Victoria Millan - eli MISSÄ MINÄ SEISON

Koirankoulutus on IN.

Vielä kymmenisen vuotta sitten ensikoiransa hankkinut sai varautua lukaisemaan muutaman kirjan tai keskustelemaan kasvattajan kanssa ennen pentukurssille ryhtymistä, jos halusi koiransa kouluttamiseen jonkinlaista apua. Nykyään ovista ja ikkunoista tursuilee erilaisia "näin koulutat koirasi"-lehtisiä, televisiosarjoja, radiohaastatteluita ja podcasteja. Youtubessa sata ja yksi oman elämänsä Cesar Millania kertoo, miten homma kannattaa hoitaa. Jokaista kehotetan osallistumaan vähintään pentukurssille ja arkitottelevaisuuskurssille. Hyvä olisi jo valmiiksi varata jonkinlainen harrastuskin, jotta elukka pysyy tulevaisuudessa hansikkaassa.

Missään tapauksessa ei pidä jäädä yksin. Agility omalla takapihalla rikkoo koiran rakenteen.. Harrastus ei ole harrastus, ellei sinulla ole seuraa ja kouluttajaa, treeniliiviä logolla ja lippistä, jossa on nannatasku.

Koirankoulutus, ihan kuten koira ylipäänsä, on iso bisnes. Vakuuttamalla jokaiselle uudelle ja vähän vanhemmallekin koiranomistajalle, että he tarvitsevat apua eivätkä pärjää yksin pidetään ylhäällä ne kymmenet koirakoulut, joita eri puolilla Suomeakin on. Erinomaisen paljon hyötyä erilaisista kursseista tietenkin on ja niihin kannattaa ehdottomasti suunnata, jos siltä tuntuu. Koiran saa kuitenkin monessa tapauksessa kasvatettua maalaisjärjellä ja lajintuntemuksella.

Ongelmaksi tuleekin sitten se, että lajintuntemus on usealla omistajalla hyvin hataralla pohjalla. 

Oppimiskäsityksiä

Vanha, tuttu käsitys koiran oppimisesta ja laumakäyttäytymisestä on johtajuusajattelu. Johtajuusajatteluun perustuvia koulutusmenetelmiä ovat esimerkiksi televisiosta tutun Cesar Millanin keinot sekä Suomessa monelle tutun Pertti Vilanderin tavat. Johtajuusajattelun perustana on, että koira on pohjimmiltaan hyvin hierarkinen eläin, kuten susi, ja sen kouluttamisen onnistumiseksi ihmisen tulee olla koiralle laumanjohtaja. Spektrin toisessa päässä ovat kokonaan "positiiviset" menetelmät, kuten televisiokasvo Victoria Stillwellin menetelmät, jotka pohjaavat koiran palkitsemiseen.

Viime vuosina moni tutkimus on osoittanut, että koiran käytös poikkeaa suden käytöksestä jo synnynnäisesti erityisesti yhteistyöhön vaadittavan kontaktin hakemisen suhteen. Myös koiran kommunikaatio, erityisesti haukkuminen, on joidenkin tutkimusten mukaan tapa kommunikoida erityisesti ihmisen kanssa. Keskenään koirat harvoin haukkuvat. Koiran esi-isänä toimineet sudet ovat myös joidenkin tutkimusten mukaan menehtyneet aikaa sitten, joten modernin koirankoulutuksen pohjaaminen liiaksi villiin serkkuun ei ole järkevää. Lisäksi suden käytökseen pohjaavat koulutusmetodit on usein aikaansaatu tarkkailemalla sutta eläintarhaoloissa. Eläintarhoissa susien laumat muodostuvat kuitenkin yksilöistä, jotka eivät välttämättä ole läheistä sukua keskenään, ja konfliktin sattuessa sudet eivät kykene poistumaan paikalta tilarajotteiden vuoksi. Tämän takia dominoiva käytös eläintarhaolosuhteissa on huomattavasti rajumpaa ja huomattavasti yleisempää kuin villien susien keskuudessa.

Koira ei siis tutkimuksienkaan mukaan ole susi, ja kaikista vähiten se on eläintarhan susi. Alistamiseen pohjaavat koulutusmetodit, kuten vanha kansanperinne "selättäminen" (koiran kaataminen selälleen sen toimiessa väärin) tai "luulojen pois ottaminen" (usein fyysiseen yliotteeseen perustuvat poskissa roikkumisen, niskasta roikottamiset ja maahan iskemiset), eivät siis ole perusteltuja ainakaan koiran lajityypilliseen käytökseen pohjattuina. Toki fyysisellä yliotteella tai kivulla koira oppii välttämään tietynlaista toimintaa, mutta kyseessä on tällöin pelkoon pohjaava toiminnan välttäminen (tietty toimintatapa tuottaa kipua/epämukavuutta) eikä uuden toiminnan oppiminen (tietty toimintatapa hyödyttää, joten sitä kannattaa toteuttaa). Rangaistukseen pohjaavalla koulutuksella ei siis opeteta koiralle mitään, vaan sillä pyritään sammuttamaan koiran senhetkinen toiminta. Siksi esimerkiksi oikeanlaisen hihnakäytöksen tai käytöstapojen opettaminen rankaisemalla väärästä toiminnasta on nurinkurista. Sitä voisi verrata tilanteeseen, jossa sinut suljetaan huoneeseen ja aina koskiessasi seinään saat sähköiskun. Lopulta ymmärrät, että koskemalla seinään saat tällin, mutta opettiko tälli sinulle, että sinun halutaan keittävän huoneessa kahvia? 

Eikö koiraa sitten saa kietää? Totta kai saa. Moraalisesti ja eettisesti ajatellen rankaisu ei saa koskaan sattua eikä pelottaa, mutta EIn opettaminen on hyödyllistä tulevaisuutta ajatellen. EI on käsky, joka kertoo koiralle, että sen on lopetettava nykyinen toimintansa ja odotettava ihmiseltä ohjeistusta siitä, mitä sen tulisi tehdä sen sijaan. Tästä saisi kuitenkin aikaiseksi aivan oman kirjoituksensa, joten se saa jäädä myöhemmäksi. Olen opettanut EIn samalla metodilla sekä koirille että freteille, ja se on toiminut kummallakin. 

"Kauheen itsekästä"

Miten koiraa sitten tulisi kouluttaa? Uskon itse vakaasti itsekkyysajatteluun. Koira on eläin, joka toimii muiden eläinten tavoin tavalla, joka hyödyttää sitä tai tuottaa sille mielihyvää. Samaten se välttää toimintaa, joka ei hyödytä tai tuota mielihyvää. Koiran toimintaa kykenee siis ohjaamaan sekä palkitsemalla sitä oikeasta toiminnasta että estämällä vääränlaista tai jättämällä vääränlaisen toiminnan palkitsematta (täten oletusarvona on, että toiminta itse ei tuota koiralle mielihyvää). 

Koira ei ole susi, ja kaikista vähiten se on ihminen. Perinteinen johtajuusajattelu odottaa koiran olevan jatkuvasti johtajuuteen pyrkivä, syy- ja seuraussuhteita ymmärtävä eläin, joka tiedostaa, mitä siltä halutaan, mutta kapinoi. Todellisuudessa koira, jolle oikeita toimintamalleja ei olla opetettu, toimii tavoilla, jotka tuottavat sille mielihyvää tai hyödyttävät sitä. Ihmisen tehtäväksi jää muokata koiran käytös niin, että koira hyötyy siitä, mitä ihminen haluaa sen tekevän, ja täten oikeanlaisesta toiminnasta seuraa sille palkinto tai etua (myös rauhallisuus ja konfliktin välttäminen on koiralle etu). 

Joidenkin tutkimusten mukaan koira on luonnostaan selvästi dominoivampi eläin kuin susi. Tutkimuksessa todettiin, että koirien keskinäinen hierarkia on vahva ja alempi koira harvoin haastaa ylempää. Joidenkin tutkimusten mukaan koirien keskinäinen hierarkia ei kuitenkaan välttämättä riitä laumatasolle asti; yksilöillä on keskinöinen hierarkiansa, mutta laumahierarkiaa ei välttämättä ole. On olemassa myös tutkimuksia, joiden mukaan jopa sudet haluavat ennen kaikkea toimia yhdessä ja yhteistyössä ihmisen kanssa, haastamatta ja ilman konfliktia, ja että tämä ominaisuus on vahvistunut kesykoirassa valikoivan jalostuksen myötä. 

Uskoi dominanssiteoriaan tai ei, lienee eri tutkimusten valossa turvallista väittää, että koira on jollain tasolla hierarkisesti ajatteleva, itsekäs olento, joka toimii oman etunsa mukaisesti ja pyrkii turvaamaan oman olemassaolonsa, mutta jolla on synnynnäinen halu seurata ihmistä. Koira, jolle opetetaan ihmisen seuraamisen ja tottelemisen olevan hyödyllistä, näyttäisi tutkimusten valossa tahtovan toimia ihmisen osoittamalla tavalla. Se ei pala halusta johtaa, mutta ottaa itsenäisen päätösvallan, jos ihmisen seuraaminen ei hyödytä sitä tai jos se ei luota ihmiseen.


Meidän on siis oltava koirallemme auktoriteetti, jonka seuraamisesta on hyötyä ja jonka päätösvaltaan koiran tulee voida luottaa. Yhtäkään koiraa, oli se miten jästipäinen tahansa, ei tarvitse satuttaa, jotta se oppii ihmisen seuraamisen ja auktoriteetin olevan sille hyödyllistä. Jos villi susi, joka ei synnynnäisesti hae ihmiseltä opastusta, oppii seuraamaan ihmistä henkilökotaisesti siitä hyötyessään, miksi kymmeniä tuhansia vuosia domestikoitunut koira pyrkisi systemaattisesti toiminaan ihmistä vastaan ja hänen ylitseen? Koira ottaa "johtajan paikan" jos sille ei ole ihmisen kanssa toimimisesta hyötyä. Tällöin kyse ei ole kuitenkaan laumahierarkiasta, vaan yksilöllisestä päätösvallasta. Alpha Dog onkin siis todellisuudessa koira, joka ei katso hyötyvänsä ihmisen kanssa toimisesta. 

Auktoriteetti, josta on hyötyä

Uskon, että toimiva suhde koiran kanssa syntyy, jos koiralla on tarve seurata ihmistä itse siitä hyötyäkseen. Rodusta riippumatta koira toimii niin, että se välttyy konfliktitilanteilta ja hyötyy tästä käytöksestä. Miellyttämishalu, eli siis joillekin roduille ja yksilöille jalostunut korostunut ihmiskontaktin hakeminen, edistää ihmisen kanssa tehtyä yhteistyötä. Miellyttämishaluttomat rodut, eli koirat, joilla ei ole tarvetta hakea ihmiseltä jatkuvaa huomiota, eivät kuitenkaan pyri miellyttämishaluisia koiria enempää mystisesti varasamaan johtavaa asemaa. Ne eivät vain osoita samanlaista mielenkiintoa ohjattuun tekemiseen. Kummankintyyppisten koirien voi odottaa oppivan seuraamaan ihmisjohdatusta. Miellyttämishaluttomilla koirilla siihen voi mennä kauemmin. Tätä ei kuitenkaan tule sekoittaa siihen, että koira yrittää varastaa johtajan asemaa. Se yrittää toimia itsenäisesti, koska se on usein jalostunut käyttötarkoituksensa vuoksi moiseen käytökseen (esim. alkukantaiset vinttikoirat, itsenäiset laumanvartijat, itsenäisesti jäljestävät koirat). Rankaiseminen ei opeta näille koirille ihmisen seuraamista sen enempää, kuin muillekaan. Se opettaa korkeintaan tietynlaisen toiminnan välttämistä. Moni itsenäinen koira on myös voimakasluontoinen, jolloin fyysinen "hallitseminen" ja koiran "alistaminen" saattavat laukaista vastareaktiona hyökkäyksen tai vaihtoehtoisesti tehdä koirasta vielä hankalamman hallittavan, koska se ei paitsi katso hyötyvänsä ihmiskontaktista, ei myöskään halua olla ihmisen seurassa epämukavien kokemusten pelossa. 

Parhaan mahdollisen tuloksen, koirayksilöstä riippuen, saa ymmärtämällä, ettei koira  ole ihminen eikä susi. Se ei halua hallita laumaa, vaan se haluaa toimia itselleen hyödyllisellä tavalla. Yhteistyön ollessa hyödyllisintä, mitä koiralle voi tapahtua, se haluaa toimia yhteistyössä. Dominoivasta käytöksestä tulee tehdä hyödytöntä. On väärin väittää, ettei yksikään koira maailmassa testaa rajojaan. Varsinkin nuoret koirat testaavat rajojaan usein. Tämä käytös tulee kuitenkin nähdä nimenomaan haluna päättää itse, ei haluna pyrkiä johtajaksi. Koira ei osaa haluta valtaa. 

Ongelmakäytös on usein merkki siitä, että oikeanlaista käytöstä ei ole joko opetettu tai koira on oppinut vääränlaiseen toimintaan ja se on hyötynyt siitä. Siksi tärkeintä on opettaa koiralle uusi toimintamalli, joka tuottaa sille enemmän mielihyvää tai suuremman palkinnon. Rankaisemalla ja alistamalla saadaan aikaan nopeita tuloksia, muttei opeteta mitään. Sillä passivoidaan. Pidempiaikainen ratkaisu on paitsi estää väärä käytös, myös opettaa tilalle uusi ja parempi. 

Loppuviimeksi tämä soveltuu ihan kaikkeen oppimiseen, oli takana ongelma tai ei. Koira on eläin, joka ei saa syntyessään lahjana taivaasta ymmärrystä siitä, mitä siltä toivotaan. Se oppii kokemansa perusteella, niin hyvässä kuin pahassa. Ihmisen tehtävä on opettaa sille, kuinka ihmisyhteiskunnassa eletään, ja tehdä se eettisesti.