Projektietana Kouko

Kotiloiden hoito, kuten jo aiemmin tuli todettua, ei ole rakettitiedettä. Niillä on kuitenkin omat vaatimuksensa siinä, missä millä tahansa eliölajilla ja niitä pitävän tulee sitoutua tarjoamaan niille oikeanlainen koti. Oli kyse mistä eläimestä tahansa, olennon on pystyttävä elämään sille ominaista elämää sille otollisissa olosuhteissa. 

Olin nähnyt Koukon kaltaisten "terraarioita", jos niitä sellaisiksi voi sanoa, lukuisia kertoja eläinkaupassa vieraillessani. Eläinkaupoissa kotiloiden olosuhteisiin ei tunnuta ihan kamalasti kiinnittävän huomiota. Koukosta kuulin kysellessäni eläinkaupasta siiroja ja tiedustellessani uteliaana, onko heillä mahdollisesti kasvattajilta peräisin olevia, suomalaisia kotiloita. Minulle vastattiin, että saatavilla on kolme kotiloa; kaksi reticulataa ja yksi "achatina adelinea".

Hälytyskellot soivat ensi kertaa jo tässä kohtaa, sillä "achatina adelineaa" ei ole olemassa. Keskustelun luotettavan harrastajan kanssa (hän mainitsi myös nähneensä kotilot ja paljasti niiden elävän hyvin epäotollisissa olosuhteissa) ja päädyimme yhdessä siihen, että kyseessä on luultavasti Archachatina papyracea adelinae Cameroon, eli Archachatina-sukuun kuuluva, kosteammassa ja lämpöisemmässä viihtyvä kotilo. 

Kotilon sanottiin olevan tukusta ja sen iästä ei osattu veikata mitään. Se oli kuitenkin asustellut kaupassa n. puoli vuotta ja oli "n. kämmenen kokoinen", eli luultavasti jo täysikasvuinen. Kenties se on tullut kauppaan aikuisena, ehkä se on tullut sinne nuorena, mutta yhtä kaikki se ei luultavasti ole eläessään asustellut sille otollisessa elinympäristössä. 

Vastustan eläinten hankkimista eläinkaupasta, varsinkin, jos ne ovat peräisin tukusta, mutta kävin siitä huolimatta katsomassa kotiloita. 

Niiden elinolosuhteet eivät olleet otolliset. Toki multa/luonnonturve oli kosteaa, mutta sitä oli myös liian vähän. Kummallakaan lajilla ei ollut lämpömattoa eikä minkäänlaista mahdolisuutta kiipeillä tai kunnolla kaivautua. Kuoret olivat karmeassa kunnossa. Se vähä, jonka adelinaesta näin, oli kulunutta ja halkeillutta. Uusi osa kuoresta oli kuitenkin vanhaa parempaa, joten jollain tavalla edistystä oli tapahtunut.

Jätin kotilon ostamatta, mutta varasin sen. Myönnän, että toimin tässä kohtaa täysin tunteideni mukaan. Olisin kovasti halunnut napata myös reticulatat, mutta yhden kotilon hinta oli hulppeat 40 euroa, joten minulla ei ikävä kyllä ollut siihen varaa. Koin, että yksin vähässä turpeessa nyhjäävä adelinae pääsisi ainakin jos ei muuta, niin yksin vähän mukavampaan terraarioon asumaan. 

Minulle tuli kiire hankkia toinen terraario, jotta saisin Hiidelle, Näkille ja Peikolle varatun poikasterran muutettua adelinaelle sopivaksi. Päätin myös kutsua adelinaeta Koukoksi. Kouko on suomalaisessa kansaperinteessä paha olento tai henki, sen suuremmin sen olemusta tai ulkonäköä määrittelemättä. Kotiloa nyt ei voi pahana pitää, mutta koska en ollut nähnyt Koukosta muuta kuin sen rujon kilven törröttämässä esillä multapaakusta koin nimen olevan sille jollain tavalla sopiva. Lisäksi kaikki muutkin kotiloni on nimetty suomen kansanperinteen hirviöiden ja taruolentojen mukaan. 

Hain Koukon viikkoa myöhemmin, maksoin siitä 40 euroa sen kunnosta huolimatta ja toin sen kotiin tätä postausta kirjoittaessani kaksi päivää sitten. 

Reppana Kouko. En ole ihan varma, mitä on tapahtunut, mutta selvästi se on viime aikoina elänyt jos nyt ei kuin kuningas, niin paremmin kuin nuorempana. Kuoressa on useita halkeamia ja säröjä, mutta se ei ainakaan näyttäisi olevan liian pahasti halki mistään.

Yllätyksekseni ja ilahduksekseni Kouko oli ainakin sen verran aktiivinen, että heräsi takertumaan kanteen tulomatkalla. Sain napattua sen kuoresta kuvan myöhempää muistelua ja tarkastelua varten. Kuvaussession jälkeen tökkäsin koko kannen terraarioon seinää vasten nojaamaan, ja Kouko olikin jossakin kohtaa liikkunut kannesta pois niin, että sain napattua siitä toisenkin kuvan. 

Kouko esillä kuorestaan. Olin ilahtunut siitä, miten se jaksoi ainakin tutkailla ympäristönsä lävitse kerran ennen kaivautumistaan lämpömaton puolelle maahan.

Kouko tutkaili pienen terraarionsa läpi varsin verkkaan ja kaivautui sen jälkeen terraarion lämpöiseen päähän syvälle maahan. Siellä se on ollut siitä lähtien. 

Olen suihkutellut Koukon kuorta lämpöisellä vedellä kannustaakseni sitä liikkumaan, mutta vielä se ei ole liikkunut mihinkään. Jos se ei pian kipua ylös, joudun kaivamaan sen kolostaan ja asettelemaan sen ruokalautaselleen. Toipuakseen sen tulee syödä. Toki voi olla, että lämpöiseen päästyään se lämmittelee nyt haltioissaan turpeessa haluamatta liikkua yhtään mihinkään. 

Asiaan vihkiytyneen harrastajan ja kotiloryhmän mielipide oli, että Kouko tarvitsee oikeanlaisten elinolojen lisäksi runsaasti proteiinia ja kalkkia. Saattaa olla, että ripottelen sen ruoan päälle D-vitamiinivapaana kalkkijauhetta alkuun, vaikka näin normaalioloissa seepiansuomu riittää kotiloille varsin hyvin. 

Nähtäväksi jää, miten Koukon tilanne etenee. Toivon kovasti, että päästyään oikeanlaisiin olosuhteisiin se piristyisi ja alkaisi syödä kunnolla.

Kouko on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on selvittää, millaisissa oloissa eläimen tulee elää. Surullisinta Koukon ja reticulatojen tilanteessa on, että niiden vieressä seinässä oli lappu, jossa niiden vaatimat elinolosuhteet oli lueteltu selvällä suomen kielellä. Jostakin syystä niistä vain ei koettu tarpeelliseksi pitää kiinni. Tuloksena on sairas eläin, jonka selviämisestä uudessa kodissa ei ole takeita. 

En halua kirjoituksellani mitenkään loukata eläinkauppojen työntekijöitä; suurin osa heistä ei tahdo eläimille kuin pelkkää hyvää. Tässä kohtaa esiin tulee kuitenkin eläinkauppojen isoin ongelma; on kohtuutonta ajatella, että työntekijät tietäisivät jokaisen mahdollisen myytävän eläimen taustat, iät ja vaatimukset. Väistämättä jokaisella on jokin alue, jonka suhteen tietämys on pinnallisempaa. Tämä johtaa tilanteisiin, joissa kärsijänä kaikkien niin tahtomatta on eläin.