Riidanhaastaja laumassa

Jokainen meistä on kuullut sanonnan "vika on aina hihnan toisessa päässä". Tällä viitataan koiran aggressiivisen käytöksen johtuvan aina ihmisestä. Hyvin yleisesti käytetään myös englanninkielistä sanontaa "it's not about the breed but how you raise them", joka kääntyy suurinpiirtein "kyse ei ole rodusta vaan kasvatuksesta". Vaikka kummassakin sanonnassa on totuuden siemen, aggressiosta puhuttaessa meidän pitäisi hetimmiten pyristellä pois näistä harhaluuloista.

Aggressiivisuudesta puhuttaessa tulee tehdä selväksi, että kyse ei ole ominaisuudesta, jonka koira voi kehittää vain ollessaan onneton, kokiessaan väkivaltaa tai huonon suhteen seurauksena. Aggresio ei aina myöskään kerro huonosta hermorakenteesta. Aggressio on monilla roduilla sisäsyntyistä ja periytyy eteenpäin vanhemmilta pennuille.

Viettejä on yleisen viettiteorian mukaan ainakin viisi: laumavietti, suojeluvietti, ruoanhankintavietti, saalisvietti ja sukupuolivietti. Joidenkin teorioiden mukaan viettejä on myös lisää, ja yksi näistä vieteistä on aggressiovietti. Ajatteli viettiteoriasta mitä tahansa, viettien olemassaoloa ei voi kieltää. Myös me ihmiset toimimme joissakin asioissa viettiemme mukaan, vaikka ajattelevina, tuntevina olentoina voimmekin vaikuttaa käytökseemme. Samoin koirien on mahdollista toimia viettejään vastaan, mutta ne ovat silti olemassa ja ohjaavat koiran käytäytymistä opittujen toimintamallien sekä ympäristön vaikuttimien lisäksi. Vietit ovat sisäsyntyisiä motivaatioita, jotka kannustavat yksilön elossapysymisen kannalta tarpeelliseen toimintaan. Koiran vanhemmista (esimerkiksi rodusta ja linjasta) riippuen sen viettien tasot vaihtelevat. 

Biologisesti aggressio on kyky nostattaa testosteronitasoa nopeasti, jotta hätätilanteessa toimintakyky parantuu. Voidaankin sanoa, että jokaisella luonnostaan hyvällä, pysäyttämiseen pystyvällä vahtikoiralla on yleensä myös voimakas aggressiotaipumus; se on niiden vartiointi- ja toimintakyvyn perusta.

Oli aggressio sitten vietti muiden mukana tai jonkinlainen muista vieteistä ja tekijöistä kumpava piirre tai reaktio, osa koirista on aggressiivisempia kuin toiset. Nyky-yhteiskunnassa aggressiivisuus lasketaan usein negatiiviseksi ominaisuudeksi ja googlettamalla "koiran aggressio" tai "koiran aggressiivisuus" löytyy useampia, pitkiä tekstejä siitä, miten aggressiosta voi päästä eroon. Aggressiosta ei kuitenkaan voi päästä eroon, jos se on osa koiran perimää ja yksi sen ajavista voimista.

Heitetään esille taas esimerkki ihmisistä. Kuvitellaan ryhmä kavereita viettämässä iltaa. Ryhmä on läheinen, kaikki ovat keskenään hyvissä väleissä. Illan mittaan meno kiihtyy. Mitä kovemmaksi meininki kehittyy, sitä riehakkaammin Alfons-Annikki käyttäytyy. Kaikki tietävät tämän; A-A on aina ollut sellainen. Kun joku sitten jossain välissä vahingossa menee istumaan A-An paikalle tai horjahtaa vahingossa päin, A-A aloittaa rähinän.

Kaikki meistä eivät toimi edellämainitulla tavalla, mutta osa meistä toimii. Osa myös meistä ihmisistä on reaktiivisempia ja nauttii kärhämästä ja tappelusta. Myöhemmin voidaan lyödä Irwinin sanojen mukaan "kättä päälle naurahtain", mutta kun tilanne on päällä, se on päällä. 

Aggrssion syntytapoja on monia ja on aivan totta, että puhuttaessa useimmista roduista aggressiivisuuden voidaan ajatella johtuvan huonoista hermoista, huonoista kokemuksista, huonosta suhteesta johtajaan tai kivusta. Meillä on kuitenkin myös rotuja, rotumixejä ja linjoja, joissa taipumus aggressiivisuuteen on läsnä huolimatta siitä, miten paljon ja miten hyvin koiraa sosiaalistetaan. Se suhtautuu luonnostaan epäluuloisesti asioihin ja sen myötä se myös kokee tarvetta ajaa vieraat pois. Moni tällainen koira on myös resurssiaggressiivinen, eli puolustaa omaansa muita vastaan, vaikka ne muut olisivat sen kavereita. Vaikka tällaista aggressiivisuutta ajaakin nimenomaan epäluulo, kyse ei ole kuitenkaan huonosta hermorakenteesta. Monet perimänsä kautta luonnostaan hyvät, pysäyttävät vahtikoirat ovat hyvin itsevarmoja ja eleettömiä aikuisiksi kasvettuaan. Useat niistä ovat myös ohjaajapehmeitä ja loputtoman kärsivällisiä ja kilttejä omalle ihmislaumalleen.

Sotaperuna ja Lumiprinsessa.

Kaikki, mitä valo koskettaa

Sotaperunan sisäsyntyinen aggressio on voimakas. Sen emälinja on myös voimakkaan vieraskoira-aggressiivista ja pentutestauksessa sen mainittiin ilmentävän taipumusta voimakkaaseen resurssiaggressiivisuuteen. Kaikki tämä on pitänyt paikkansa arjessa. Ensimmäisinä kuukausinaan suloinen, tappijalkainen pikku sintti on kasvanut omasta mielestään koko Euroopan omistavaksi teinihormonihirviöksi. Viimeisen parin kuukauden ajan vieraskoira-aggressiivisuus, vieraisiin ihmisiin kohdistuva aggressio ja resurssiaggressiivisuus myös oman lauman kanssa ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia.

Ihmisen on helppo ottaa aggressio henkilökohtaisesti. Sitä ei kuitenkaan pidä ottaa henkilökohtaisesti, vaan sen syyt ja keinot hallita sitä tulee tunnistaa ja tiedostaa. 

Kotona Sotaperuna ja Ruhtinatar eivät enää sisätiloissa hengaa samassa huoneessa. Tämä oli odotettavissa, sillä Sotaperunan fyysinen päsmäriluonne ei missään vaiheessa oikein mennyt yksiin Ruhtinattaren kylmänviileän aristokraattiluonteen kanssa. Sotaperuna alkoi murista Ruhtinattarelle yhteisen sängyn käytöstä ja lopulta muutenkin kytätä sen liikkumisia. On vanhalle koiralle huomattavasti vähemmän stressaavaa voida kulkea talossa omia askeliaan vahtimatta, joten sisällä tytöt eivät enää ole samassa tilassa ilman erottavaa koiraporttia. Myös Haikalasen menemisiä Sotaperuna kytistelee, mutta huomattavasti hellemmällä asenteella. Siksi Haikalanen on vielä tähän asti voinut nukkua jopa samassa vuoteessa, kunhan meni siihen ensin. 

Lumiprinsessan kanssa Sotaperuna on edelleenkin sydänystävä ja Lumiprinsessa nukkuukin usein Sotaperunan kainalossa samaan tapaan kuin Sotaperuna kuukausia aiemmin nukkui sen kainalossa. 

Resurssiaggression takia Sotaperuna on alusta asti syönyt eri huoneessa kuin muut. Vahdin ruokailun aina tarkasti, mutta Sotaperunan kohdalla päätin jo alussa, että pelkkä vahtiminen ei riitä; se syö omassa huoneessaan portin takana ja tällä tavalla ruokarauha on taattu kaikille. 

Resurssiaggressiivisuus näkyy tällä hetkellä vähemmän leluissa, mutta se näkyy kyllä niissäkin. Rauhan takaamiseksi meillä ei sisätiloissa ole leluja saatavilla (muilla kuin Kenraalimajurilla, joka asustelee omassa tilassaan), mutta ulkona Sotaperuna nostaa karvat herkästi pystyyn leluleikeissä. Lumiprinsessa saa vielä retuuttaa samaa lelua, mutta sekin on alkanut aistia Sotaperunan kasvavan asenteen ja antaa yleensä lelun kaverilleen. Joskus silloin tällöin se juoksee lelun kanssa hetken karkuun, mutta luovuttaa lelun kisailemassa, jos Sotaperuna saa sen kiinni. Lumiprinsessa ja Haikalanen ovatkin erittäin hyviä ja koiraa erinomaisesti puhuvia laumakoiria, josta on Sotaperunan kanssa asuessa iso apu. Myös Ruhtinatar puhuu hyvää koiraa, mutta ikänsä vuoksi se on selvästi jo hieman kyllästynyt nuorempien energiaan. Se ansaitsee viettää päivänsä rauhassa ja joutumatta miettimään omaa elekieltään sen suuremmin.

Nollasta sataan nanosekunnissa

Vieraiden aikana Sotaperuna tapaa vieraat ensin ja ennen kaikkea ilman muita koiria. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, sillä kiihtyessään Sotaperuna nopeasti ryhtyy rettelöimään. Se ei tee tätä siksi, ettei rakastaisi laumaansa, vaan koska sillä keittää helposti yli ja se ei osaa hillitä itseään. Tämä on presoilla hyvin yleistä ja niiden kanssa neuvotaankin usein eristämään koirat pahimman tunnepurkauksen ajaksi. Kun energiatasot ovat laskeneet ja kaikki ovat rauhallisia, lauma voi olla yhdessö vieraidenkin aikaan. 

Tästä samasta syystä vieraita neuvotaan meillä olemaan kiinnittämättä koiriin mitään huomiota. Tällä tavalla pääsemme nopeammin takaisin rauhalliseen perustilanteeseen. Kun jokainen koira on hiljaa ja rauhassa, vieraat saavat rapsuttaa saataville taapertavia koiria ihan niin paljon kuin haluavat. Reaktiivisen koiran kanssa omistajan tehtävä on selvittää pelisäännöt ja myös huolehtia siitä, että niitä noudatetaan. Sotaperunan kanssa vain harvalla on oikein tervehtiä sitä riehakkaasti ja nämä tervehdykset suoritetaan aina silloin, kun muut koirat eivät ole lähietäisyydellä. Näin Sotaperuna saa riemastua lempparivieraidensa visiitistä yllin kyllin ilman, että sen riemu riskeeraa yhdenkään muun koiran terveyttä. Jokainen koira pääsee sanomaan "heipat" ja jokaiselle on luvassa yhtä lailla huomiota. Sujuvuuden vuoksi tapaamiset vaan hoidetaan asteittain. 

Meinasin antaa esimerkiksi kiihtymistilanteista vielä lenkit ja mainita, että Sotaperuna ulkoilee tästä syystä vielä lenkillä yksin. Huomasin kuitenkin samaan syssyyn, että jokainen koiristani lenkkeilee yksin. Meillä oli pari vuotta sitten ikävä kojhtaaminen irtokissan kanssa. Lumiprinsessa ja Haikalanen onnistuivat yhdessä riuhtaisemaan vasemman käteni niin, että selkälihaksiin ja olkapäähän tuli pysyvä vaurio. Tästä syystä koirat lenkkeilevät nykyään yksin, sillä väsyessään kädestä ei ole juuri mihinkään.

Älkää päästäkö kissoja ulkoilemaan vapaasti, kiitos. 

No kiellä sitä

Resurssigarressiosta sanotaan, että pahinta on pakottaa koira luopumaan siitä resurssista, jota se puolustaa. Komentaminen taas ei välttämättä riitä silloin, kun koiran resurssiaggressiivisuus on hyvin korkea. Kenties toimivinta resurssiaggressiivisuuden kanssa on varmistaa, että resursseista ei tarvitse tapella ja kaikilla on kylliksi kaikkea. Tiettyjä resursseja ei tarvitse jakaa ja yltiösosiaalinen happy-go-lucky-kulttuuri ei ole pakollista, jos siihen ei ole henkisiä valmiuksia eikä itsehillintää. Joskus on vaan kaikille helpompaa olla erillään kavereita kuin samassa pedissä tukkanuottasilla.

​Aggression tulee olla hallinnassa, mutta hyvin harvoissa tapauksissa koiraa on millään tavalla mielekästä pakottaa tilanteisiin, joita sen ei ole luonnollista kestää. Presa canario ei ole koirapuistokoira eikä sen rähinä vieraille koirille ole ongelmakäytöstä; se on presa canariota. Jokaisen koiran tulee pysyä hallinnassa, mutta olisi röyhkeää ja vastuutonta perimän huomiotta jättämistä olettaa koiran tulevan toimeen kaikkien kanssa lähietäisyydellä. Samalla tavalla resurssiaggressiivisuus on osa rotua; rodun harrastajat jörjestävät elämänsä niin, ettei koirien tarvitse viettää elämäänsä jatkuvassa pienessä turhautumisen tilassa. 

Kaikki koirat eivät ole laumakoiria. Jotkut koirat ovat kehnoja laumakoiria. Tärkeintä on luoda ynpäristö, jossa kaikki voivat hyvin. Jatkuva komentaminen, kieltäminen ja paineen alla kyyhöttäminen on koiralle stressaavaa, kuluttavaa ja väsyttävää. Jos se voi paremmin ollessaan toisista erillään, miksi se on oltava laumassa lähietäisyydellä muiden kanssa vain, koska me ihmisinä päätimme, että näin on parempi?

Kaikki edellämainittu johtaa siihen, että aggressiosta kieltämisen sijaan elämä tulee järjestää kaikille mukavalla tavalla. Vaikka aggressiiviseen käytökseen tulee toki puuttua, on ennaltaehkäisy monessa tapauksessa paljon tuottoisampaa, mielekkäämpää ja johtaa rennompaan koiraan, joka puolestaan ilmentää vähemmän stressiperäistä aggressiota. 

Meidän laumassamme Sotaperuna ulkoilee lenkeillä yksin ja pihalla riehuessaan Lumiprinsessan kanssa. Lepohetkinä se nukkuu yleensä joko Lumiprinsessan ja Haikalasen tai pelkän Lumiprinsessan kanssa. Yöt Sotaperuna viettää aitauksessa samassa tilassa muiden kanssa, koska se selvästi ahdistui ajatuksesta nukkua yksin. Aitauksessa nukkuessaan se ei ole vaaraksi muille ja se saa nauttia lauman mukanaan tuomasta turvallisuudentunteesta ja yhteenkuuluvuudesta. 

Tulevana kesänä Sotaperuna saa ulos oman tarhan, jossa se voi ulkoilla pidempiä aikoja ja myös yhdessä Haikalasen, Ruhtinattaren ja Kenraalimajurin kanssa. Tällä tavalla se saa olla mukana toiminnassa - turvallisesti.

No se nyt vaan on tollanen

Kaikki edellämainittu vaivannäkö arjessa on luotu, jotta laumaan saadaan aikaiseksi rento ja mukava fiilis. Kun laumassa on rento ja mukava fiilis eikä kukaan stressaa, rennot ja hyvinvoivat laumalaiset kehittävät muutamien hankalampien kanssaeläjiensä suhteen "no se nyt vaan on tollanen"-asenteen. Tämä asenne on hyvin nähtävissä afgaaneissa, jotka suhtautuvat esimerkiksi Kenraalimajurin ajoittaiseen äksyilyyn välinpitämättömyydellä tai ystävällisyydellä. Sotaperunan pullistelukaan ei aiheuta niissä ikäviä reaktioita; Ruhtinatar lähtee pois, Lumiprinsessa jättää huomiotta tai hakee Sotaperunan leikkimään. Myös Haikalanen on Sotaperunan suhteen varsin välinpitämätön ja siirtyy tarpeen tullen yksinkertaisesti nukkumaan muualle.

Riidankylväjät ovat haastavia laumakoiria, eikä niitä kannata yrittää survoa osaksi epästabiilia, hermostunutta, aggressiivista tai valmiiksi huonosti toimivaa laumaa. Tietyissä tapauksissa on vain parempi elää erikseen, kunhan kaikille on mahdollista tarjota tasapuolisesti huomiota ja tekemistä. Minulle itselleni tämä ajatustapa oli ennen voimarotuihin tutustumista vieras. Tavattuani useampia sellaisia harrastajia, joilla oli monta koiraa, muttei yhtäkään "laumaa", opin, ettei kaikki eristäminen suinkaan ole pahasta. Itse asiassa koen, että väellä ja väkisin laumaan survominen on monessa tapauksessa stressaavampaa kuin eristäminen, kunhan eristäessä ei poljeta kenenkään perusoikeuksia. 

Lumiprinsessa Sotaperunan kainalossa. Kuukausia aiemmin Sotaperuna nukkui Lumiprinsessan suojelevassa sylissä. Lumiprinsessa pelasi korttinsa oikein.

Lopuksi

On aina hyvä tehdä itselleen selväksi, millaista koiraa on kotiinsa ottamassa, ja valmistautua mahdollisiin haasteisiin hyvissä ajoin. Pennut sujahtavat usein isoonkin laumaan ongelmitta. Hankaluudet alkavat usein siinä vaiheessa, kun pennusta tulee nuori ja laumanmuodostuskausi alkaa. Silloin dominoivat, aggressiiviset ja omaa itseään suuressa maailmassa etsivät teinikoirat voivat olla laumatovereilleen varsin vaikeaa seuraa.

Ikä, koulutus ja siedättäminen tekevät paljon, mutta ihmeisiin nekään harvoin pystyvät. On paljolti rodusta, yksilöstä ja laumasta kiinni, millainen riidanhaastajan rooli on tulevaisuudessa. Yksi asia on kuitenkin varmaa; useimmissa tapauksissa riskit olivat tiedossa. Jos ehdottomana tarpeena ja ehtona perheessä elämiselle on tulla toimeen laumassa, ei kannata hankkia riidanhaastajaa. On epäreilua, että riidanhaastajat joutuvat luopumaan kodistaan, perheestään ja kaikesta tutusta vain siksi, että niiltä odotettiin jotain sellaista, mikä ei tule niiltä luonnostaan. 

Riidanhaastaja rakastaa perhettään, yleensä niitäkin, joiden kanssa se voisi vähän kisailla mahdollisuuden saadessaan. On meidän tehtävämme tarjota sille sellainen ympäristö, jossa sekä se että lauman muut yksilöt voivat hyvin - ja jossa jokainen saa olla oma itsensä.

Pikku riidanhaastaja - ja juuri sellaisena juuri täydellinen.