouluttamiseen, testata omaa koulutustietouttaan ja myös lukea Eläinten manifestin. Siinä kiinnitetään tänä vuonna huomiota eläinten kouluttamiseen ja sen etiikkaan.

Koko manifestin voi lukea tästä linkistä, mutta käyn sen kohta kohdalta läpi myös tässä, sillä olen koko vuoden ottanut enemmäm tai vähemmän kantaa kouluttamisen etiikkaan ja kouluttajan valitsemiseen taidon, ei suurien puheiden perusteella. 

Olen toutottanut toitottamasta päästyänikin, miten tärkeää on ymmärtää kouluttamansa koiran rotutyypillistä käytöstä, viettejä ja perimää. Vaikka oppiminen tapahtuu aivoissa saman kaavan mukaan melko lailla kastemadoista ihmisiin, emme me kaikki suinkaan opi samalla tavalla. Koiramaailmassa halutaan usein vetää mutkat suoriksi ja sanoa, että yksi sopii kaikille. Näin ei kuitenkaan ole ja moni itsenäisten koirien omistaja turhautuu kursseilla, jos heidän koiransa itsenäisyyttä ei ymmärretä ja jos heille ei osata opettaa itsenäisen koiran motivointia. 

Koirankoulutuksessa tulee huomioida rodun ja koirayksilön erityispiirteet kuitenkin niin, ettei siinä milloinkaan alennuta pahoinpitelyyn, pelotteluun, pakottamiseen tai ahdistamiseen!

Positiivinen kouluttaminen ei sulje pois kuria. Kuri ei tarkoita alistamista. Alistamisella ei ole laumaeläimen kouluttamisen kanssa mitään tekemistä. Kyllä, voit saada koiran lopettamaan päälle loikkimisen hakkaamalla sitä köydellä niin, että se värjöttelee lopulta huoneen nurkassa eikä uskalla lähellekään, mutta kouluttamista tämä ei ole. Se on väkivaltaa. Kouluttajan ei koskaan tule alentua käyttämään väkivaltaa. Ymmärrys ja elekielen tulkitseminen auttavan etsimään ne keinot, joilla itsenäisen ja ohjaajakovankin koiran saa rauhoitettua ilman väkivaltaa. 

Jos saat ohjeeksi satuttaa koiraa tai "alistaa sitä", vaihda kouluttajaa.

Sivusin aihetta hetki sitten kirjoittaessani kiirehtimisestä.

Me odotamme koirilta paljon ja äkkiä. Emme välttämättä edes vaivaudu opettamaan niille asioita, vaan päädymme rankaisemaan niitä ja turhautumaan niiden tekemisistä, vaikkemme ole antaneet niille minkäänlaisia mahdollisuuksia onnistumiseen. Moni ihmisen mielestä ärsyttävä/hankala toiminta on koiralle täysin luonnollista. On epäreilua olettaa, että se osaisi käyttäytyä meidän, ihmisten, haluamalla tavalla, koska se on koira. Se käyttäytyy koiran tavalla, kunnes me opetamme sille muun käytösmallin. 

Lue, millaista koiraa olet ottamassa. Mieti, sovitko sinä sille koiralle. Kun valitset pentua, valitse pentu, jolle sinä sovit. Pyydä kasvattajaa auttamaan ja luota hänen tietotaitoonsa (valitse kasvattaja, johon voit luottaa! Tästä pitäisi ehkä kirjoittaa ihan oma juttunsa). Älä kuvittele, että saat kovallakaan vaivalla muovattua koirasta tietynlaisen, jos sen ominaisuudet eivät yksinkertaisesti sovi sinun elämääsi. 

Älä ikinä milloinkaan koskaan ota koiraa vain ulkonäön tai haavekuvan perusteella. Ole rehellinen ja realistinen myös niiden "huonojen puolien" suhteen; et välttämättä voi niille mitään. Ne on vain hyväksyttävä.

Koirat tarvitsevat rajoja, lajinomaista tekemistä, kunnioittavaa kohtelua ja hyvää ruokaa ollakseen tyytyväisiä. Kukapa maailmassa ei tarvitsisi! Ota aina huomioon se mahdollisuus, ettei koirasta ehkä olekaan siihen harrastukseen/käyttötarkoitukseen, johon sen otit. Pidä mielessäsi, että se ansaitsee silti parasta - sinun luonasi tai muualla. Älä vie elävältä olennolta elämää pakottamalla sitä tekemiseen, joka ahdistaa sitä, laiminlyömällä sen perustarpeita tai jättämällä sen huomiotta. 

Liittyy kohtaan 4. Valitse koira, joka sopii siihen toimintaa, jota haluaisit tehdä. Jos sinulle sattuu energinen koira, tee sen kanssa asioita. Älä oleta, että se rauhoittuu katsomaan Netflixiä kanssasi, jollet ole ensin tarjonnut sille sen energiatason ja vaatimustason kohtaavaa tekemistä. Jos sinulla on rauhallinen koira, älä väellä ja väkisin raahaa sitä kymmeneen harrastukseen viikossa, jos se selvästi alkaa oireilla väsymystään. 

​Sinulla ei ole mitään oikeutta tehdä elävän olennon elämästä hankalaa ja ahdistavaa vain, koska itse päätit raahata sen elämääsi. Eläimellä ei ollut tilanteessa mitään sananvaltaa. Vastuu hyvästä elämästä on sinulla. 

Kun taito loppuu, väkivalta alkaa. Turhautuminen, ahdistuminen ja motivaation puute ovat kaikki täysin luonnollisia tuntemuksia minkä tahansa oppimisen kohdalla. Jos huomaat näiden tunteiden hallitsevan elämääsi koirasi kanssa, hae apua. Älä alennu käyttämään väkivaltaa, vahingollisia välineitä tai kuuntele huonoja neuvoja, jotka lupaavat nopeita tuloksia, vaikka se olisi miten houkuttelevaa. 

Taitava, osaava kouluttaja ei tarvitse väkivaltaa!

On aika pyristellä eroon siitä, että positiivisesti kouluttavat kouluttajat ovat "osaamattomia nakin tuputtajia, joilla ei ole minkäänlaisia resursseja toimia oikeasti kovien koirien kanssa". Taitava kouluttaja osaa kyllä toimia myös vaativien, itsenäisten, välinpitämättömien, pidättyväisten, jopa arkojen ja aggressiivisten koirien kanssa joutumatta turvautumaan väkivaltaan. Jos joku tarjoutuu nykimään koiraasi pannasta liinan avulla sinun keskittyessäsi ohjaamiseen, jos joku tarjoaa sinulle sähköä, jotta "saadaan koira nippuun", jos joku kehottaa sinua rankaisemaan koiraa väärästä suorituksesta, sano EI. Sinulla on oikeus, ja velvollisuus, vaatia osaavaa kouluttajaa! 

Olen kouluttanut monia koirakkoja, mutta mieleeni on elävästi jäänyt yksi. Vedin silloin kolme irtokoulutustuntia remmirähisevälle itsenäisen ja reaktiivisen rodun edustajalle ja hänen turhautuneelle omistajalleen.

Ensimmäisellä tunnilla tarkkailimme ja opettelimme helpottavia käskyjä sekä kontaktia. Toisella ja kolmannella käynnillä meillä oli käytännön ohitusharjoituksia yleisellä lenkkipolulla. 

Viimeisen tunnin alussa huomasin, miten koira alkoi jo pitkältä toiset koirat huomatessaan tarjoamaan katsekontaktia. Muista koirista oli tehty sille merkki omistajalta saatavasta palkkiosta. Sen reaktiot olivat matalaenergisempiä ja ne oli helppo keskeyttää paria yllättävää tilannetta lukuunottamatta kevyellä hihnapakotteella ("Katso tänne!") ja kontaktin ottamisella. Suurimman osan ajasta se tarjosi kontatia itse ja muutaman ohituksen se selvitti moitteetta jopa toisten koirien rähinästä huolimatta. 

Monen vuoden mittainen, iso ongelma oli kahden viikon itsenäisellä harjoittelulla ja kolmella vedetyllä tunnilla lähes kurissa. Koira käyttäytyi lenkeillä rennommin, luottavaisemmin, ja se luotti omistajansa harkintakykyyn. Kuulemma muutos näkyi myös muualla arjessa; koira kuunteli, totteli ja se nautti tekemisestä.

Omistaja oli tehnyt koiran kanssa aivan uskomattoman hienon, ison työn. Hän ei lopulta tarvinnut siihen kuin välineitä itsenäisen, reaktiivisen koiran hallintaan ja sen käyttäytymisen ja käytöksen syiden ymmärrykseen. Viimeisimmältä tunnilta lähtiessään hän totesi olevansa aika luottavainen sen suhteen, että he pärjäävät nyt kahdestaan. 

Tällaisten asioiden kuuleminen saa minut aina uskomattoman iloiseksi, sillä se todistaa, miten pitkälle ihan pelkkä ymmärrys meidät jo vie. Koirat, ne kyllä osaavat lukea meitä kuin avointa kirjaa. Me vain tarvitsemme joskus vähän vinkkiä niiden lukemiseen. 

Alla hauska kuvakaksikko.

Ylempänä on vuonna 2002 napattu kuva minusta ja perheemme tällöin 7-vuotiaasta kääpiövillakoira Sunnysta. Sunny oli minun lähtölaukaukseni koiramaailmaan. Käytin mielelläni vapaa-aikani sen turkinhoitoon, kouluttamiseen, ulkoiluun ja yhdessäoloon. En koskaan edes kaivannut "hurjaa nuoruutta", sillä minä viihdyin oikein hyvin kotona koirajutuissa.

Alempana on viime viikonloppuna räpsäisty kuva minusta ja Sotaperunasta. Olen edelleen samalla tiellä, edelleen aivan yhtä innoissani koirista, ja rakastan niitä edelleen perheenjäseninäni aivan yhtä paljon.

Tänä vuonna vietin 26:tta vuottani koirien kanssa. 

Koirat kehittyvät kaikki yksilöllisesti ja omaan aikaansa. Osa koirista on varsin rauhallisia yksivuotiaina, osa on vielä täysin pentuja.

Koirien kehityskaaresta on tehty kaikenlaisia karkeita arvioita suurinpiirteisine ikään liittyvine virstanpylväineen. Yksi tällainen esitellään hankikoira.fi-sivustolla. Pidän tätä itse varsin hyvänä rankana ja suuntaa antavana näkemyksenä. Ensiviikkojen ja murrosiän jälkeen mainitaan koiran olevan yleensä aikuinen n. 2-3 vuoden iässä. Me kuitenkin odotamme usein saumattoman hyvää ja moitteetonta käytöstä jo koiranpennuilta, teinikoirista puhumattakaan. Tämä on epäreilua, typerää ja edesvastuutonta ja johtaa pahimmillaan räikeisiin, jopa väkivaltaan johtaviin turhautumisen ja ahdistuksen tunteisiin. 

En voi sanoa tietäväni ihmislapsien koulua edeltävistä ikävuosista aivan valtavasti, mutta tiedän sen verran, että n. puolivuotias ihminen on oppinut tunnistamaan vanhempansa ulkonäköperusteisesti ja äänestä, osaa maata selällään ja osaa jo jotenkuten hallita päänsä liikkeitä. Arvaa, mitä me odotamme tämän ikäisiltä koirilta? Moitteetonta odottamista, hyvää käytöstä, loikkimattomuutta, käskyjen tunnistamista ja noudattamista, hienoa hihnakävelyä, jättämistä, sisäsiisteyttä, laumakäytöksen alkeita ja kontaktia.

On aivan totta, että koirat ja ihminen ovat eri lajia. Koira kehittyy nopeammin. On kuitenkin epäreilua, miten me edellytämme koirilta aikuismaisen hallittua käyttäytymistä niiden vielä käydessä läpi varhaispuberteettiaan. Itse asiassa, osa koirista ei ole vielä edes aloittanut teini-ikäänsä 6kk ikäisenä. Silti me odotamme niiltä jo hyvää itsehillintää ja tottelevaisuutta. 

Osa koiranomistajista ei yksinkertaisesti tunnista koiran kehitysvaiheita. Toinen puoli tunnistaa, mutta ryhmäpaine ja omat odotukset saavat ne unohtumaan. Kovat odotukset sekä ulkopuolisilta että itseltä yhdistettynä pennun/teinikoiran arvaamattomaan käytökseen ja sille täysin luonnollisiin temppuiluihin johtavat turhautumiseen. Turhautuminen taas usein johtaa kiukkuun ja kiukku purkautuu koiraan. Toinen turhautumisen mahdollisista purkautumisteistä on välinpitämättömyys, apaattisuus ja turtuminen - ei jakseta tehdä mitään eikä puuttua mihinkään, koska mistään ei tunnu olevan apua.

Apatia ja välinpitämättömyys johtavat toisenlaisiin laiminlyönteihin; koira jää vaille koulutusta, ehkä jopa vaille aktivointia ja liikuntaa. Temppuilevan ja tempoilevan koiran kanssa ei halua lähteä mihinkään, koska se aiheuttaa stressiä ja ketutusta. On helpompaa jäädä kotiin ja sulkea koira vaikka tarhaan, häkkiin tai heittää se pihalle yksikseen. 

On tärkeää ymmärtää, ettei koira osaa olla tarkoituksella rumasti sanottuna perseestä. Se on nuori ja vilkas, ei vielä tiedä eikä jaksa muistaa kaikkea. Se ei opi, jos sen kanssa ei tee. Se ei rauhoitu, jos sen mieli käy ylikierroksilla.

Kaikki koiran kanssa tapahtuva toiminta ei aina ole hauskaa, mutta se on pakko tehdä. Netti on piukassa kursseja, joissa luvataan nopeita tuloksia, tyylikkäät ja mietityt Instagram-postaukset ja kulppeat treenivideot luovat kuvaa siitä, miten onnistunut koiranomistaja on aina iloinen ja hänen koiransa pennusta asti ihan pro niin arjessa kuin harrastuksissa. Tämä valheellinen kiiltokuvamaisuus on toki kaunista ja viihdyttävää, mutta hohdokkuuden ylistämisellä on myös synkkä puolensa; se saa ihmiset ajattelemaan, että kaikki paitsi SUPERRRRRRR KOIRA! on aina merkki epäonnistumisesta. Niinpä siihen superkoiraan pyritään yhä vain nopeammin, yhä vain sokeammin. 

Tosiasiassa iso osa treenistä on kamppailua omaa taitamattomuuden tunnetta vastaan. Jälleen kerran tähdennän, että osaava koiranohjaaja hallitsee mielentilansa ja tiedostaa, koska voidaan tehdä etenevää ja vaativaa treeniä ja koska on vaan parempi nakella palloa. Hän myös ymmärtää, että jos väsymys pikkuhiljaa hiipii jatkuvaksi tunteeksi, korjausliike on tehtävä. Koira ei voi kasvaa tiedostavaksi, oikein toimivaksi aikuiseksi ilman ohjausta. 

Kiirehtimisen kulttuuria vastaan voi taistella vain olemalla kiirehtimättä. Hyväksymällä sen, että etenee mieluummin koiran ehdoilla, ehkä sitten vähän hitaammin, kuin muiden odotusten ja omien odotuksiensa sokaisemana. Se on joskus hirvittävän vaikeaa, mutta se maksaa itsensä takaisin.

Kiirehtimällä ja vaatimalla koiralta liikaa liian nopeasti kuormitetaan koiran mieltä täysin tarpeettomasti. Antamalla koiran kasvaa rauhassa ja ilman turhaa omistajaan kohdistuvaa ahdistusta, pelkoon perustuvaa miellyttämisen tarvetta ja stressiä tuetaan vakaan, itsevarman koira-aikuisuuden syntyä. Pentujen kuuluu hepuloida ja sekoilla, teinikoirien kuuluu kapinoida. Hyväksy se, luovu epärealistisista odotuksista ja iloitse onnistumisista. 

Väitän, että suuri osa kiirehtimisen kulttuurista opitaan harrastuskentän reunalla. Olisi tärkeää ymmärtää, että virhettömyys ottaa aikaa. On vielä tärkeämpää alleviivata nuorille ja vasta aloittaneille harrastajille, että jokaisen onnistuneen suorituksen takana on satoja, tuhansia toistoja. Jos me itse kiirehdimme ja kasvatamme muita kiirehtimään, teemme karhunpalveluksen koirille. Niiden tulisi olla kaikessa tekemisessä etusijalla. 

Lopuksi, vaikka onkin hyvin paheksuttavaa olla tätä mieltä; liian rajut otteet, jatkuva turhautumisen tunne ja väkivalta kertovat usein siitä, että koiran ominaisuudet ja vaatimukset ja ohjaajan taitotaso eivät kohtaa toisiaan. Tästä syystä olisi ensiarvoisen tärkeää selvittää itselleen, millainen rotu/koira omaan arkeen, omaan osaamiseen ja omaan tekemiseen sopii. Toki itseään voi kehittää ainoastaan ottamalla haasteita vastaan, mutta täysin toisiaan kohtaamattomat vaatimukset ja taidot aiheuttavat vain ja ainoastaan turhautumista.

Kukaan ei ole seppä syntyessään, Roomaa ei rakennettu päivässä ja tukku muita vanhoja sananlaskuja muistuttavat meitä siitä, että onnistuminen ja hyvät asiat vaativat työtä ja aikaa. Ilman työtä, panostusta, aikaa ja aktiivista opiskelua kukaan ei voi oppia mitään. 

Koiranohjaajalla soisi olevan tervettä halua kehittää itseään. Omien virheidensä tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti onnistumista. Se toinen askel on kova ja aktiivinen työ ja itsensä kehittäminen. 

Palkintona kaikesta meillä on toimiva yhteistyö koiran kanssa ja koira, joka haluaa toimia kanssamme omasta vapaasta tahdostaan, koska toiminnasta on sille hyötyä. Meidän on jo aika opetella pois siitä käsityksestä, että koiralla olisi jonkinlainen korkeammalta laskeutuva pyhä tahto toimia kanssamme ilman minkäänlaista itsekästä kannustinta. Myös tämä auttaa pääsemään eroon kiirehtimisen kulttuurista; jos me kaikki ymmärtäisimme, mikä meidän koiraamme motivoi, ehkä me jaksaisimme perehtyä sen motivaation kehittämiseen ja hyödyntämiseen sen sijaan, että olettaisimme yhden sopivan kaikille ja turhautuisimme, kun näin ei ole. 

Puhuin taannoin yhden tuttavani kanssa Kennelliiton kasvattajan peruskurssista. Olimme yhtä mieltä siitä, että kurssilla painotettiin uskomattoman paljon ihan perusasioita. Tästä pääsimme keskustelemaan koira-ajokortista ja siitä, olisiko se sittenkään niin surkea ajatus. Työläs, totta kai, mutta kuinka monelta ongelmalta vältyttäisiin, jos perusasiat opetettaisiin ihan tavan koiranomistajille, kasvattajista nyt puhumattakaan.

Koiranlukutaidolla tarkoitetaan kykyä lukea koiraa ja sen tunnetiloja sekä ennakoida sen käytöstä. Tämä on taito, jonka oppii vain koiraa seuraamalla. Harvoissa tapauksissa sanon, että pelkkä lukeminen ei riitä, mutta tässä tapauksessa se ei todellakaan riitä; koira on nähtävä, koettava ja sen kanssa on vietettävä aikaa sekä sitä on seurattava sen jokapäiväisessä elämässä. 

Netistä löytyy hyviä kuvallisia ohjeita koirien eleiden lukemiseen. Näissä usein piirretyissä kuvakollaaseissa on käyty läpi koiran peruselekieltä ja ne sopivatkin hyväksi ohjenuoraksi ihmisille, joilla ei ole koiraa. Jokainen koiranomistaja kuitenkin tietää, että kuvaesimerkit ovat hyvin liioiteltuja ja koiran eleet ja niiden selkeys vaihtelevat rodun, koirayksilön ja iän mukaan. Pennut ja ystävälliset koirat ovat usein liioitellun selkeitä eleissään, sillä ne tahtovat tehdä selväksi, etteivät tarkoita pahaa. Monelle vahtikoiralle  vähäeleisyys sen sijaan on enemmän sääntö kuin poikkeus; voimakastakin reaktiota voi edeltää pelkkä silmänvalkuaisen vilahtaminen. 

Harva koira on salakavala. Suurin osa koirista haluaa tulla kuulluksi ja ne puhuvat meille ja toisilleen omaa kieltään selvästi ja kuuluvasti ennen kaikkea silloin, kun ne tuntevat olonsa kurjaksi. Suurin osa koirista kun ei halua aiheuttaa mitään ylimääräistä säätöä. Ne haluavat olla rauhassa ja tyytyväisiä ja jos jokin tai joku estää niitä olemasta tällaisia, ne kommunikoivat tilanteen selvittääkseen. Koska koirat eivät osaa pukea tunteitaan sanoiksi meidän on opeteltava puhumaan niiden kanssa niiden omalla kielellä; eleillä, ilmeillä, energialla ja olemuksella. 

Jos oman koiran reaktiot tuntuvat arjessa yllättäviltä, jos hoitotoimenpiteet eivät suju tai jos koira ei kuuntele, kysy itseltäsi, miksi. Jos koira ei ole kipeä, teini, juoksuinen narttu, hormoniensa juuri sillä hetkellä vietävissä oleva uros tai muulla vastaavalla tavalla jostakin ohimenevästä syystä vähän sekaisin, ehkä et yksinkertaisesti ymmärtänyt sen kertoneen sinulle "anteeksi, mutta voitko olla survomatta niitä kynsisaksia tassuihini juuri nyt, KIITOS". Ja oikeasti; kommunikaatiokatkoksia tapahtuu kaikille! Ei kukaan, edes ammattilainen, ole aina 100% tilanteen tasalla. Puhummehan me ihmisetkin samaa kieltä keskenämme ja silti välillä kyselemme "täh?".

Miten esimerkiksi hoitotoimenpiteessä sitten tulisi toimia? Mitä hyötyä koiranlukutaidosta on vaikka niitä kuuluisia kynsiä leikatessa? Jos osaamme ymmärtää koiraa, pystymme ennakoimaan sen toimintaa. Jos koira selvästi kertoo, ettei se halua kynsiään leikattavan, meidän tulee tehdä tilanne sille mukavaksi. Lisäksi meidän tulee eleillämme ja käytöksellämme kertoa, että olemme pahoillamme, mutta homma nyt vaan tulee suorittaa, koska se on jokaisen edun mukaista.

Otin kynsien leikkuun esimerkiksi siksi, että meillä käy paljon kynnenleikkuuasiakkaita. Muut kuin käytökselliset syyt ovat vähemmistö. Suurin osa asiakkaista tuo koiransa kynneleikkuudeen, koska koirat eivät anna leikata kynsiään kotona. Ne murisevat, näykkivät ja sätkivät. 

Yleensä epäonnistuneen kynnenleikkuun takana on kommunikaatio-ongelma ja tottumattomuus. Koira ei halua tassujaan koskettavan, koska se tuntee olonsa epävarmaksi. Ihminen saattaa pelätä sen hampaita tai muulla tavalla osoittaa, ettei ole ihan varma siitä, mitä on tekemässä. Tämä saa koirankin kyseenalaistamaan tilanteen sen lisäksi, että suurin osa koirista on ennen kaikkea etutassuistaan varsin kosketusherkkiä. Kun ihminen varoo, koira varoo ja homma ei onnistu, ei sitä lopulta edes jakseta tai haluta viedä loppuun ja ongelma on syntynyt. 

Avain mihin tahansa onnistuneeseen perustoimenpiteeseen on onnistunut kommunikaatio ja itsevarmuus. Koira odottaa ohjeita, joten meidän tulee antaa ne selvästi, itsevarmasti ja luotettavasti. Niin suuri klisee kuin se onkin, koiran kynsiä oppii leikkaamaan vain leikkaamalla koiran kynsiä, ja koira tottuu kynsien leikkaamiseen vain, jos sen kynsiä leikataan ja tassuja pidellään usein. Ymmärtämällä, mitä koira meille sanoo, pystymme etenemään opiskelussa koiran vaatimalla ajalla, tavalla ja energialla. Herkkähipiäiselle, lähes kuurosokealle Kenraalimajurille on tehtävä sivelemällä ja koskemalla selväksi, että nyt leikataan kynnet. Ne täytyy leikat yksi kerrallaan, nätisti, hötkyilemättä ja ajan kanssa. Sotaperunan manikyyri on täysin toisenlainen; se pysähtyy omista touhuistaan minuutiksi asenteella "noninoni, valmista tulee, nopeesti" ja kun kynnet on supernopeasti napsittu, se singahtaa takaisin omiin hommiinsa (viime aikoina esimerkiksi repimään liljoja tai tuhoamaan sitä yhtä ainoaa puskaa, josta olen kovin tarkka ja jota hoivaan ja varjelen joka kesä). Kumpikin koirista kertoo minulle omalla tavallaan ja omilla eleillään, mikä tyyli heille sopii. Minä mukaudun heidän tarpeisiinsa tehden kuitenkin selväksi, että ne kynnet on leikattava. Samalla tavalla asennoidun asiakkaisiin. Kunnioitan koiran sanomaa, mutta teen selväksi, että olen täällä töissä ja minulla on tänään menoa muuallekin. 

Kuten sanoin aiemmin, koiranlukutaidon oppii keskustelemalla koiran kanssa ja seuraamalla sen keskustelua muiden kanssa. Laumakommunikaation seuraaminen on oikeasti äärimmäisen mielenkiintoista ja koirien keskenään käymä jatkuva keskusteku uskomattoman antoisaa katseltavaa. Yksittäinen koira kommunikoi sekin jatkuvasti, yleensä ihmiselle, ja saatat monesti huomata, että ihmisen kanssa keskustellessaan koira on huomattavasti selväsanaisempi kuin puhuessaan lajitoverilleen. 

Koirat ovat siis usein meitä kohtaan varsin kohteliaita ja puhuvat meille OIKEIN SELKOKIELISESTI, jotta me varmasti YMMÄRRÄMME. Silti emme joskus ymmärrä. Se mahtaa olla turhauttavaa. Säästäkäämme siis koiria ja antakaamme niille arvostusta oppimalla edes peruskielioppi. Silläkin pääsee jo pitkälle. 

Alla huvin ja urheilun vuoksi muutama keskustelukuva. 

Häkki. Suomisanakirja.fi sanoo häkin olevan "Koppimainen rakennelma, jonka katto ja seinät (tai ainakin yksi niistä) on tehty (metalli)tangoista, verkosta tms." Koiramaailmassa häkki tarkoittaa yleensä tarhaa pienempää, mahdollisesti mukaan taittuvaa metalli- tai kangasviritelmää, joka tukirakenteidensa avulla saadaan pystytettyä verrattain nopeasti ja jonka sisällä koiran tulisi mahtua istumaan, makaamaan rennosti ja seisomaan. 

Häkittäminen nousi tapetille jo vuosikausia sitten eläinsuojelujärjestöjen tehdessä hyvää työtä koirien ja muiden otuksien paremman elämän puolesta. Eläinsuojelulaki ei kuitenkaan mainitse kuljetushäkeistä, näyttelyhäkeistä tai harrastushäkeistä ihan kamalasti. Niissä otetaan kantaa lähinnä isompiin, koiran säilömiseen tarkoitettuihin tarhoihin. Pienemmistä häkeistä sanotaan ainoastaan seuraavaa: "”Kissaa tai koiraa taikka muuta eläintä saadaan pitää sen kuljetukseen tarkoitetussa laatikossa tai häkissä taikka muussa vastaavassa pienikokoisessa säilytystilassa vain, jos eläimen kuljettaminen, sairaus tai muu tilapäinen ja hyväksyttävä syy sitä vaatii.”

Mikä on tämä "muu tilapäinen ja hyväksyttävä syy"? Tässä tulee vastaan lain tulkinnanvaraisuus. Esimerkiksi minulle aggressiivisen rodun omistajana hyväksyttävä syy on muiden eläinten ja aggressiivisen eläimen itsensä turvallisuuden takaaminen. Tilapäisyyden tulkitsen niin, ettei koiraa saa säilyttää pienessä häkissä pitkiä aikoja eikä silloin, kun sille on mahdollista taata muulla tavoin turvallinen ympäristö, jossa se ei ole muille vaaraksi.

Kauanko häkissä saa viettää aikaa? Tämäkin on tulkinnanvaraista. Mitään tarkkaa aikarajaa ei ole määritelty. Tilapäisyys viittaisi kuitenkin siihen, ettei otus ole siellä toistuvasti pitkiä aikoja. Miten sitten esimerkiksi öiden nukkinen häkissä? Työkoiran pitkät päivät häkissä auton takana? Kummassakin tapauksessa kyseessä on perusteltu syy (kuljettaminen, lemmikin turvallisuuden takaaminen), mutta koira on häkissä toistuvasti, kuitenkin tilapäisesti.

Suomen häkkilaki on siis aika tiukka, vaikka sitä miten tulkitsisi. Kuitenkin esimerkiksi Yhdysvalloissa koirat ovat poissaolojen ajan lähes poikkeuksetta häkissä. Crate training on tärkeä osa sikäläisen koiranpennun yksinolo-opetusta. Myös Suomessa häkittämiseen törmää useimmiten juuri yksinolon kanssa. Jonkin verran siihen törmää myös silloin, jos talossa on useita koiria, jotka eivät tule toimeen keskenään ja kaikille olisi taattava tarpeeksi sosiaalista kontaktia ja vapautta.

Häkki ei aiheuta koiralle traumoja, mikäli häkissä oleminen ei ole koirasta epämukavaa tai sitä ei säilytetä siellä toistuvasti pitkiä aikoja sen ollessa hereillä. Öiden nukkuminen häkissä tuskin stressaa yhtäkään otusta, jos häkki on sille kyllin tilava. Jotkin koirat myös selvästi rauhoittuvat päästessään "luolaan" ja oikein sijoitettu, peitetty, pehmoinen häkki voi myös auttaa esimerkiksi hermostuneen lemmikin totuttamista vieraisiin. Häkki ei kuitenkaan oletusarvoisesti ole jokaisen koiran lempparipaikka.

Hereillä ollessaan häkissä odottava eläin  herkästi turhautuu. Kun koiralla on halu tehdä, sillä olisi energiaa tehdä, mutta se on suljettuna pieneen tilaan se ahdistuu ja stressaantuu. Hetkellisesti hereillä odottamisesta ei ole haittaa, vaikkei koira siitä kamalasti nauttisikaan (vaikkapa harrastuksissa oman vuoron odottaminen), mutta toistuvasti ja pysyvästi liian pitkiä aikoja häkissä viettäneet eläimet alkavat ilmentää stressiä ja käyttäytyvät impulsiivisesti. Niillä on valtavasti patoutunutta energiaa, jota ne epätoivoisesti haluavat purkaa ihan mihin tahansa.

Juuri patoutuvan energian aiheuttaman stressin takia esimerkiksi itsensä tuhoilulla vaarantavan koiran häkittäminen työpäivien ajaksi on kaksipiippuinen asia; toisaalta se on perusteltua, monesti jopa ihan oikeasti tarpeellista, jos koira tuhoaa KAIKEN ihan vain nuoruuden innossaan (ja uskokaa minua, näitä koiria on. Jokaisella tuhoavalla koiralla ei suinkaan ole pitkittynyttä tylsyyttä tai eroahdistusta. Ne vain tykkäävät askarrella), mutta vaakakupin toisella puolella vaanii rajoittamisen aiheuttama stressi. Tämä stressi voi päin vastoin pahentaa tuhoilua. On siis ehdottomasti tarpeen pyrkiä mahdollisimman nopeasti pois työpäivähäkittämisestä tuhoilun vuoksi. Tämä vaatii yksinoloharjoittelua, treenaamista ja koiran elekielen tuntemista. Häkki on siis väliaikainen työkalu, jolla varmistetaan koiran turvallisuus pidempien poissaolojen ajan, ei suinkaan pysyvä ratkaisu. Työkaluna häkkiä ei kuitenkaan tule väheksyä, sillä esimerkiksi kodinvaihtaminen nuoruuden intotuhoilun vuoksi on ylimitoitettu ja koiraa huomattavasti enemmän stressaava ratkaisu. 

Joissakin tapauksissa, hyvin harvoin, häkki ON pysyvä ratkaisu esimerkiksi poissaolojen ajaksi. Tällasia tapauksia on kuitenkin erittäin vähän ja syy on yleensä aina terveydellinen (henkisesti tai fyysisesti).

Häkkiin tulee opettaa, jotta häkki on koirasta mukava mesta. Osa koirista oppii pitämään häkistä huomatessaan, että siellä on kivaa, rauhallista ja turvallista. Osa koirista on sitkeästi sitä mieltä, että maailma ulkopuolella on häkkiä kivempi paikka. Tällaisille koirille häkistä on tehtävä miellyttävä paikka.