Voimakasluontoisista koirista ja niiden koulutuksesta

"Ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee" on vanha suomalainen sananlasku, johon uskon itse 100%. Sillä on kuitenkin merkitystä, miten se kuri yksilölle ilmenee ja millä tavoin kuria pidetään. Entisaikaan kuri ilmeni sekä lasten että eläinten kasvatuksessa lähinnä vahvempien isotteluna ja suoranaisena satuttamisena ja uhkailuna. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja nykyään tilanne on Suomessa varsin hyvä. Kaikkialla maailmassa ei kuitenkaan olla läheskään samalla viivalla.

Keskustelin pari päivää sitten ulkomaisen koirafoorumin chatissa nuoren koiraharrastajan kanssa. Toin ilmi inhoni muunmuassa piikkipantoja ja sähköpantoja kohtaan ja mainitsin, etteivät tällaiset metodit edes toimi voimakastahtoisten ja itsenäisten rotujen kanssa hyvin saatika ole niiden kanssa turvallisia. Keskustelukumppanini kysyi, millaisia metodeita sitten käytän Babian kanssa ja mainitsin käyttäväni koulutuksessa yksinomaan positiivista vahvistamista ja hallintaan liittyvissä tilanteissa tarpeen mukaan oikea-aikaisia pakotteita. Uskon siihen, että koiralle voi ja täytyy pitää kuria, mutta sen voi tehdä myös koiraa satuttamatta ja ahdistamatta. 

Saamani vastaus oli hämmentävä ja se sai minut miettimään, kuinka kaukana Suomesta, valovuosien päässä, monen maan koulutuskulttuuri ja käsitys koirasta on.

Vapaasti suomennettuna: 

​"Jaa. Itse olen ollut siinä käsityksessä, että voimakastahtoisten ja -viettisten koirien kanssa positiiviset menetelmät eivät toimi, koska niillä on niin voimakas vietti ja toimintahalu, että ne eivät yksinkertaisesti kuuntele. Mutta kiva, jos tämänkaltaiset metodit toimivat sinulle ja Babialle."

Varsinkin pennusta asti positiivisilla metodeilla koulutetuista koirista kasvaa toimintaa itsenäisesti tarjoavia ja ihmisen kanssa viihtyviä otuksia - toki afgaanilta ei yleensä parhaassakaan tapauksessa kannata odottaa samaa yhteistoimintahenkeä kuin saksanpaimenkoiralta.

Faktaa oppimisesta

Olin töissä peruskoulussa ala- ja yläkoulussa kymmenen vuotta. Toimin sekä ohjaajana että opettajana ja työskentelin monenlaisten oppilaiden kanssa, niin erityisoppilaiden kuin yleistä opetussuunnitelmaa seuraavien kanssa. Olen hyvin tietoinen siitä, että jokainen olento oppii omalla tavallaan eivätkä kaikki opetustavat toimi samoin jokaisen kohdalla. 

Positiivisen vahvistamisen kohdalla unohdetaan usein, ettei itse positiivinen vahvistaminen ole opetustapa. Se on kouluttamista ohjaava taustaideologia, menetelmä, jossa korostetaan yksilön omaa pyrkimystä kohti palkintoa.

Jokainen ymmärtävä olento, jolla on kyky tavoitella omaa etuaan, oppii parhaiten silloin, kun se hyötyy oppimastaan. Avataan virkettä vielä lisää; yksilö oppii parhaiten silloin, kun se tiedostaa jonkin toiminnan johtavan itselleen suotuisaan ja miellyttävään lopputulokseen. Se alkaa tavoitella palkintoa sen sijaan, että esimerkiksi yrittäisi vain vältellä epämukavuutta.

Positiivista vahvistamista voi harjoittaa kymmenillä, sadoilla, tuhansilla eri tavoilla opettaa. Yksilöstä riippuen kaikki keinot eivät todellakaan toimi kaikilla, mutta jokainen on mahdollista opettaa käyttämättä väkivaltaa. Yksikään lapsi maailmassa ei tarvitse turpaansa koulussa oppiakseen istumaan nätisti. Yksikään koira maailmassa ei tarvitse piikkipantaa oppiakseen hillitsemään itsensä ja kävelemään hihnassa nätisti. 

Positiivinen vahvistaminen ei tarkoita päämäärätöntä nannan tunkemista nassuun. Positiivinen vahvistaminen vaatii ohjaajalta, opettajalta, kykyä nähdä, millä keinoin yksilö oppii parhaiten ja mitä ovat hänelle houkuttelevimmat palkinnot. Positiivinen vahvistaminen vaatii ohjaajalta taitoa, jota monella kyseenalaisiin "koulutusmetodeihin" turvautuvalla ei yksinkertaisesti ole. Kun taito loppuu, väkivalta alkaa. 

Käytöksen katkaiseminen

Yksi syy sille, miksi voimakastahtoisten rotujen kohdalla uskotaan tarvittavan voimakeinoja on niiden itsepäisyys ja usein voimakas reaktiivisuus. Tässäkin kohtaa mennään kuitenkin metsään puhtaasti siksi, ettei ymmärretä, mistä on kyse.

Kun ollaan katkaisemassa käytöstä, esimerkiksi rähinää, ollaan lopettamassa toimintaa. Opettaminen astuu kuvioon silloin, kun yksilölle opetetaan alusta asti haluttua toimintaa. Positiivinen vahvistaminen ei tarkoita sitä, että rähisevälle ja kimppuun pyrkivälle koiralle tarjotaan nakkia. Koiran häiritsevä käytös tulee lopettaa. Joskus se vaatii koiran pysäyttämistä esimerkiksi hihnalla, joskus se vaatii ääniärsykettä, joskus koira on vaan raahattava pois tilanteesta. Koiran satuttaminen tällaisessa tilanteessa vain kiihdyttää sitä lisää. Hihnan päässä kuristuksissaan ja mahdollisesti tuskissaan pyöriskelevä eläin ei myöskään uhmaa yhtään ketään; se reagoi kiihtyneenä kiihdyttävään ärsykkeeseen (kipu, epämukavuus, uhan tunne) menemällä paniikkiin. 

Väsymystään jälkikäteen läähättävä, täysin uupunut ja lukossa oleva koira ei ole alistunut eikä periksiantanut. Se on uuvuksissa. Sille ei opeteta tällaisella uuvuttamisella yhtään mitään, vaan se oppii välttelemään tiettyä käytöstä tai tietynlaisten tunnetilojensa ilmentämistä kivun ja epämukavuuden pelossa. Pelko taas toimii motivaationa vain, jos sitä tasaisin väliajoin vahvistaa. Jokainen voikin sitten itse miettiä, miten eettisesti oikein se on, kun muitakin tapoja on tarjolla. 

Kuinka tilanne sitten hoidetaan? Kuten aiemmin sanoin, koiran käytös lopetetaan viemällä se tilanteesta, asettunmalla väliin, estämällä koiran liike tai pakottamalla koiran huomio itseen, mikä kullekin koiralle sopii. Tämän jälkeen alkaa opettaminen; koiralle opetetaan systemaattisesti pienin askelin, mitä siltä vaaditaan, ja sen epätoivottu käytös katkaistaan alkuunsa. Positiivinen vahvistaminen ei tarkoita namusten survomista suu vaahdossa huutavan tai päälle loikkivan koiran kitaan. 

Motivaatio

Positiivinen vahvistaminen vaatii aikaa. Tämä on ikävä fakta, josta ei pääse yli eikä ympäri, ja se on myös yksi suurimpia syitä sille, miksi koiria koulutetaan kyseenalaisesti. 

Jos saat satasen (tai hampurilaisen tai katsoa hyvää sarjaa jakson verran tai mikä sinua nyt motivoikaan) joka kerta, kun siivoat keittiön tai peset tiskit, eittämättä alat lopulta tarjota tätä käytöstä saadaksesi haluamasi. Jos saat turpaan joka kerta, kun altaassa on tiskejä, peset ihan varmasti ensimmäisten turpajuhlien jälkeen joka kahvikupin heti, kun se tiskialtaasta löytyy, olettaen, että ymmärsit asiayhteyden. Jos et, saat mahdollisesti turpaasi useamman kerran ennen kuin keksit sen.

Kummassakin tapauksessa sinulla on lopulta olemassa motivaatio hoitaa sinulta odotettu työ. Ensimmäisessä tapauksessa sinun mielialasi on kuitenkin huomattavasti korkeampi ja odotat kenties innolla kahvikuppia, lusikkaa tai tassettia, jonka voit hinkata puhtaaksi palkkion toivossa. Kenties tähän tilanteeseen pääseminen ottaa vähän aikaa, mutta palkkion toivossa peset varmasti tiskit melko lailla joka kerta, vaikket sitten aina lempparipalkkiota saisikaan. Ehkä alat jopa tarjota muuta toimintaa, vaikka pöydän pyyhimistä, saadaksesi lisää kivoja juttuja.

Toisessa tapauksessa sinua ajaa puhdas pelko ja epämukavuus. Vaikka alat suorittaa hommaasi orjallisesti heti ymmärtäessäsi, mikä nenäverenvuotoon johtaa, ja vaikka saisit hommasta palkkionkin lopulta, tiedät kuitenkin, että jättämällä tiskit tekemättä saat kuonoosi. Sinun ei tee mieli tarjota mitään muuta toimintaa, koska saat mahdollisesti siitäkin turpaasi. Lisäksi huomaat joku kaunis päivä, että sinua ohjaava ohjaaja ei tänään olekaan ottanut pesäpallomailaa mukaan duuniin. Miksi siis tekisit tiskit kamalan innokkaasti, kun tänään et kuitenkaan voi saada nenuusi?

Kakkosesimerkki on toki hiukan dramatisoitu ja virheellinen, sillä kyseenalaisia metodeita käyttävät ihmiset tietävät hyvin, että koiran motivaatio tehdä mitään heidän kanssaan laskee, jos se alkaa yhdistää epämukavuutensa ihmiseensä. Niinpä he näkevät naurettavan paljon vaivaa peitelläkseen tätä tosiasiaa tai he antavat koiran ymmärtää, että joku toinen on sen epämukavuuden takana (kuten esimerkiksi silloin, kun seuraamaan opetettaessa koiran ohjaaja keskittyy ohjaamaan koiraa ja kouluttaja korjaa koiran toimintaa voimakkailla hihnapakotteilla). On absurdia, miten paljon he näkevätkään vaivaa piilottaakseen oman osuutensa epämukavuudessa sen sijaan, että he käyttäisivät energiansa eettistä tarkastelua kestävän opetustavan löytämiseen. 

Lopuksi

Taitava kouluttaja ymmärtää, etteivät kaikki koirat opi samalla tavalla. Hän osaa etsiä yksilölle sopivimmat keinot, parhaat motivaattorit ja hän ymmärtää, että oppiminen ottaa aikaa. Hän osaa lukea koiraa ja saada siihen yhteyden. 

Taitavan kouluttajan ei tarvitse turvautua kyseenalaisiin välineisiin eikä koulutustapoihin, sillä taitavana ja oppineena hänellä on taskussaan valtava määrä erilaisia, mahdollisia toimintamalleja, ja hän osaa myös luoda uusia yksilön tarpeiden mukaan. 

Jokainen voi opiskella taitavaksi kouluttajaksi. Jokainen koira on mahdollista opettaa ilman satuttamista ja epämukavuutta. Ilman väkivaltaa. Vain taitamattomat ohjaajat pohjaavat koulutuksensa kipuun, sillä heillä ei ole muita keinoja saada koiraa toimimaan haluamallaan tavalla. Kyse on heidän taitamattomuudestaan, ei siitä, että koira vaatisi kovia otteita. 

Voimakasviettisten ja -luontoisten koirien kanssa on ehdottoman tärkeää, ettei koiran ja ohjaajan välinen luottamus pääse koskaan katoamaan.