Kylmähorrosta ja koronakoira-ahdistusta

Kotilot, joita harrastan koirien ohella, menevät kylmästä horrokseen. Se hautautuvat maahan, rakentavat itselleen kalkkiläpän ja nukahtavat. Osa muuttuu tavattoman epäaktiivisiksi ja syö vain silloin tällöin, nukkuen muun ajan syvällä kuoressaan. Olen alkanut epäillä, että vuodet homekoulussa tekivät minustakin kotilon.

Jos jätetään pois neurologiset ja hengittämiseen liittyvät oireet, joiden listaaminen on sekä ahdistavaa että pitkäveteistä, syksy tarkoittaa minulle kylmää ja kylmä tarkoittaa kipua ja jäykistyviä niveliä sekä niiden aiheuttamaa lisääntynyttä unentarvetta.

Suomen olosuhteissa näiden sairauksien kanssa asuminen tarkoittaa noin yhdeksää kuukautta vuodesta puolikuntoisena taapertamista. Se on pitkä aika odottaa seuraavaa kesää ja toivoa, että se on hyvä, kohtuullisen lämmin ja kohtuullisen kuiva (muttei liian kuiva eikä kuuma) kesä. 

Kyllä, pois muuttaminen on käynyt mielessä. Se on kuitenkin työlästä, rahaavievää ja koko perheeni asuu täällä. Siispä olen tähän asti vain sinnitellyt - ja sinnittelyä se onkin. Kun muut alkavat julkaista kuvia ruskasta ja ihastella aamujen raikkautta ja kirpeää syysilmaa, minä valmistaudun verta vuotaviin nenän limakalvoihin, väsymykseen, särkyyn ja jäykkyyteen. Ja jos voisinkin vain monen tapaan kääriytyä vilttiin, juoda kuumaa kaakaota, sytyttää kynttilöitä (yksi asia, jota kaipaan aivan valtavasti - oikeat kynttilät) ja antaa maailman tummua, mutta kun koirat vaativat tekemistä vuoden ympäri. Se on tässä kohtaa sekä hyvä että huono asia. Ilman niitä en varmaan liikkuisi yhdeksään kuukauteen kuin töihin ja takaisin, mutta toisaalta saisin myös varmasti nukkua, levätä ja kirjoittaa enemmän. 

Koirajuttuja

Viime aikoina koronakoiraihmiö on ikävä kyllä alkanut näyttää niitä jo odotettavissa olleita huonoja puoliaan. Koirahyökkäyksiä on raportoitu paljon, keskustelupalstat käyvät kuumina ja kuten yleensäkin ihan minkä tahansa hyökkäyksen sattuessa, joku ehdottaa tiettyjen rotujen kieltämistä.

"Tappajakoira" on ihan uskomattoman loukkaava termi. "Tappajarotuinen", "taistelukoira", "tappajakoira"... kaikilla näillä termeillä viitataan yleensä isoihin, molossityyppisiin koiriin (amstaffit, presa canariot, bullmastiffit...). 

Ensinnäkin; koiratappelut ovat LUOJAN KIITOS sivistyneessä maailmassa rikollista ja kiellettyä toimintaa. Toiseksi; suurin osa vastaantulevista molosseista ei elämässään pääse tappamaan mitään eikä ketään. Tappajarotuinen... niin no, terrieritkin on jalostettu tappamaan. 

On aivan totta, että osa koirista on jalostettu taistelemaan toisiaan vastaan tai hävittämään esimerkiksi karjaa hätistelevät irtokoirat. Osa on jalostettu pysäyttämään ihmiset. Kyllä, tämä aiheuttaa nyky-yhteiskunnassa tietynlaisia erityistarpeita näiden koirien pitoa ajatellen. Vastuu on suuri, sillä koiralla on potentiaali vahingoittaa vakavasti niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Näiden rotujen omistajien ei tule missään tapauksessa eikä milloinkaan aliarvioida koiraansa. Loppuviimeksi ne ovat kuitenkin koiria siinä, missä muutkin koirat. Ne tykkäävät omasta perheestään, hellyydestä, leikkimisestä, lämpöisistä pedeistä, namuista ja yhteisestä tekemisestä. Ne ovat jonkun perhettä. Ne ovat jollekulle maailmassa sitä kauneinta, puhtainta ja tärkeintä. 

Olen alusta asti puhunut Babian rodusta, ominaisuuksista, haasteista ja omistamisen vastuusta avoimesti. En koe, että olen mustamaalannut rotua, sillä olen samaan aikaan puhunut sen vahvuuksista, kivoista puolista ja siitä, miten lutuinen sylikoira se on kaikille tutuilleen. Minusta tulee uskomattoman ahdistunut ja surullinen, kun kuulen jonkun viittaavan Babian kaltaisiin koiriin "tappajakoirina". Babia ei (todistetusti) halua tappaa edes kärpäsiä. Sen aggressio on vahtimista ja kohdistuu suurelta osin nimenomaan toisiin koiriin ja ihmisiin, joiden se kokee käyttäytyvän uhkaavasti. Se ei taaperra ympäriinsä ja halua tappaa kaikkia. Sen tehtävä tässä maailmassa on suojella rakkaimpiaan (kuten Myrsky-elokuvan trailerissa aikanaan kuvattiin kaukasianpaimenkoiraa) ja minun tehtäväni on varmistaa, ettei se näin tehdessään aiheuta kenellekään harmia. 

Ymmärrän pelon, ymmärrän ahdistuksen, ymmärrän jopa sen, etteivät kaikki pidä tämänkaltaisista koirista. En koe loukkaavana, jos joku vaihtaa kadunpuolta. Sen sijaan koen loukkaavana, jos tieten tahtoen levitetään yleistäviä stereotypioita tai puhutaan netin keskustelufoorumeilla kaikkien "tappajarotuisten" kieltämisestä, lopettamisesta tai mielenvikaisuudesta. Tietyt ominaisuudet voivat toki tehdä vahtivasta molossista pahimmillaan vaarallisen, mutta me ihmiset jalostimme ne ominaisuudet siihen. Me ihmiset olemme myös vastuussa siitä, ettei koira toimi hallitsemattomasti. Jos joku on syypää koirahyökkäyksiin, on se ihminen. Syyttäkää ihmistä. 

Jollekulle tappajakoira on minule Paapaa, Papa, Baba, Papatti, Sotaperuna ja lutuinen sylikoira. Kaikista koiristani juuri Babia on ehdottomasti läheisyyskaipuisin. Jos se saisi päättää, se istuisi koko ajan jonkun ystäväihmisensä sylissä. Muista koirista se ei kamalasti tykkää, muttei myöskään halua omilleen pahaa.

Harrastusjuttuja

Pirteämpiin aiheisiin; olemme valmistautumassa Sotaperunan kanssa petojahdin SM-kilpailuihin. Petojahti on molossien viehejuoksua ja se on yleisesti ottaen kovin kovaa touhua kaikkien vähänkään saalisviettisten koirien mielestä. Babia aikoo osallistua 30.10. järjestettäviin kisoihin. Olemme aloittaneet treenit, mutta emme mene kisaamaan veren maku suussa. Katsotaan, miten peruna pinkoo. Saattaa olla, että se yllättää; kumpaan tahansa suuntaan. 

Näytelmäpuolella on hiljaista. Emme ole suunnitelleet menevämme oikein mihinkään. Ehkä katselen messaria sillä silmällä, mutta suurella todennäköisyydellä se jää välistä tänäkin vuonna. Afgaanit eivät tunnu laittavan pahakseen. Niiden mielestä on kovempi remuta metsässä saastaisena ja leikkiä pihalla puskissa kuin näyttää nätiltä. 

Jos jollakulla on ollut sellainen käsitys, että afgaaninvinttikoira on aina huolitellun ja siistin näköinen, niin ei se ole. Eivät ainakaan omani, jotka suurimman osan ajasta näyttävät siltä, mitä ovatkin; turkkikoiria keskellä pihkaista, tikkuista metsätonttia.