Keväthaavereita

Poikkeuksellisesti luvassa on hieman enemmän kuvapainotteinen postaus. Olemme viettäneet tavanomaista jäistä kevättä, sillä pihamme sijaitsee varjoisella metsätontilla, ja tänäkään vuonna emme kokonaan säästyneet terävän jään haavereilta. Kenraalimajuri onnistui kompastumaan ulkona ja venähdyttämään etujalkansa, joten sitä on paranneltu viime viikot. Kiirastorstaita edeltävänä yönä Sotaperuna taas onnistui pissalla käydessään loikkaamaan jäälouhikkoon niin, että kynnen sarveiskerros irtosi kokonaisuudessaan. Vamma hoidettiin pikku päiväkänneillä Rauman Evidensiassa, kantaklinikallamme, ja pääsiäinen menee toipuessa.

Kynsivammoista tulee aivan uskomattoman paljon verta. Kuulin pihalta pikku vingahduksen, mutta Sotaperuna ei ontunut eikä aristellut etujalkaansa kirmatessaan sisälle. Ilman niitä nopeasti lattian täyttäviä verisiä tassunjälkiä ja pikku lätäköitä en varmaan olisi vammaa edes huomannut. Nyt sitä oli vaikea olla huomaamatta.

Yöllisestä haavanhoidosta ei tullut mitään, sillä sarveiskerros roikkui vielä yhdestä kulmasta kiinni ja selvästi sattui. Vinttikoiriin tottuneena yritin pestä haavaa ja ottaa repsottavaa kynnen kappaletta varovasti pois, mutta Sotaperuna oli asiasta toista mieltä ja juoksi ympyrää niin kauan, että koko keittiö ja kaksi sen mattoa olivat yltä päältä veressä. Lopulta palanen oli yöllä lähtenyt pois ja aamulla kynsi näytti keljulta ja kipeältä. Menimme siis näyttämään sitä pikaisesti Rauman Evidensiaan, jossa päädyimme lääkärin kanssa rauhoitukseen, sillä joitakin yksittäisiä sarveiskerroksen palasia näkyi vielä. Muulla tavoin kynsi oli aivan normaali, joten päädyimme aloittamaan hoidon ilman antibioottia ja toivomaan parasta sekä suojaamaan haavaa hyvin.

Tassusiteen ja ylipäänsä kaikenlaisten haavojen ja vammojen hoito on vinttikoiranomistajalle varsin tuttua puuhaa. Sotaperuna on ehdottomasti hankalin asiakas, jonka haavereita olen koskaan paikkaillut (ja se on aika paljon ottaen huomioon, että minulla on ollut myös frettejä ja Herra Hittavainen oli vielä hybridi), mutta homma helpottuu kerta kerralta, kunhan ei vain anna periksi. 

Eläinlääkärissä Sotaperuna sai taas kehuja käytöksestään. Se istui nätisti odotusaulassa, vaikka siinä oli muita koiria, ja se antoi lääkäreiden ja hoitajien käsitellä itseään. Juuri tällä tavalla presan kuuluu käyttäytyä. Vaikka puhun avoimesti myös arjen haasteista tällaisen koiran kanssa, niin eivät ne mitään ilmestyskirjan hirviöitä ole. Kunhan ne koulutetaan oikein, niillä on hyvä hermorakenne ja omistaja osaa lukea koiraansa, presa canario on sivulliselle yhteiskunnan jäsenelle ihan yhtä vaaraton kuin mikä tahansa eläin - avainasemassa on ymmärtää sen ominaisuuksia ja toimia sen mukaan. Tämä vastuu on aina omistajalla, joskin totta kai sitä toivoisi ihmisten kiinittävän huomiota omaan käytökseensä vieraiden koiren seurassa. 

Alla muutamia kuvia viime ajoilta.